KRP: Ampuja myönsi teon, uhrit va­li­koi­tui­vat sa­tun­nai­ses­ti

Keskusrikospoliisin mukaan Hyvinkään epäilty ampuja on myöntänyt ampuneensa pienoiskiväärillä ja kiväärillä kohti ihmisiä. Uhrit näyttävät valikoituneen satunnaisesti.

Hyvinkään epäilty ampuja on myöntänyt ampuneensa pienoiskiväärillä ja kiväärillä kohti ihmisiä, kertoo keskusrikospoliisi. Hän on kertonut tapahtumien kulusta poliisin alustavassa puhuttelussa. Tutkinnanjohtaja Mika Ihaksisen mukaan 18-vuotias hyvinkääläinen mies ei kuitenkaan ole perustellut taustoja sille, mikä on ajanut hänet ampumiseen.

Uhrit näyttävät valikoituneen satunnaisesti. Täyttä varmuutta asiaan ei vielä ole.

– Ei ole tullut mitään, mikä viittaisi kenenkään uhrin osalta siihen, että heidät olisi erityisesti valittu.
Epäilty ei ole myöskään kertonut tunteneensa uhreja.

– Hyvinkäähän ei tosin ole kovin iso paikka, joten jos hän on koko ikänsä siellä asunut, voihan se olla mahdollista, Ihaksinen sanoo.

Ihaksisen mukaan epäilty ei vaikuta päihtyneeltä. Näytteiden tulos valmistuu kuitenkin vasta myöhemmin.

Epäillyllä ei ole ollut lupia aseisiin vaan hän on ottanut ne luvatta lähipiiriin kuuluvalta ihmiseltä. Aseet olivat asianmukaisesti lukittuina.

Ihaksisen mukaan tässä vaiheessa puhutteluja ei näytä siltä, että teon taustalla vaikuttaisi jokin ryhmittymä.

Epäillyn asuinpaikan läheltä maastosta on löytynyt yksi uusi ase.

Naispoliisi edelleen kriittisessä tilassa

Ammuskelussa haavoittuneista yksi on edelleen kriittisessä tilassa, kertoo Töölön sairaalan vastaava ylilääkäri Eero Hirvensalo. Häntä hoidetaan Meilahden sairaalassa.

– Hänen vammansa ovat vakavat ja yritämme tehdä kaikkemme, Hirvensalo sanoi iltapäivällä.

Poliisin mukaan ammuskelussa haavoittui vakavasti 23-vuotias Keski-Uudenmaan poliisilaitoksella työskentelevä nainen. Hän tuli ensimmäisessä poliisipartiossa tapahtumapaikalle ja sai luodista noustessaan autosta ulos. Hänellä oli luotiliivi yllään.

Hirvensalon mukaan muilla potilailla ei ole hengenvaaraa, vaikka vammat vaativat hoitoa. Haavoittuneita on hoidossa sekä Töölön sairaalassa että Meilahden sairaalassa. Leikkauksia on tehty molemmissa sairaaloissa useille potilaille. Osa odottaa Hirvensalon mukaan vielä operaatioita.

Hyvinkään yöllisessä ampumisessa haavoittui seitsemän ihmistä. Ampumisessa kuoli kaksi paikkakuntalaista 18-vuotiasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä