Kes­kus­tan Sipilä: Es­pan­jan pe­las­tet­ta­va itse pank­kin­sa

Keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä arvostelee Espanjan tukemista. Hän sanoi linjapuheessaan Rovaniemellä, että vain pienten maiden auttaminen on ollut perusteltua.

Keskustan uuden puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan keskusta lähtee siitä, että jokaisen maan on vastattava pankkijärjestelmänsä toiminnasta.
Keskustan uuden puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan keskusta lähtee siitä, että jokaisen maan on vastattava pankkijärjestelmänsä toiminnasta.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä arvostelee Espanjan tukemista. Hän sanoi linjapuheessaan Rovaniemellä, että pienten maiden auttaminen on ollut perusteltua, mutta suurten maiden, kuten Espanjan ja Italian, auttamiseen perusteet eivät enää riitä.

"Yhteisvastuun raja tulee vastaan."

Sipilän mukaan keskusta lähtee siitä, että jokaisen maan on vastattava pankkijärjestelmänsä toiminnasta.

"Espanjan on pelastettava espanjalaiset pankit. Näin Suomessakin tehtiin 90-luvun pankkikriisissä."

Sipilä puuttui puheessaan myös lasten ja nuorten pahoinvointiin. Hän haluaa lisää konkreettisia toimia ongelmiin puuttumiseksi.

Puheenjohtaja sanoi linjapuheessaan Rovaniemellä, että nuorten pahoinvointi on asia, jonka edessä kaikkien puolueiden on pysähdyttävä. Suomesta on saatava maailman paras maa lapsille.

Keskusta korostaa myös puoluekokouskannanotossaan, että perheitä on autettava ajoissa. Lapsiperheiden etuuksia ei pidä leikata, jos julkista taloutta tasapainotetaan. Seuraavaan hallitukseen tarvitaan myös perheministeri.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä