Kotimaa

Kor­kea­kou­lu­jen lisähaussa voi vielä saada opis­ke­lu­pai­kan syksyksi

Kotimaa 13.7.2018 1:11 | Päivitetty 13.7.2018 3:17
STT

Korkeakoulujen lisähaku on taas käynnissä. Haussa pyritään täyttämään aloituspaikat, joita ei saatu täytettyä varsinaisessa yhteishaussa.

Korkeakoulut voivat hakea lisähaussa opiskelijoita heinä- ja elokuun aikana. Tarjolla on yli 150 ammattikorkeakoulujen hakukohdetta, mutta niitä voi tulla vielä lisää heinäkuun aikana.

Lisähaun aloituspaikkojen määrä vaihtelee vuosittain, mutta viime vuosina määrät ovat liikkuneet 1 000-1 500 aloituspaikassa. Sen sijaan hakijoiden määrä on kasvanut vuosittain. Esimerkiksi kolme vuotta sitten lisähakuun osallistui alle 2 000 hakijaa, kun viime vuonna hakijoita oli jo miltei 3 500.

Opetushallituksen erityisasiantuntija Merja Väistö kertoo, että lisähaussa on vielä kaikki mahdollisuudet saada opiskelupaikka syksylle, vaikka varsinaisessa haussa ei tärpännytkään. Vain joka kolmas hakija saa vuosittain opiskelupaikan varsinaisessa yhteishaussa.

- Lisähaussa voi löytyä jokin ala, jota hakija ei ole ennen edes ajatellut, Väistö sanoo.

Lisähaku tehdään Opintopolku-sivustolla, jossa korkeakoulut voivat ilmoittaa hakevansa lisää opiskelijoita.

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on yksi lisähakuun osallistuvista. Hakijapalveluiden suunnittelija Eija Taipalus kertoo, että lisähaun aloituspaikat saadaan yleensä melko hyvin täytettyä.

- Kyllä lisähaku on paikkansa ansainnut, Taipalus sanoo.

Tarjolla monipuolisesti vaihtoehtoja

Taipalus kertoo, että Seinäjoen ammattikorkeakoulussa lisähaun tarve vaihtelee vuosittain, mutta yleensä lisähaussa on ainakin joku insinöörikoulutuksista.

Opintopolku-sivustolta näkee, että eniten lisähakukohteita on juuri tekniikan alalla, vaikka myös taide-, matkailu- sekä terveysaloilta löytyy kohteita. Lisähaussa on tarjolla esimerkiksi merenkulun insinöörin ja musiikkipedagogin tutkinnot.

- Usein lisähaussa alat ovat jotain todella spesifejä, joihin ei ole alun perinkään paljon hakijoita. Alat voivat olla myös niin suuria, että niissä on paljon aloituspaikkoja jo valmiiksi, kuten tekniikan aloilla, Merja Väistö kertoo.

Väistön mukaan miesvaltaisilla aloilla aloituspaikkoja voi myös jäädä yli, jos useat jo valitut opiskelijat lähtevät armeijaan ja oppilaitos päättää ottaa poissaolevien tilalle uusia opiskelijoita.

Sijainti vaikuttaa

Lisähaussa ei ole tarjolla kovin montaa paikkaa pääkaupunkiseudulta, vaan lisää opiskelijoita hakevat etenkin pienempien paikkakuntien ammattikorkeakoulut, Väistö kertoo.

Hän uskoo tämän johtuvan siitä, että varsinaisessa yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, ja hakijat hakevat joskus ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle ja perinteisiin yliopistokaupunkeihin.

- Sitten lisähaussa harkitaan myös pienempiä paikkakuntia.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

339 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

siveysarvojen rappio

Siis sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta seksuaalisilla vähemmistöillä ei sitä oikeutta ole? Lue lisää...
kenellä on, kenellä ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image