Mainos

Keskustanaiset: Myös vanhemmille kotiintuloaika

Kotimaa  8.9.2012 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Keskustanaisten viikolla esittämä ehdotus lasten valtakunnallisesta kotiintuloajasta on poikinut runsaasti palautetta puolesta ja vastaan. Tästä intoutuneena naisjärjestö ehdottaa nyt myös vanhemmille valtakunnallista kotiintuloaikaa.

- Monet ovat ihmetelleet, eikö lasten lisäksi vanhemmilla pitäisi olla kotiintuloaika. Ehdottomasti! kirjoittaa Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen tiedotteessa.

Puheenjohtaja haastaa työnantajat rakentamaan yhdessä työntekijöidensä kanssa tapoja, joilla vanhempien työaikoja voidaan sovittaa yhteen perheen tarpeiden kanssa.

- Mikä yritys tai yhteisö olisi valmis siihen, että sen työntekijät pääsevät syömään kotiin perheensä kanssa työvuoroista huolimatta vaikka kerran viikossa samaan aikaan?

Kataisen mukaan jokaisella työpaikalla on oltava mahdollisuus lyhennettyyn työpäivään ja -viikkoon.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/28 kommenttia

Jaska
9.9.2012 06:50

Kotiintuloaika järjestyy kaikille tasapuolisesti siten että kapakat menevät kiinni kello 23.00. Kyllä siihen mennessä on saanut päänsä sekaisin jos on riippuvainen alkoholista tai muista huumeista.


Lasten kanssa yhdessä
9.9.2012 00:50

Samoin aikuiset baarista kotiin ajoissa, yrittäjät töistä, miehet kalasta ja metsiltä, poliitikot kokouksista, naiset jumppatunneilta jne. Luulen että nämä ja monet muut syyt syövät lapsille kuuluvaa aikaa nykyään aivan liikaa.


Kustaa
8.9.2012 23:27

Kyllähän se näin on,että naisille tarviis määrätä kotiin tulemis aika lain mukaan.
Että taka tukka ei olis häkkyrällään, kun kotia tullaan myöhäsä.
Siinä on kampa lujala, ja piikit taipuu, ku yritetään sitä suoristaa.
Varsinkin ku housutkin oo takaperin jals?, ja persauksessa märkää??


Mies
9.9.2012 00:16

Puhutko kokemuksesta?


Äiti
8.9.2012 22:41

Hyvä naiset! Kyllä lasten kasvattaminen on vanhempien tehtävä eikä poliisin tai kadun. Vaikka vanhemmat olisivat vuorotyössä, lapsella on oikeus turvalliseen iltaan, jossa aikuinen kantaa vastuun. Ei polisivaltiota tarvita, vaan vastuullisia vanhempia. Käykää katsomassa, mitä lapset iltaisin touhua kadulla! Olen mukana katupartiossa ja se on murheellista katsottavaa. Vastuuta aikuiset!


Persu
8.9.2012 22:28

Kylläpä on kepulaisilla aneeminen kuntavaali kamppanja!!


Työkyvyttömyyseläkeläinen
9.9.2012 11:30

Taitaisi olla vähemmän aneeminen, jos saisivat sen kaipaamansa lyhennetyn työviikon.


Suomi nousuun
8.9.2012 22:07

Kyllä se riittää kun saadaan kepulaisille kotiintuloaika!


Entinen kulttuurinharrastaja
9.9.2012 13:36

Tuostahan saattaisi tulla merkittävää säästöä tuleville kuntauudistuksille, kun kepulaiset lähtisivät aikaisin kotiin, mm. erinäisistä kansalaisopistojen piireistä. Kesäteatterien vessoihin jonottaminen, ohjelmatauoilla, saattaisi samalla lyhentyä siinä.


Hullu politiikka
8.9.2012 22:04

Poliitikko on kaiken elämän vastustaja. Kaikkea hullua tämä holhousyhteiskunta keksiikin. Hullua! Mutta poliitikolta mikään ei ole yllättävää!


A. Excalibur
8.9.2012 21:59

Kyseessä täytyy oll vitsi, mutta huono sellainen.


sjt
8.9.2012 21:25

Suosittelen, että valtakunnallinen herätyskello soi 4:40, koska lypsykone (made in Germany) vaatii huomiota aamukaffejen (Made in Brasil) jälkeen. Vannetterien tenavien (made in Finland) tulee koulukyyteihinsä (kunnan kustantama taksi"yrittäjä") lähteä tekemään työtään, noin kaksi ja puoli tuntia sen jälkeen, kun isäukko on maininnut, että liika koulutus johtaa tuottavaan työhön ja sitä myötä helvetin kiroukseen. Sen jälkeen voidaankin alkaa tankkaamaan vaikeita maataloustuki ja verotusasioita. "Kerran kylillä lottoa laittaessa loppui löpö, enkä voinut tilatankista tankata, voiko ihmisten hintaan tankatun dieselin laitaa vähennyksiin? .."


Tupe
9.9.2012 00:22

On sinulla huono itsetunto, kun tuollaista kirjoittelet.


SD-6
8.9.2012 21:06

Näiden kepuli femakkojen ehdotus tietäisi toteutuessaan täydellisessä poliisivaltiossa elämistä (vrt Natsi-Saksa / Neuvostoliitto) että poliisin pitäisi kysyä kaikilta yöllä liikkuvilta täysi-ikäisiltä että oletko varmasti lapseton ja sinkku tai muuten sinut viedään kuulusteluihin...

miettikää nyt ketä äänistätte seuraavissa vaaleissa


mies
8.9.2012 20:40

Eihän tuo tuollaisena varmaan voi toteutua mutta itse asiassa tuohan tavallaan on jo olemassa. Käsittääkseni se on heitteillejättö jos lapsi jätetään yksin. Ja sama toisinpäin, jos lapsen annetaan olla kylillä yötä myöten. Näihin pitäisi vain puuttua tiukemmin.


Yh äippä
8.9.2012 20:17

Utopialandiassako Keskustanaiset elävät? naisvaltaisilla aloilla on jo valmiiksi matalat palkat. Ei vuorotyötä tekevä voi työajoilleen mitään. Ja nykyisin jos koskaan työnantaja antaa herkästi ymmärtää että tilalle olisi kyllä tulijoita.
Onko ihme ettei mm hoitoalalle saada uusia työntekijöitä, kun jo valmiiksi valitetaan ettei nykyinenkään väki riitä?

Raha painaa tässä asiassa enemmän kuin koko perheen yhteinen aika. Asuntovelat,lastenteko, kumpikin ovat asioita jotka osuvat elämän ruuhkavuosille.


Keskusta ajaa siis...
8.9.2012 20:09

Suomeen ulkonaliikkumiskieltoa?


.
8.9.2012 20:06

mistä näitä hörhöjä tulee.


Naamanka
8.9.2012 19:56

Ja jypärät päähän kaikille.


Onko kysytty?
8.9.2012 19:39

Pohjois-Koreassa saattaa jo olla.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös