VR:n tulevaisuudesta käydään parhaillaan peliä valtiovallan kulisseissa. Yksi merkki tästä nähtiin viime perjantaina, kun VR perui yllättäen tiedotustilaisuuden, jossa sen piti kertoa uusista vuorosuunnitelmista.
Raideammattilaisten yhteisjärjestön puheenjohtaja ja VR Yhtymän hallintoneuvostossa läsnäolo-oikeuden omaava Vesa Mauriala arvelee, että kulisseissa väännetään nyt raideliikenteen avaamisesta kilpailulle.
– Tiedotustilaisuudessa piti perjantaina kertoa, miten VR palauttaisi leikkauksen kohteeksi joutuneen ostoliikenteen ennalleen. Valtiolta ei oltaisi tarvittu tähän lisää rahaa. VR halusi näin kertoa, että se pystyy järjestämään liikenteen myös kannattamattomille reiteille. Ilmeisesti tiedotustilaisuus kiellettiin valtiovallan taholta, Mauriala pohtii.
Ostoliikenteellä tarkoitetaan liikennettä, jota liikenne- ja viestintäministeriö ostaa VR:ltä alueille, joilla liikennöinti ei ole markkinaehtoisesti kannattavaa. Lisäksi ministeriö käskee VR:ää ajamaan velvoiteliikennettä hiljaisilla alueilla 20 miljoonan euron tappioon asti vuodessa.
– Veronmaksajat tukevat osto- ja velvoiteliikennettä suoraan tai valtionyhtiönsä kautta, Mauriala muistuttaa.
Maakunnilta kysellään parhaillaan, minkälaista liikennettä niissä toivotaan. Maakuntien toiveet ovat todennäköisesti suurempia verrattuna käytössä oleviin resursseihin.
On mahdollista, että valtiovalta esittää kilpailun avaamista ratkaisuksi uusille reittitoiveille.
– Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) ajaa vapaata kilpailua sinne, missä markkinaa ei ole, Mauriala miettii.
Liikenne- ja viestintäministeri Berner kieltäytyi maanantaina kommentoimasta VR:n tilannetta Lännen Medialle.
Myös VR jatkoi samalla linjalla.
– Meillä ei taida olla mitään uutta kerrottavaa, VR:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu vastasi tiedusteluihin.
Yksi tilanteeseen vaikuttava tekijä voi olla myös se, että VR:n kalustoa halutaan olevan vapaana vuokrattavaksi mahdollisille ulkomaisille yrityksille. Suomessa on käytössä eri raideleveys kuin useimmissa Euroopan maissa, joten ulkomaisen firman olisi helpointa vuokrata kalustoa.
Kalustoa ei välttämättä ole riittävästi vapaana, jos VR ajaa paljon myös osto- ja velvoiteliikennettä.