Kerrostalon ullakolla roihunnut tulipalo on saatu hallintaan Helsingin Punavuoressa. Päivystävän palomestarin mukaan tilanne alkaa olla ohi, ja jälkiraivaustyöt ovat käynnissä.
Osa asukkaista evakuoitiin, koska palo oli hankalassa paikassa ja se oli vaarassa levitä.
Päivystävän palomestarin tietojen mukaan osa huoneistoista on asumiskelvottomassa kunnossa, ja asukkaille etsitään tilapäismajoitusta.
Asuinkiinteistössä on ollut kattoremontti, minkä vuoksi talo on ollut huputettuna. Palon epäillään saaneen alkunsa ullakolta, mutta syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.
Loukkaantuneita ei ole tullut ilmi.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tapauksesta aamulla ennen kello kuutta. Ilmoituksen teki päivystävän palomestarin mukaan ohikulkija.
Sammutustöissä on ollut 15 yksikköä pelastuslaitokselta.