Ki­vi­nie­mi: Ydin­voi­ma­pää­tös pa­ran­taa Suomen kil­pai­lu­ky­kyä

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) katsoo, että nyt tehty ydinvoimapäätös parantaa Suomen kilpailukykyä ja on ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa hyvä asia.

Kiviniemi sanoi voimalayhtiöiden itse päättävän rakentamisaikataulun. Hän uskoo, että useampi vuosi menee, ennen kuin uudet voimalat ovat pystyssä.

Pääministeri ei myöntänyt, että ydinvoimalupien käsittelyssä olisi hätäilty, kuten vastustajat ovat väittäneet. Jo edellisessä hallituksessa on hänen mukaansa päätetty Suomen energiapolitiikan linjasta, joten pohja tälle päätökselle oli jo tehty.

Katainen oli tyytyväinen "selkeään" ratkaisuun

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen oli tyytyväinen, että eduskunta äänesti merkittävässä ydinvoimaäänestyksessä selkein luvuin uusien lupien puolesta. Katainen sanoi äänestysten selvittyä, että näin isossa asiassa on hyvä, että numerot ovat selkeät.

Hän kehui nyt tehtyä päätöstä hyväksi ratkaisuksi Suomen kilpailukyvyn ja päästöttömyyden kannalta sekä siksi, ettei Suomi ole enää riippuvainen venäläisestä tuontisähköstä. Hän muistutti Suomessa olevan vastakin tilaa uusiutuvalle energialle.

Urpilainen äänesti Fennovoiman puolesta

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen äänesti eduskunnassa vain yhden uuden luvan eli Fennovoiman puolesta. Hän perusteli ratkaisua sillä, että alalle saadaan uusia toimijoita, mikä osaltaan parantaa kilpailua ja koituu siten sähkömarkkinoiden ja kuluttajien eduksi. Aluepolitiikka ei asiaa ratkaissut, Urpilainen sanoi äänestyksen jälkeen.

Urpilainen ei uskonut, että päätös oli eduskunnassa liian hätäisesti valmisteltu. Hänen mielestään valiokunnat pystyivät kuulemaan riittävän määrän asiantuntijoita ja kansanedustajat ehtivät paneutua asiaan.

Sinnemäki: Hallitusyhteistyö jatkuu kuten tähänkin asti

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki pitää eduskunnan päätöstä kahdesta uudesta ydinvoimalasta valtavan isona pettymyksenä. Yhteistyö hallituksessa jatkuu työministeri Sinnemäen mukaan kuitenkin samanlaisena kuin tähänkin asti.

Vihreät aikoo jatkaa hallituksessa periaatteidensa mukaista politiikkaa. Energiapolitiikan kannalta tärkeitä kysymyksiä ovat Sinnemäen mukaan muun muassa uusiutuvan energian edistämiseen liittyvä lainsäädäntö ja ekologinen verouudistus.

Sinnemäki kertoo olevansa tyytyväinen, että vihreät onnistuivat tuomaan ydinvoiman vastaisen vaihtoehdon mukaan keskusteluun. Sen sijaan ydinvoimapäätöksen taustaselvitysten tekeminen jäi hänen mukaansa vaillinaiseksi.

Sinnemäki antoi kommenttinsa puolueen tiedotustilaisuudessa heti ydinvoimaäänestyksen jälkeen.

Ydinvoimavastainen Kaunisto: Taistelu jatkuu

Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto kertoo jatkavansa työtä ydinvoimaa vastaan. Hän on vastustanut ydinvoimaa jo vuodesta 1978. Kaunisto sanoi eduskunnassa, että nyt tehty päätös oli pettymys.

Kaunisto piti kuitenkin hyvänä, että päätösten mukana nousi uudella tavalla esiin keskustelu ydinvastuusta eli voimayhtiöiden korvausvastuusta mahdollisissa ydinvoimalaonnettomuuksissa.

Hän ei uskonut, että keskustan sisälle jää äänestyksistä säröä, vaikka kansanedustajien mielipiteet jakaantuivat asiassa.

Ilmoita asiavirheestä