Tällä viikolla valokuvaamojen studioissa asetellaan ruusuja ja ylioppilaslakkeja järjestykseen. Meneillään on ylioppilaskuvausten kiireisin viikko.
"Keskiviikosta lauantaihin meillä on kalenteri täysi. Ylioppilaskuvaukset jatkuvat vielä ensi viikolle, joten silloin on taas aikoja", kertoo kauppias Anja Ruotsi Oulun Kuvasta.
Oululaisessa Fotomyllyssä aikatauluun tuo väljyyttä se, että ylioppilaat käyvät kuvauksissa pidemmällä aikavälillä kuin ennen.
"Ainakin meillä koko kesäkuu on ylioppilaskuvausten aikaa. Viime vuonna viimeiset kävivät elokuussa", kertoo liikkeen toinen omistaja Petri Parkkonen.
Kiitoskortteja paljon
Kuvauksen hinta vaihtelee kuvaamosta, paikkakunnasta ja kuvamääristä riippuen. Esimerkiksi Oulussa kuvauksen, 30 kalleimman hintaluokan kiitoskortin ja kolmen 12x15-kuvasuurennoksen yhteishinta vaihtelee 169 eurosta 207 euroon.
Digikameroiden yleistyttyä kiitoskortteja teetetään paljon myös omista kuvista, jolloin hinta on halvempi. Esimerkiksi Oulun Kuvassa kiitoskortti omasta kuvasta maksaa halvimmillaan 1,2 euroa.
"Pääkuvat eli tärkeimmät kuvat käydään ottamassa kuitenkin vielä studiossa", Ruotsi sanoo.
Digiaika on tuonut ylioppilaskuvauksiinkin uutta tullessaan. Kuvista voidaan käsitellä esimerkiksi häiritsevät ihon virheet pois, ja väri vaihtuu helposti mustavalkoiseen tai ruskeansävyiseen seepiaan. Digiaika auttaa myös koevedoksia kärsimättöminä odottelevia malleja.
"Meillä koevedokset laitetaan automaattisesti myös verkkosivuillemme. Se nopeuttaa palvelua, koska paperivedoksissa menee noin viikko, ja digivedokset saa verkkoon jopa saman päivän aikana", kertoo Studio J. Ollilan omistaja Jarmo Ollila.
Kuvagalleria netissä
Perinteisesti kuvaamot esittelevät osaamistaan kaupan näyteikkunassa. Rinnalle ovat kirineet kuvaamojen verkkosivujen kuvagalleriat.
"Netti on tämän päivän näyteikkuna. Ainakin meille se on todella tärkeä mainoskanava", Ollila sanoo.
Myös Fotomyllyssä ollaan herätty huomaamaan nettigallerian tärkeys.
"Olemme tekemässä kuvagalleriaa sivuillemme. Pystymme seuraamaan, mitä sivuiltamme haetaan, ja kuvagalleriaa selvästi kaivataan", Parkkonen kertoo.
Oulun Kuvassa on tehty periaatepäätös, ettei asiakkaiden kuvia laiteta nettiin. "Nykyään kuvia voidaan käyttää väärin niin monella tapaa. Meille näyteikkuna on yhä se tärkein mainoskanava", Ruotsi kertoo.
Värikuvia eniten
Vaikka digikuvaus mahdollistaa helpot värin muutokset, haluaa suurin osa ylioppilaista kuvansa värillisinä.
"Ainakin 90 prosenttia kuvista on värikuvia. Pääsääntöisesti meiltä tilataan niitä perinteisiä kuvia ruusu kädessä ja lakki päässä. Se voi johtua siitä, että vanhemmat maksavat, ja he haluavat ne perinteiset kuvat", Ruotsi pohtii.
Myös Ollilan mukaan ylioppilaat haluavat ainakin pari perinteistä kuvaa, sekä lisäksi vauhdikkaampia otoksia. Omaa rekvisiittaa käytetään melko vähän.
"Mielestäni ylioppilaat voisivat ottaa mukaan enemmänkin rekvisiittaa, ja kertoa samalla itsestään ja vaikka harrastuksistaan."
Parkkosen mukaan ylioppilailla on kuvauksissa mukana jonkun verran esimerkiksi lemmikkieläimiä. "Koira on varmasti se yleisin kuvauskaveri."