Kioskit ja muut vastaavanlaiset myyntipisteet ovat hyötyneet eniten tupakkatuotteiden esilläpitokiellosta.
Asiakkaat ovat kokeneet tupakan ostamisen esimerkiksi markettien kassoilla olevista tupakka-automaateista niin vaikeaksi, että yhä useampi tupakoitsija on siirtynyt asioimaan kioskille.
”Kyllä se kiistämättä on näkynyt niin, että meillä tupakkatuotteiden myynnin kehitys on ollut alkuvuoden aikana plusmerkkinen”, R-kioski Oy:n kaupallinen johtaja Jaakko Mäkinen sanoo.
Valtakunnallisessa kioskiketjussa tupakkatuotteiden myynnin kehitys on ollut jatkuvaa tasaista kasvua.
”Asiakassiirtymää on tapahtunut nimenomaan ostotapahtuman takia. Ostotapa ei ole hirvittävästi muuttunut kioskissa tai vaikka huoltoasemalla, missä se on aiemminkin tapahtunut ojentavana palveluna tiskin yli. Tuoteryhmä on vain laitettu näkymättömiin ja asiakkaan täytyy tietää mitä haluaa”, sanoo Mäkinen.