"Äitiyspakkauksen valikoimalla halutaan kertoa, mitä vauva välttämättä tarvitsee. Se on viesti siitä, että tämä tuote on hyödyllinen ja hyvä käyttää. Nyt olemme miettineet ympäristöystävällisyyttä niin pitkälle, että kertakäyttövaippoja ei äitiyspakkaukseen todennäköisesti sisällytetä", Kelan äitiysavustusraadin puheenjohtaja ja osastopäällikkö Elise Kivimäki kertoo.
Virallista päätöstä kertakäyttövaipoista luopumisesta ei ole vielä tehty, sillä tarjouskilpailun valitusaika on menossa. Pakkauksen sisältö lyötäneen lukkoon vuodenvaihteessa.
Pakkausta uudistetaan vuosittain, jolloin siihen tehdään tarpeellisiksi koetut muutokset. Kestovaipat tulivat pakkaukseen vuonna 2006.
"Vanhemmat ovat pitäneet tärkeänä, että pakkauksessa on kertakäyttövaippojakin. Toisaalta muutamalla vaipalla ei kovin pitkälle pötkitä", Elise Kivimäki sanoo.

Kommentoi
Kai te, jotka ette voi pestä vaippoja samassa koneessa muitten vaatteitten kanssa, heitäte pois ne vaatteet joihin on tullut vahingossa kakkaa tai pissaa? Eihän niitäkään voi pestä samassa koneessa.. ja tokihan heitätte pois myös omat alusvaatteenne kerran käytön jälkeen, olisihan se nyt hirveää pestä ne samassa koneessa muitten vaatteitten kanssa? :O
Lukija 12:49: Kiitoksia vinkistä. Sama aihe tuntuu olevan arka myös Britanniassa. Täällä tuntuu että asioista vähiten käsittävät ovat oman puolueensa kovimpia äänitorvia. Minulle tärkeintä on lapsen hyvinvointi ja mielestäni olemme onnistuneet sen ylläpidossa erinomaisesti (hieman <2v kokemuksella). Jokainen arvioikoon omat ratkaisunsa oman tilanteensa pohjalta. Joidenkin kohdalla kestovaippailu varmasti on järkevää, kun toisessa tilanteessa se ei ole mitenkään realistinen. Tuon Britannian hallituksen teettämän tutkimuksen pohjalta 2,5 vuoden kertavaippailu aiheuttaa 570kg hiilidioksidipäästöjä, kun kestovaippailu (kuivatus ulkona ympäri vuoden + vaippojen kierrätys useammalle lapselle) aiheuttaa 570kg. Jos kestovaipat pestään 90 asteessa CO2 päästöt saattavat nousta jopa 970 kiloon. Tutkimusta ei ole julkistettu, joten tuon tarkempaa arviointia on vaikea tuon perusteella tehdä. Tätä tarkoitin, kun kaipailin aiemmin OIKEAA tutkimusta ekologisesta jalanjäljestä. En tiedä voiko tuohon tutkimukseen luottaa juuri sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan (joista osassa tulos on päinvastainen). Näistä tutkimuksista kun puuttuu yleensä läpinäkyvyys ja se riippuu lähinnä lobbareiden kyvyistä. Ei tämä kuitenkaan ihan niin yksioikoinen asia ole, että kun aiheutettu jätevuori pienenee, niin hyvä tulee. Niin paljon eri asioita pitää ottaa huomioon, eikä varmasti joku vesilaitoksen kaveri sitä kykene tekemään (kaikki kunnia heille, oman ammattitaitonsa osalta).
En kyllä pesukoneeseen tunge paskaa, koneen sisäosat olisivat paskassa.
no eipä niillä muutamalla vaipalla ole mitään tehnyt tähänään asti, joten aivan sama! Älkää ihmiset vaahdotko. Joakainen tekee kuitenkin kuin tahtoo, ei ole kiinni siitä tuleeko äp:ssä 1 kesto vaipa vai muutama kertakäyttövaippa.
Lukija, nopealla silmäilyllä Timesin jutun mukaan tuossa testissä ei välttämättä toimittu kuten suomalainen tyypillinen kestovaippailija. Suomessa EI pestä vaippoja joka kerta 90 asteen pesussa, itsekin tyyliin 1-2 kertaa vuoteen pesen yli 60 asteen pesun vaipoille. En käytä kuivausrumpua ja myyn kätetyty/ja ostan vaippoja käytettynä eli samat vaipat menee usealla lapsella. Muissakin ekologisuusvertailussa nämä asiat on yleensä väärin. Noissa ei välttämättä huomioida sitäkään, että vaipat pestään samassa kuin muukin 60 asteen pyykki (vauvan vaatteet, liinavaatteet). Ja ainakin siksi meidän tapauksessa on tarvittu paljon vähemmän lastenvaatetta kun aina saa helposti koneen täyteen, muuten olisi pesty vajaita koneellisia, että vauvalle on puhdasta vaatetta. Ethän käytä kertakäyttöisiä astioita jatkuvasti, saati sitten vaatteita? Miksi vaipoissa olisi eroa? Otapa kynä käteen ja laske vaikka 200 pesua 60 asteessa, arvioi pesuaineet ja laske keskihintaiset vaipat 2 vuodeksi. Kestojen ostohinnaksi voit laittaa vaikka 300 euroa (sillä rahalla saa jo hyvän määrän vaippoja jos ei osta kaikkein kalleimpia, vieläkin halvemmalla pääsee jos osaa itse ommella ja käyttää kierrätysmatskuja...)
Kylläpäs täällä näyttää taas olevan ihmisillä kokemusta ja tietämystä... Meillä kestoiltiin kaikkien lasten kanssa, ei aina täyskestoiltu kylläkään. Ja se näkyi kyllä heti rahapussissakin. Ei pelkästään vaippojen hinta, vaan roskiksen tyhjennyttämismaksut. Monet eivät varmaan ymmärrä, että sekin maksaa, kun sitä ei tarvi suoraan maksaa itse, mutta jokainen sen yhtiövastikkeessa tai muussa maksaa. Lisäksi kestovaippailijat tarvivat paljon harvemmin rasvoja ja muita aineita ihon hoitoon. Ja jos haiseva ämpäri nurkassa pelottaa, niin kannattaa tutustua kuivasäilytykseen. Aika lailla täysin hajuton tapa. Mutta äitiyspakkaus voisi todella tarjota ihan niitä ekologisia kertavaippoja. Vaikka ihan vain tavallinen selluloosa pötkö, sellainen kun vaipat oli, kun itse olimme vauvoja. Sen voi helposti laittaa kestovaipan kuoreen, ja on paljon kätevämpi, kuin silloin aikoinaan pelkässä H-liinassa.
Vauva aikana on kuitenkin kaikki vaatteet kakassa, niin samallahan tuota viruttelis vaippaakin kuin vaateita. Kestovaipat eivät haise edes niin pahalle olleessaan likaiset kuin kertakäyttöiset. Mutta isommalla ainakin kestovaippaa joutuu vaihtaan useammin kuin kertakäyttöistä. Ennemminkin toivoisin pakkaukseen äidille kestosidettä kuin enempää kestovaippoja. Näistä ei monellakaan äidillä ole mitään tietoa mutta ovat kyllä aivan ihania jälkivuodon loppuvaihiessa.
Iskälle: pesukone pitää muutekin pestä 90 asteessa aina välillä. RTFM
Joo.. puolet kannattaa kertakäyttöisiä ja puolet kestoja. Eiköhän siis laiteta edelleen molemmat sinne pakkaukseen. TAI siiten voidaan toki ne kertakäyttöiset vaihtaa niihin hajoavimpiin kertseihin, jos se yhtään lohduttaa. Onhan siinäkin vinkki vanhemmille, että ostaisivat jatkossakin luontoystävällisempiä. Itse en ole kestovaippojen kannalla, koska en usko niiden olevan taloudellisempia,käytännöllisempiä ja luontoystävällisempiä jos asiaa KUNNOLLA ajattelee.
Yritin kommentoida juttua jo aiemmin (jostain syystä kommentti ei kelvannut) ja laittaa linkin Timesin uutiseen, jossa briteissä tehty (hallituksen teettämä) tutkimus kestovaippojen ekologisesta jalanjäljestä yritettiin lakaista tuloksineen maton alle, kun siitä ei saatukaan odotettuja tuloksia. Tuloksista kun selvisi, että yleisesti kestovaippojen ekologinen jalanjälki on suurempi, kuin kertakäyttövaippojen. Kannattaa hakea aiheesta vaikkapa googlella. Hauskaa sinänsä, kuinka nämä kestovaippaihmiset "tietävät" asiat sataprosenttisella varmuudella, sättivät ja moittivat muita tietämättömiksi ja parhaimmillaan sanelevat, että nämä "tyhjäpäät" eivät saisi hankkia lapsia lainkaan. Voidaankin kysyä, että kun tutkimus kerran osoittaa jotain aivan muuta kuin mihin nämä ekologistit sokeasti uskovat, niin kuka tässä nyt onkaan sitten se tietämätön ja tyhjäpää?
Linkkiäni Suomen Luonnosuojeluliiton vertailuun ei julkistettu kommenteissa. Tarkoitukseni oli viestittää, että ympäristökuormitusta ON tutkittu ja mukaan ON laskettu sähköt, vedet ja pesuaineet. Tulokset löytyvät netistä. Biohajoavat vaipat ovat toimivia ainoastaan ideana. Ongelmana on, että muun sekajätteen tai polttokelpoisen jätteen mukana ne aiheuttavat samat ongelmat kuin normaalit kertakäyttövaipat. Syyllistämistä tai ei, mielestäni on hyvä suunta Kelalta jättää kertakäyttövaipat pois. Sairaalasta sai ainakin viime vuonna vaippatehtaan lahjoittaman näytepakkauksen, keskittyköön äitiyspakkaus kestohyödykkeisiin. Eihän siellä laatikossa ole kertakäyttövaatteitakaan. Kaikille kestovaippojen käyttö ei varmastikaan sovi, mutta se on niin monella mittarilla järkevämpää, että siihen kannattaa kannustaa. Äitiyspakkauksen kestovaipat voi vaikka myydä tai lahjoittaa jos ei ole käyttöä, mekin annoimme pois mukana tulleet kertakäyttövaipat.
atoopikon äiti: Erikoistapaukset ovat asia erikseen. Nyt puhutaan yleisesti kesto- ja kertakäyttövaippojen käyttämisestä. Monet kertavaippailevat silkkaa tietämättömyyttään ja laiskuuttaan. Sinä ilmeisesti et.
Pannaanko ne vaipat vanhuspakkauksiin?
Kukaan ei ole vielä kertonut, että äiti saa sairaalasta halutessaam mukaansa parikin esittelypakettia vaippoja, joten niilläkin pääsee alkuun, ellei ole vaippoja valmiiksi kaupasta rahdannut. Minä kyllä kannatan tuota KELA:n ideaa. Ehdottaisin vielä, että neuvoloiden perhevalmennuksessa käytäisiin katosomassa millainen vaippavuori kertakäyttöisistä syntyy kaatopaikalla! Eivätkä ne muka ekologiset kertakäyttövaipat mihinkään hajoa, kun ne laitetaan tavalliseen roskapussiin muun yleisjätteen joukkoon ja kaatiksella samaan jätevuoreen. Se jätevuori sitten muhii maan sisässä eikä hajoa koskaan! Sekö säästä ympäristöä pitemmällä aikavälillä. Minä en ainakaan semmosta jätevuorta lasteni kärsittäväksi halua!
Kaikille ei sovi villahousut kestoiluvaippojen kanssa esim. ihottuman takia. Joten eipäs syyllistetä aina kaikkia.
Öö, siis pitäähän kertakäyttövaipastakin pudottaa se ruskea läjä pois ennen vaipan roskiin laittamista. Eli onhan se melkosta paskavaippojen kanssa venkslaamista käytti kumpia vaippoja vain..? Mä en ees uskalla ennää laskea paljonko on pistetty euroja palamaan 'turhaan' käyttämällä kertakäyttösiä vaippoja. Meillä on kaksoset ja vastikään kauppakuiteista laskin, että 3kk:n vaipat teki melkein 250e. Huh huh, vaikka taatusti ostetaan markkinoiden edullisimpia vaippoja. Meillä nää lapset on semmosia kakkiksia, että päivässä pitää aika usein vaihtaa 4x kakkavaippa/lapsi. Itse säilyttäisin äitiyspakkauksessa ne 'näytevaipat' niin kertis kuin kestovalmistajiltakin. Ehkä muuttaisin niin, että se kestovaippa olisi 6kg isommalle lapselle. Meidän lasten pakkauksissa oli tyyliin 4-6kg kestis ja ne jäi lähes käyttämättä, kun lapset kasvoivat heti niistä ulos!
Joopa joo, kestovaippojen valmistus ja uudelleen ja uudellen pesu kuormittaa ympäristöä justiinsa yhtä paljon kuin kertakäyttöiset. Noin sitä kuluttajaa vedätetään.
No halloo. Se käyttää kestovaippoja jolla siihen rahkeet ja resurssit riittää. Koittakaas pienessä kämpässä vaikkapa saada kuivaksi muun pyykin lisäksi nuo kestovaipat. Ei muutes onnistu, viime kesänä ei kuivuneet edes normipyykit. Onneksi ei tarvi enää vaipparulettiin ruveta. Enkä suosittele kenellekkään tutulle.
hohhoijaa. Ja vielä kestovaippoja siinähän saa koko ajan pyykikone olla päällä. Tuleekohan se kalliiksi sähköä ja vettä menee. Paljon helpompi on kertavaipat saa heittää roskiin.
EKOVAIPPA Nature Babycare, miksi näitä ei voida laittaa sinne? Niitä ei saa laittaa biojätteisiin mutta silti ovat hajoavampia, tehty maissitärkkelyksestä, pakkaus on kompostoitavaa materiaalia. Itse käytän lapsella näitä ja voin kyllä sanoa, että ovat todella imukykyisiä ja hyviä vaippoja, ihokaan ei ole koskaan mitenkään ärtynyt!