Kiteen poliisi tiesi rais­kaus­epäi­lys­tä ennen uutista

Kiteen poliisissa tiedettiin Kiteen Pallon mestaruusjuhliin liittyneestä raiskausepäilystä jo kuukausia ennen Suomen Kuvalehden raiskausuutista.

Kiteen poliisissa tiedettiin Kiteen Pallon mestaruusjuhliin liittyneestä raiskausepäilystä jo kuukausia ennen Suomen Kuvalehden raiskausuutista.

Komisario Sulo Honkanen kertoi perjantaina Espoon käräjäoikeudessa, ettei hän aloittanut asiassa esitutkintaa, koska epäillyn raiskauksen uhri ei itse tullut poliisin puheille eikä hänen nimeään kerrottu poliisille.

Mestaruusjuhlat vietettiin syyskuussa 2000. Honkanen kuuli asiasta kansanopiston rehtorilta helmikuussa 2001. Myöhemmin ilmeni, että rehtori oli maininnut asiasta toiselle poliisimiehelle jo syksyllä. Uhri opiskeli kyseisessä oppilaitoksessa.

Suomen Kuvalehti uutisoi toukokuussa, että juhlissa tapahtui joukkoraiskaus ja väitti syyllisten olleen Kiteen Pallon pesäpallojoukkueen pelaajia. Tuolloin Honkanen soitti esimiehelleen.

"Sanoin, että nyt on poljettava viimeistään juttu käyntiin", Honkanen kertoi. Epäily siirrettiin sitten jääviysongelmien välttämiseksi keskusrikospoliisin tutkittavaksi.

Komisariota kuultiin käräjäoikeudessa todistajana oikeudenkäynnissä, jossa Kuvalehden päätoimittajaa ja toimittajaa syytetään törkeästä kunnianloukkauksesta kyseisessä raiskausuutisessa. Itse raiskauksen tutkinta on yhä kesken ja keskeytyksissä, koska KRP ei ole onnistunut kohdentamaan epäilyjä kehenkään henkilöön.

Suomen Kuvalehti on perustellut tapauksen uutisoimista sillä, että kyseessä oli tutkimatta jäänyt vakava rikos, joka oli ollut muun muassa poliisin tiedossa.

Halusi välttää juoruja

Ennen uutista Honkanen ei puhunut raiskausepäilystä poliisilaitoksella. Hän sanoi olleensa siinä käsityksessä, että asianomistaja itse tulisi vielä kertomaan tapauksesta. Komisario perusteli vaikenemistaan sillä, että huhujen leviäminen voisi haitata esitutkintaa.

"En kertonut, kun oli mestaruusjoukkue kyseessä, etteivät juorut lähtisi liikkeelle -  että jos joudutaan kuulustelemaan, yllätysmomentti säilyy", hän selvitti.

Epäillystä rikoksesta oli kulunut niin kauan, että poliisilla oli joka tapauksessa käytettävissään pelkästään eri henkilöiden kertomukset, ei teknisiä todisteita. Suomen Kuvalehden asianajaja Risto Ryti kysyikin Honkaselta, mitä uutta tietoa Kuvalehden uutinen toi, kun tutkimukset sen pohjalta kuitenkin aloitettiin.

"Se (raiskaus) tuli joka tapauksessa julkisuuteen", hän vastasi.

Raiskaus oli vuoteen 1998 asti asianomistajarikos, mutta muuttui sitten virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Syytteen nostamisesta päättää siis syyttäjä, ei uhri itse. Asianomistajan antamat tiedot ovat keskeisessä asemassa rikoksen selvittämisen kannalta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä