Mainos

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, Oulussa harkitaan

Kuopio on ottanut pysäköinninvalvonnassaan ensimmäisenä kaupunkina käyttöön rengaslukon.

Kotimaa  12.2. | Päivitetty 12.2. | STT, Muuta tekstin kokoa -+
Kuopio on ottanut pysäköinninvalvonnassaan ensimmäisenä kaupunkina käyttöön rengaslukon. Ajonestolaite voidaan uuden lain mukaan asentaa väärin pysäköityyn autoon, johon kohdistuu viisi maksamatonta virhemaksua ja joka on seissyt kielletyllä paikalla yli kaksi vuorokautta.

Laitteen käyttöönottoa pohditaan muuallakin, esimerkiksi Lappeenrannassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Oulussa.

Monet kunnat pitävät yhä parempana vaihtoehtona auton pois hinaamista, jolloin se ei tuki liikennettä eikä vie väärin pysäköitynä tilaa muilta. Esimerkiksi Uudellamaalla, Turussa ja Tampereella rengaslukot eivät ole toistaiseksi tulossa pysäköinninvalvonnan keinovalikoimaan. Tilannetta kuitenkin seurataan.

Rengaslukko on vasta viimeisiä pysäköinninvalvonnan keinoja, jota käytetään erityisesti pitkään jatkuneisiin piittaamattomiin pysäköinteihin. Kuopiossakaan rengaslukitsemista ei ole käytetty vielä kertaakaan.

Autoon napsautettava lukko tulee ongelmapysäköijille kalliiksi, sillä se avataan vasta, kun kaikki virhemaksut on maksettu. Lisäksi on maksettava vielä rengaslukon käyttömaksu 250 euroa.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

15/15 kommenttia

Nimimerkki
13.2.2012 10:56

Aivan sama mitä meinaavat. Meikä se osaa pysäköidä oikein. Vajaat vaan valittaa.


Nimimerkki
12.2.2012 18:31

porokylässä on paljon innokkaita lukon poistajia ainakin palstan mukaan


vappaakulukija....
12.2.2012 18:17

Pitänee ostoo akkukäyttöne rälläkkä.....


Hilma
12.2.2012 18:14

Ei haittaa vaikka ouluunkin tulis rengaslukko, ostin Kärkkäiseltä akkurällikän.


Nimimerkki
12.2.2012 15:37

Ei mitään rengaslukkoja vaan auto hinurin kyydille ja varastoon lukon taka. Loppuu ilmainen pysäköinti.


Melkein oululainen
12.2.2012 15:16

Ouluun kans rengaslukot, kannatetaan!


kohti NWO,n ihanuutta
12.2.2012 14:37

Onko kellekkään näitten pakkokeinojen käytön vaatijista tullut mieleen mahdolliset, jopa traagiset seuraukset. Esim. onnettomuuden seurauksena olisi rengaslukittua ajoneuvoa voitava käyttää potilaan kuljetukseen, tai paikalta pois siirtämiseen onnettomuuden estämiseksi?? Sama koskee alkolukkoa. Mikä olisi näitten lukitsijoitten oikeudellinen vastuu?? Voitaisiinko syyttää esim. osallisuudesta ruumiinvamman- tai kuolemantuottamiseen. Noitten poliisivaltion totaalitarisuuteen pyrkivien olisi syytä harkita uudelleen arvomaailmaansa.


Maksaja
12.2.2012 13:31

Ehdottomasti lukko käyttöön joka paikassa ja heti ensimmäisestä maksamattomasta laskusta lähtien. Nämä perimiset ne vasta kalliiksi tulevatkin muille kansalaisille.


Alpo47
12.2.2012 12:23

Just ! minä laittasin suomen politikoille rengaslukon suomen veronmaksajien pankkitileille. Loppuspahan se rahat varastaminen...


Nimimerkki
12.2.2012 12:18

Saksassa hinataan autot heti pois kun on väärällä paikalla. Jos joku jättää romuauton tielle niin kuka sen lukon aukasun maksaa?


Nimimerkki
12.2.2012 11:08

se on erittäin hyvä juttu. kannatetaan.


Keppiä ja por... keppiä
12.2.2012 10:55

Poishinaamista pitäisi käyttää enemmän yhtenä vaihtoehtona. Esim pysähtymiskiellolle ja suojateiden eteen pysäköidyt autot pitäisi hinauttaa samantien pois liikennettä haittaamasta/vaarantamasta.


Nimimerkki
12.2.2012 10:41

Mitä tuo muka estää? Nakkaa voimapihdit takakonttiin.


erkki
12.2.2012 09:42

miksi odottaa viittä maksamatonta heti ensimmäisestä vaan kylmästi tyhjää odottamista siinä sivussa saattaa selvitä jotain rikollista kuten monissa muissakin tutkinnoissa


Rainer
12.2.2012 08:29

Vähemmistökansalaisille tulee viimeinkin kuri.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Kotimaa Down Up
Mainos

Pienkone putosi Kajaanissa

Pohjois-Suomi 18:14 | Päivitetty 18:24

Pienlentokone putosi maahan Kajaanissa torstaina. Onnettomuus tapahtui Kajaanista Sotkamon suuntaan Ruuhijärven maastossa kello 17.30:n aikaan. C 0 V 2

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös