Edus­kun­ta kun­ta­ra­ken­ne­lain kimp­puun huo­men­na

Eduskunnan hallintovaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä kuntarakennelaista.

Eduskunnan hallintovaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä kuntarakennelaista. Eduskunta pääsee ruotimaan kuntarakennelakia ensimmäisessä käsittelyssä huomenna iltapäivällä. Oppositio puolestaan esittää lain hylkäämistä ensi viikon keskiviikkona.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) kertoi tänään, että kuntauudistus kytketään sote-lakiehdotukseen.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon jätettiin kolme eriävää mielipidettä, joiden allekirjoittajina oli yhteensä kymmenen edustajaa hallitus- ja oppositiopuolueista.

Mietinnössä otettiin huomioon suurin osa perustuslakivaliokunnan esityksistä. Kunnat saavat muun muassa vähintään kuusi kuukautta aikaa liitosselvityksiin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain hyväksymisestä eduskunnassa.

Yksityiskohdista sovitaan tarkemmin hallintovaliokunnassa. Perustuslakivaliokunta ottaa kantaa siihen, onko uudistus perustuslain mukainen.

Oikeusoppineet ovat kehuneet lausuntoa. Asiantuntijoiden mielestä valiokunnan jäsenet tulkitsivat perustuslakia, eivätkä tehneet puoluepolitiikkaa, kuten etukäteen ajateltiin.

---

Korjattu aiempaa uutista: Eriäviä mielipiteitä jätettiin kolme, ja allekirjoittajia on kymmenen. Ei siis kolme valiokunnan jäsentä.

Lisätty uusi tieto: Eduskunta pääsee ruotimaan kuntarakennelakia ensimmäisessä käsittelyssä huomenna iltapäivällä EU-selonteosta käytävän keskustelun jälkeen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä