Jo 71 prosenttia suomalaisista katsoo netti-tv:tä, kertoo Soneran teettämä kyselytutkimus.
Sen mukaan netin tv-sisällöt ja maksulliset palvelut eivät silti ole vähentäneet perinteisen television katselua. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta katsoo yhä tv-ohjelmia perinteisellä televisiolla lähetysaikaan viikoittain.
- Netti-tv:n ja maksu-tv-sisältöjen katsominen on nyt korkeimmillaan Suomessa. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että netti-tv ei ole syömässä perinteistä televisiota, ne kulkevat käsi kädessä, sanoo Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Kari Roose.
Maksullisia televisiosisältöjä katsoo yli kolmannes väestöstä eli 36 prosenttia. Eniten maksullisia sisältöjä katsovat 25−44-vuotiaat miehet, joista yli puolet maksaa tv-sisällöistä.
Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa toukokuussa, ja siihen vastasi 2 767 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18-79-vuotiaat nettiä käyttävät suomalaiset.
Peräti 58 prosenttia vastaajista oli erittäin tai melko tyytymätön televisiokanavien sisällön laatuun.