Turvaton, tällä yhdellä sanalla kansanedustaja ja Liikenneturvan hallituksen puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) kuvailee viikonlopun mittaista ajorupamaansa mopoauton ratissa.
"Ei kunnollista turvakehikkoa, ei tehokkaita jarruja, hankala ohjaus ja ämpärimuovikori ympärillä", hän tarkentaa kokemustaan.
Kokemuksensa perusteella Martti Korhonen haluaakin selvittää, olisiko Suomessa mahdollista siirtyä järjestelmään, jossa nykyaikaiset pikuautot muutettaisiin mopoautoiksi rajoittamalla niiden nopeus sovitulle tasolle ja poistamalla takapenkit. Silloin ne olisivat vain kaksipaikkaisia, kuten mopoautot. Korhonen myös erottaisi kevytnelipyöriksi luokitellut autot muista henkilöautoista esimerkiksi mopokilvillä.
Myöhemmin rajoittimen voisi poistaa, ja mopoauton voisi muuttaa tavalliseksi henkilöautoksi.
Jos Korhosen ehdotukset toteutuisivat, säädöksiä jouduttaisiin varmaan miettimään uusiksi esimerkiksi koulutuksen osalta. Uudistusten myötä mopoautojen liikenneturvallisuus nousisi kuitenkin aivan uudelle tasolle.
Harkinnassa nopeuden nosto
Mopoauto-viikonlopun aikana Korhonen todisti monta hurjaa ohitustilannetta. Hän harkitsisi kevytnelipyörien nopeusrajoitusten nostoa 60 kilometriin tunnissa.
Liikenneturvan mukaan mopoautoilla köröttely ärsyttää muita tiellä liikkujia, ja osa suomalaista haluaisi jopa kieltää mopoautot.
Mopoautoja on Suomessa liikenteessä noin 7 000. Nykyiset pikkuautot ovat hankintahinnaltaan selvästi edullisempia kuin nykyiset mopoautot.