KRP: Ve­ne­var­kau­det yleis­ty­neet roi­mas­ti

Viime vuosina varkaiden mukaan on lähtenyt yhä useammin arvokkaita merikelpoisia veneitä.

-
Kuva: Maiju Torvinen

Samalla, kun veneilyn suosio on kasvanut, myös venevarkaudet ovat yleistyneet selvästi. Keskusrikospoliisi kertoo, että viime vuosina varkaiden mukaan on lähtenyt yhä useammin arvokkaita merikelpoisia veneitä.

Viime vuonna Suomessa anastettiin 1 700 perämoottoria tai  venettä, kun vuosituhannen alussa anastuksia oli vuosittain pari sataa.

Viime varkaiden mukaan lähti noin 450 venettä ja  noin 1 200 perämoottoria. Suurin osa veneistä oli soutuveneitä tai pienehköjä moottoriveneitä. Kalleimmat veneet olivat kuitenkin kymmenientuhansien eurojen arvoisia. Yksinomaan pääkaupunkiseudulta vietiin viime vuonna 14 arvovenettä, joista 12 on yhä kateissa. Niiden arvo on yli 500 000 euroa.

Keskusrikospoliisin mukaan rikosten yleistymiseen vaikuttaa osaltaan se, että suomalaiset suojaavat veneensä huonosti. Lisäksi omaisuusrikosten tekeminen on ammattimaistunut, ja Suomessa on alkanut liikkua ulkomaalaisia rikollisryhmiä.

KRP muistuttaa, että varkauksien varalta veneen omistajan kannattaa ottaa talteen veneen ja perämoottorin sarjanumero.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä