Sipoo ei joudu uusimaan syksyn kuntavaalia. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut asiasta vuosikirjaratkaisun, eli kyseessä on ennakkopäätös.
Helsingin hallinto-oikeus kumosi aiemmin Sipoon kuntavaalin tuloksen ja määräsi uudet vaalit. Se katsoi, että vaalit toimitettiin virheellisessä järjestyksessä, mikä on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen. Syynä oli, että ääntenlaskentaan osallistui esteellisiä henkilöitä, kuten ehdolla olleita tai ehdokkaan lähisukulaisia. Sipoo valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
KHO katsoi, että vaikka keskusvaalilautakunnassa tarkastuslaskentaan oli osallistunut ehdokkaan puoliso, ei tämä vaikuttanut vaalin tulokseen. Sen vuoksi vaalia ei tarvitse uusia.
KHO totesi kuitenkin, että keskusvaalilautakunta oli menetellyt lainvastaisesti. Sen sijaan vaalilautakunnassa sai KHO:n mukaan toimia ehdokkaina olleita. Taustalla on, että vaalilautakunta tekee vain alustavan laskennan, mutta keskusvaalilautakunta päättää lopullisesti äänten hyväksymisestä tai hylkäämisestä ja vahvistaa vaalin tuloksen.