Mainos

KSML: Soini haluaa kansanäänestyksen tukipaketeista

Timo Soini (ps.) vaatii kansanäänestystä euroalueen tukipaketeista. Timo Soini (ps.) vaatii kansanäänestystä euroalueen tukipaketeista.
Kimmo Mäntylä/ Lehtikuva
Kotimaa  16.7.2012 | Päivitetty 16.7.2012 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä Suomessa pitäisi jatkossa järjestää kansanäänestys euroalueen tukipaketeista, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Jämsässä puhuneen Soinin mukaan Espanjalle kaavailtuun apupakettiin kansanäänestys ei ehtisi. Hän uskoo, että apupaketti ei kuitenkaan jää viimeiseksi.

Soini sanoo lehdelle, että kansanäänestyksen voisi järjestää syksyn kuntavaalien yhteydessä, koska silloin vaaliluettelot ovat ajan tasalla. Kuntavaalit pidetään 28. lokakuuta.

Kansanäänestystä on ehdottanut myös kansanedustaja Kauko Tuupainen (ps.).

Espanjan lainaohjelma on tarkoitus hyväksyä euroalueen valtiovarainministereiden kokouksessa perjantaina.

Suomessa eduskunnan on tarkoitus kokoontua torstaina ja perjantaina päättämään osallistumisesta, mutta vain siinä tapauksessa, että vakuuksista on päästy sopuun sitä ennen.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/57 kommenttia

PK
17.7.2012 07:21

Nämä tukipaketit alkaa olla meidän pienimpiä murheita piakkoin. Taustalla valmistellaan jo nopeaan tahtiin talousliittoa pankkivalvonnan varjolla. Kun valtioiden budjettien valvonta on saatu EU:lle on vuorossa liittovaltio! Siksipä Soini ja Sipilä ovat oikealla asialla.


ex kokoomuslainen
16.7.2012 19:43

Olen entisen kepulaisen kannalla,että nyt on kansanäänestyksen paikka! Kansa ei varmaan ole Saksan pankkien tukemisen kannalla!


Ei kansan halveksuntaa enää vaan äänestys pian!
16.7.2012 16:30

Miten kaksi ala-asteen opettajaa, joilla ei juuri ole edes työkokemusta, osaisivat päättää yksin ja yhtä kokemattomien neuvonantajiensa kanssa rahan syytämisestä mafiaporukoille! Näyttävät olevan täysin EU:n rosvojen myötäilijöitä! Varsinkin SDP, jonka kuvittelisin arvostava äänestäjiään, on osoittautunut täydelliseksi pettymykseksi kansan halveksunnassaan!
Olisin kuvitellut, että SDP ehdottaa kansanäänestystä, mutta suinpäin ollaan valmiita jakamaan velkarahamme ja toimitaan Saksan pankiirien juoksutyttöinä ja -poikina kaikkine salailuineen!
Eikös se herra Urpilainenkin ole kokkari?


Kokoomuslainen nainen
16.7.2012 14:44

Näyttäisi osa kommentoijista olevan rahamiehiä??
Jos esityksen olisi tehnyt kokoomus, tai sdp... niin kannattajia olisi pilvin pimein, mutta kun T.Soini, niin ollaan periaatteessa häntä vastaan
En ole hänen kannataja, mutta jos tämä kouhotus jatkuu, voin tulevaisuudessa olla?.
Kyse on Suomen kansalaisten itsemääräämis oikeudesta.
Ei voi olla kenenkään Suomalaisen etu,että me maksamme Eurooppalaisia pankki velkoja, jotka he ovat itse aiheuttaneet, ja joihin meillä ei ole mitään sanan sijaa.
Vaikka jäämme niiden maksamisesta pois, niin kyllä he sen itse hoitavat!
Tämä ei todellakaan kuulu Suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi.
Älkää olko tyhmiä, vaikka olettekin sitoutunut johonkin puolueeseen.
Vaikka olen kokoomuslainen, en missään tapauksessa voi kannattaa, että Suomalaiset maksavat tälläistä, se ei kuulu meille.


Äänestys heti
16.7.2012 14:16

Jokainen vähänkään ajatteleva ymmärtää, että suomalaisilla ei ole pienintä syytä maksaa muiden maiden pankkien pelivelkoja.


Kyllä kansa tietää, sanoi Vennamo
16.7.2012 14:14

Demokratia on kansanvaltaa. Kansan täytyy päästä esittämään mielipiteensä tästä ennen pitkää kohtalonkysymykseksi muodostuvasta asiasta. Eduskuntavaalien aikanahan tämä ei ollut tiedossa, vaan puhuttiin Kreikan ja Portugalin auttamisesta. Nyt on kysymys suuren Espanjan ja ehkä myöhemmin vielä paljon suuremman Italian avun tarpeesta. Silloin Suomelle tulee niin suuret vastuut, että niistä kärsitään pitkälle tulevaisuuteen. Kansa sen kaiken joutuu maksamaan, eivät poliitikot. Ruotsissakaan ei ole väheksytty kansan ymmärrystä, vaan kansanäänestyksen ansiosta siellä vältyttiin vastuilta. Poliitikot ottavat raskaan vastuun, jos eivät ota huomioon kansan mielipidettä näin suuressa asiassa. Pelkkä edustuksellinen demokratia ei yksin riitä tässä asiassa.


Enemmän kansanäänestyksiä!
16.7.2012 13:43

Kansanäänestykset on pop, enemmän vain noita kun eduskunnassa ei osata tehdä mitään oikein!


XDP
16.7.2012 13:37

Jos vasemmisto ja demarit olisvat pitäneet vaalilupauksensa, ei tämmöistä tarvisi edes ehdottaa. Nyt varmaan heidän petetyiksi tulleet äänestäjänsä haluaisivat vaikuttaa, millä mandaatilla heidän edustajansa siellä hääräävät. En kuitenkaan usko, etää Urpilaisella on varaa kansanäänestykseen, sillä tulos voisi olla karua katseltavaa. Kokoomuksen kannattajat ovat äänestäneet liittovaltion puolesta ja linja on pitänyt.


Mika
16.7.2012 13:19

Hyvä Soini ,olet Suomen kansan asialla.
Meidän ei kuulu maksaa Euroopan mahtimaiden pankkien virheistä?
Jokainen maa huolehtikoon omista pankeistaan...veroja heille lisää, niinkuin suomalaisetkin ovat aikoinaan joutuneet tekemään!
Euroon kuuluminen on eri asia, kuin olla maksumiehenä.


KariK
16.7.2012 13:07

Hauska huomata semmonen ilmiö, että on oltu lähes liikuttavan yksimielisiä siitä kuinka hallitus on sössinyt koko euron, mutta nyt sitten kun kaikista ihmisistä juuri Soini (ps.) ehdottaa kansanäänestystä, niin kas - ei noissa äsken niin paljon parjatuissa ministereissä olekaan enää mitään vikaa. "Antaa niiden päättää, kyllä ne tietää!!"


valta & valta
16.7.2012 13:05

Mitähän tekisivät Jutta ja Jyrki jos kansalta tulisikin tiukka EI äänestyksessä. Siihen tilanteeseen politikot eivät varmaan halua itseään laittaa...


entinen kepulainen
16.7.2012 12:49

Ehdottomasti nyt on tukipaketista kansanäänestyksen paikka! Kyllä Soini on nyt oikealla asialla!


Jaska
16.7.2012 12:44

Johan kansa on äänestänyt itselleen edustajat. Antaa heidän nyt tehdä työnsä ihan rauhassa.


Nurinkurin
16.7.2012 13:02

Kyllä kansalta on syytäkin kysyä mielipidettä haluaako se Suomesta EU:n liittovation. Tiesitkö muuten, että nykyinen hallitus sai vain 44,5 prosentin kannatuksen kaikista äänioikeutetuista äänistä.


hölmöjäkö?
16.7.2012 12:40

On täysin perusteetonta leimata kansalaiset hölmöiksi, kuten muutamat toimittajatkin pakkaavat tekemään. Myös tavallisella kansalaisella on mahdollisuus ottaa selvää europolitiikasta. Kysymys ei ole niin vaikeista asioista kuin yleensä luullaan. Espanjan kohdalla tilanne on se, että maan pankit ovat sortuneet eivätkä enää ole luottokelpoisia, jotta voisivat hankkia pääomia vapailta markkinoilta. Sekä Espanjan valtio että Euroopan keskuspankki joutuvat jatkuvasti pääomittamaan Espanjan pankkeja eli käytännössä lainaamaan niille pääomia pienemmällä korolla kuin itse joutuvat lainaamaan. Kun Espanjan valtio ei tätä voi kestää, sitä joudutaan tukemaan nyt ja jatkossa. Euromaat ovat luvanneet sadan miljardin euron tukipaketin, josta noin kolmannes toimitetaan perille jo lähiviikkoina. Espanjan saaman pankkituen toivotaan helpottavan maan tilannetta, mutta kukaan ei voi varmuudella tietää, käykö lopulta näin. Kreikan osalta peli on jo menetetty. Jos Suomi aikoo olla eurossa mukana, Suomen on oltava tukemassa Espanjaa ja seuraavaksi todennäköisesti Italiaa. Tässä vaiheessa yksikään euromaa ei voi tietää, mikä hinta Välimeren alueen maiden ahdingosta joudutaan lopulta maksamaan. On täysin mahdollista, että kriisi vain syvenee huolimatta euromaiden ponnekkaista pyrkimyksistä. Yksi ennuste on, että aikanaan kriisi leviää yli koko Euroopan, jolloin valitettavasti myös ne kansantaloudet, jotka ovat noudattaneet tinkimättä eurosääntöjä, joutuvat ahdinkoon. Toisaalta on hyvä muistaa, että kysymys ei ole yksinomaan euron kriisistä, vaan niiden virheiden yhteisvastuullisesta korjaamisesta, joita muutamat kansantaloudet ovat voitinhimossaan aikanaan tehneet. Espanjan ahdingon taustalla on yksinkertaisesti asuntokupla, joka kysynnän ehdyttyä johti velkaantuneiden konkursseihin ja sitä myöten arvottoman omaisuusmassan kertymiseen pankeille ja luottaolaitoksille ja lopulta pankkitoiminnan kannattamattomuuteen ja jättimäiseen kriisiin. Aidossa demokratiassa on hyvä, jos poliitikot esittävät erilaisia vaihtoehtoja, jotka nyt toki voivat olla epärealistisia, mutta hieman tuonnempana täysin varteenotettavia. Ei Timo Soini sentään tyhmä mies ole. Monin verroin tyhmempiä löytyy jopa hallituspuolueiden riveistä. He nyt sattuvat olemaan hiljaa, onneksi.


Syy halpaan rahaan
16.7.2012 13:46

Euroalue on itsessään syy, miksi Espanjaan ja muihin reunamaihin tulvi halpaa rahaa. Euroalue häivytti riskin, joka tosiasiassa vielä oli olemassa lainattaessa näille reunamaille. Isot pankit lainasivat iloisen vastuuttomasti maihin, joiden olisi ennen euroa ollut mahdotonta saada näin edullista lainaa. Nyt itkevät sitten Saksan ja Ranskan ja kriisimaiden pankit ja kiristävät valtioita apuun.


JA
16.7.2012 12:36

Paras perustelu kansanäänestystä vastaan tässä asiassa on lehtien kommenttipalstat. Ei täällä kukaan ymmärrä asiasta tarpeeksi jotta tällasta sakkia passais päästää asiasta päättämään. Ja tähän porukkaan lasken todellakin myös itseni.


Entäs vaihtoehto
16.7.2012 13:40

Tyhmä kansa, annetaan fiksujen päättää. Annetaanko ison rahan edustajien päättää kaikkien ihmisten asioista? Annetaanko valta kokonaan pankkiireille ja euroteknokraateille? Mehän olemme tässä liemessä nimenomaan siksi, että finanssialan huijarit on päästetty suhmuroimaan liikaa itsekseen ilman valvontaa, heidät on päästetty suunnittelemaan oman alansa säännöt, koska "eihän niistä kukaan muu tajua mitään". Ottakaa asioista selvää, ei ahneiden logiikan ymmärtäminen lopulta niin vaikeaa ole. Ensimmäiseksi kaikkien pitäsi kyllä ymmärtää, että EU ja EMU/euroalue ovat eri asioita. Euroalueesta eroaminen ei ole sama asia kuin EU:sta eroaminen.


Eetu-äänestäjä
16.7.2012 12:29

Hyvä ehdotus Soinilta!


Saikkonen
16.7.2012 12:24

Lapsellinen ehdotus Soinilta. Pelkkää populismia tuollaiset vaatimukset. Tahallisen tappion puolueelleen ottaneen puoluejohtajan keino päästä lööppeihin. Ehdotuksessa ei ole mitään järkeä, koska ei tiedetä edes mistä äänestetään. Sama kuin säädettäisiin lakeja huutoäänestyksellä vailla mitään asiantuntemusta.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös