Kotimaa

Mainos

KSML: Pe­rus­tus­la­ki­tuo­miois­tuin saa tukea presidentti Niinistöltä

Kotimaa 14.1.2018 4:06 | Päivitetty 14.1.2018 9:57
STT

Perustuslakituomioistuimen perustamista pitää selvittää, sanoo istuva presidentti, valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Niinistö kommentoi asiaa Keskisuomalaisen haastattelussa.

Niinistön mukaan asia pitää tutkia vakavasti joka kantilta.

- Kiire ei ole, vaan kannatan rauhallista paneutumista ja keskustelua aiheesta, Niinistö sanoo.

Niinistö sanoo olleensa asian tutkimisen kannalla istuessaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa 1990-luvulla, mutta luopuneensa sittemmin ajatuksesta. Nyt hän sanoo palanneensa alkuperäiseen kantaansa, että perustuslakituomioistuimen perustamista tulisi selvittää.

Poliitikoista perustuslakituomioistuimen kannalla ovat olleet muun muassa ulkoministeri Timo Soini (sin.) ja RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson. Tuomioistuinta ovat vastustaneet esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Monissa maissa riippumaton perustuslakituomioistuin arvioi, ovatko uudet lait ristiriidassa perustuslain kanssa. Suomessa tämän arvion tekee eduskunnan perustuslakivaliokunta eli käytännössä lakeja säätävät kansanedustajat.

Perustuslain tulkintaa on tarvittu hiljattain muun muassa sote-uudistuksen lainvalmistelussa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Niinistöllä ei ollut selkärankaa olla allekirjoittamatta esim. perustuslain vastaista aktiivimallilakia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lainaus 2014): "Suomessa lakien perustuslainmukaisuutta valvoo lähes yksinomaan eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka koostuu poliitikoista. Se joutuu kevään aikana ottamaan kantaa kiisteltyihin kunta- ja sote-uudistuksiin. - Perustuslakivaliokunnassa poliitikot tekevät tuomarin vastuulla ratkaisua asiassa, jossa he ovat itse asianosaisia – kuin pukit kaalimaan vartijoina. Monen kansanedustajan takaraivossa saattaa häilyä se peikko, että hänen oma kansanedustajan paikkansa voi riippua kuntauudistuksen ratkaisuista." Tuomioistuinta ovat vastustaneet esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdotusta perustuslakioikeudesta vastustavat Juha Sipilä ja Petteri Orpo!! Kuinkas muutenkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maakuntalakiesitys on kuntien itsehallinnon suojan vastainen.

Kuntien itsehallinnon vastainen maakuntalakiesitys ja rahoitusmallit ovat kuntien aluesairaaloiden, lähiterveydenhoidon ja lähisosiaalityön valtiontukien vastainen:

1) Sekä perustuslakiin että Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirjan, valtiosopimuksen ja Suomen lain eli kuntien itsehallintoon kiinteästi liitetyn rahoitusperiaatteen, kuntien itsehallinnon suojan vastainen.

2) Rahoitusperiaate - valtion tuet kunnille - on perustuslain kuntien itsehallinnon suoja.

3) Kohdista 1) ja 2) seuraa: maakuntalakiesitys on perustuslain 19 § ja 6 § vastainen, koska Suomen kunnissa ei toteudu yhdenvertaiset lähipalvelut.

4) Maakuntalakiesitys vastaa lähinnä Jyrki Kataisen 6 puolueen hallituksen sotelakiesityksiä ja valtionosuusuudistusta, jotka todettiin perustuslain vastaisiksi kohtien 1), 2) ja 3) perusteella.

5) Lisäksi on monia muita lisäongelmia:

- Perustuslain suhteen: maakunta-valinnanvapaus-tilaaja-tuottaja-paketin yhteen koplauksessa.

- Valinnanvapauslaissa: perustuslain 6 §:n ja 19 §:n yhdenvertaisuus Suomen kunnissa ei 5.1) ylipäätään toteudu 5.2) valinnanvapaus ei toteudu kaikissa Suomen kunnissa perustuslain edellyttämällä tavalla samanaikaisesti ( mikäli maakuntalakiesitys menisi läpi eduskunnasta) lain voimaanastumispäivänä.

- Julkiselle taloudelle, valtiontaloudelle ja kuntien taloudelle ongelmia, mistä seuraa, että valtio ei kykene täyttämään kuntakohtaista em. rahoitusperiaatetta, kuntien yhdenvertaisuutta lähidemokratiassa, päätösvallassa ja lähipalveluissa omia tarpeita vastaavasti, eikä lakisääteisten palvelujen osalta.

- Monia muita ongelmia, joita on käsitelty ansiokkaasti sosiaalisessa mediassa sekä esimerkiksi Kalevan ja muiden sanomalehtien kommentointifoorumeilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa, Kainuun maakunnassa, sekä Koillismaalla ja Itä-Lapissa lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Merja Kyllönen ylivoimainen !

338 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paavo Väyrysen tavoite

Sipilä ei ottanut paavoa hallitukseen ja saa nyt nuolla asiaa, otti uunituoreen rikkaan naisen ministeroikseen ja sai ... Lue lisää...
taakseen jätetty löy...

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

20.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image