Ko­ti­kis­sa on aina suo­jel­tu eläin

Kotikissa on aina suojeltu eläin eikä sitä saa tappaa.

Kotikissa on aina suojeltu eläin eikä sitä saa tappaa. Maa- ja metsätalousministeriön apulaisosastopäällikön Christian Krogellin mukaan omistajansa mailla kissa on aina täysin turvassa. Omistajan pihamaan ulkopuolella kissan suojana on kunnan järjestyssääntö.

Villiintyneeseen kissaan sen sijaan sovelletaan samoja lakeja kuin rauhoittamattomiin eläimiin kuten rottiin ja myyriin. Kissanomistajien ei kuitenkaan tarvitse huolestua, sillä vapaana kulkevaa kissaa ei voi pitää villiintyneenä.

"Villiintyneen kissan tunnusmerkkeihin kuuluu muun muassa ihmistä karttava käytös ja epäsiisti ulkonäkö", kertoo Metsästäjäin keskusjärjestön toiminnanjohtaja Juha-Pekka Ripatti.

Ripatin mukaan esimerkiksi kaulapanta ja korvamerkintä ovat varmoja merkkejä siitä, että kissa on niin sanottu kotikissa. Harhaileva kissa toimitettava viranomaisille

"Jos löytää harhailevan kissan, se on toimitettava kunnan löytöeläinten vastaanottopisteeseen", Ripatti opastaa.

Ripatin mukaan eräiden kissanomistajien väite, että kissaa saa sen luonteen vuoksi pitää vapaana, on perusteeton. Eläintä ei saa koskaan pitää muiden mailla ilman lupaa.

"Lain mukaan poro on Suomessa ainoa eläin, joka saa liikkua vapaana ilman valvontaa."

Kissaa koskevassa lainsäädännössä on muutamia mutkia: nykyisen lain mukaan lemmikkieläin voidaan määritellä heitteille jätetyksi silloin, kun se ei ole omistajansa valvonnassa.

Tiukan tulkinnan mukaan omistajan pihapiirin ulkopuolella vapaana kulkeva kissa on siis heitteillä ja omistaja syyllistynyt lemmikkieläimen heitteillejättöön.

Niinpä heitteille jätetyn kissan määrittely kotikissaksi tai villikissaksi jää tiukan tulkinnan mukaan sen henkilön tehtäväksi, jonka mailla eläin liikkuu.

Sikäli kun kissa on todettu niin sanotuksi villikissaksi, sen saa lopettaa joko ampumalla tai kaasulla.

"Kissan lopettamisesta on eläinsuojelulaissa säädetty, että kissa pitää lopettaa kaasulla tai aivoihin ampumalla", kertoo eläinlääkintötarkastaja Jaana Mikkola maa- ja metsätalousministeriöstä.

"Paras tapa on tietenkin viedä kissa eläinlääkärille lopetettavaksi", Mikkola tähdentää.

Vapaana kuljeskelevien kissojen kohtalo on viime päivinä nostattanut kissanomistajien karvat pystyyn.

STT:n maanantaina julkaisemassa jutussa mainittiin, että ”omille teilleen lähteneen kissan saa ampua yhtälailla kuin rotan”.

Kissanomistajat suivaantuivat kärjistetystä väitteestä, ja toimitukseen on tulvinut kissoistaan huolestuneiden ihmisten palautetta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä