Kem­pe­lees­sä asun­toon hei­tet­ty esine oli rä­jäh­dys­kel­vot­to­mak­si tehty kä­sik­ra­naat­ti, tekijät kävivät ensin naa­pu­rin ovella

Oulun poliisi on jatkanut sunnuntaina Kempeleessä tapahtuneen rikosepäilyn tutkintaa.

Oulun poliisi on jatkanut sunnuntaina Kempeleen Kokkokankaalla tapahtuneen rikosepäilyn tutkintaa.

Poliisin mukaan rivitaloasunnon ikkunasta heitettiin sisään räjähdyskelvottomaksi tehty käsikranaatti.

Tutkinnanjohtajana toimivan rikoskomisario Nina Similän mukaan tapahtumat saivat alkunsa kello 20, kun kaksi miestä saapui varsinaisen kohdeasunnon naapurin ovelle. Asukas oli tunnistanut toisen miehistä. Lyhyen keskustelun jälkeen hän oli sulkenut oven, jonka jälkeen miehet siirtyivät jyskyttämään viereistä ovea. 

Asukas ei avannut ovea. Similän mukaan hän oli kuitenkin nähnyt miehet, ja tunnistanut heistä toisen.

Hetken päästä makuuhuoneen ikkuna rikkoutui ja lattialle lensi käsikranaatin näköinen esine. Similän mukaan käsikranaatista puuttui sytytin ja räjähdysaine. 

– Lain mukaan se on rautaromua. Sillä ei olisi voinut aiheuttaa vahinkoa.

Asukas ja naapuri poistuivat asunnoista.

Myös tekijöiksi epäilty mieskaksikko pakeni paikalta. Heidät otettiin kiinni puolitoista tuntia myöhemmin yksityisasunnosta Kempeleestä. 

Poliisilla ei ole vielä tietoa teon motiivista. Poliisi kuulustelee kiinniotettuja miehiä maanantain aikana.

Toinen epäillyistä miehistä on noin 30-vuotias ja toinen noin 40-vuotias. 

Tapausta tutkitaan törkeänä kotirauhan rikkomisena ja laittomana uhkauksen.

Tilanne aiheutti sunnuntaina laajan poliisioperaation, kun poliisi eristi ja evakuoi alueen. Paikalle kutsuttiin myös räjähteitä tunteva poliisin erikoisyksikkö.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä