Kotimaa

Kau­pun­gin­joh­ta­jat perustivat C21-verkoston - kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala osallistui Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren järjestämään koontumiseen torstaina Helsingissä. KUVA: Jarmo Kontiainen ja Emilia Kangasluoma
Kotimaa 5.10.2017 22:01 | Päivitetty 5.10.2017 22:35
Kaleva

Suomen 21 suurimman kaupungin johtajat kokoontuivat torstaina Helsingissä. Kaupunginjohtajat päättivät perustaa pysyvät C21-verkoston ja kokoontua jatkossa kaksi kertaa vuodessa.

Yhteisessä kannanotossaan kaupunginjohtajat toteavat, että erityisesti pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kaupunkiseutujemme menestys on koko Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta olennaista.

"Tasapainoisen aluekehityksen kannalta puolestaan on olennaista, että meillä on elinvoimaisia maakuntien keskuskaupunkeja", kannanotossa todetaan.

Kaupunginjohtajien mukaan Suomessa ei ole vahvaa kaupunkipolitiikkaa.

"Suomessa ei ole vahvaa kaupunkipolitiikan perinnettä tai traditiota, mihin kaupungit ovat itsekin osasyyllisiä", kannanotossa kirjoitetaan.

Kaupunginjohtajat näkevät, että koko maan voimavarojen hyödyntäminen on pienen maan kansallinen etu. Kaupunkiseutujen ja koko maan kehittäminen eivät ole keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Mitä vahvempia suomalaiset kaupungit ovat, sitä vahvempi Suomi kansakuntana heidän mukaan on.

Kaupunginjohtajien yhteisen kannanoton on allekirjoittanut myös Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala. Suurimpien kaupunkien johtajat tapasivat Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren aloitteesta.

Laajala sanoi kokouksen jälkeen, että Ouluun pätevät kaikki julkilausuman teesit siitä huolimatta, että kaikki 21 kaupunkia ovat hyvin erikokoisia ja erilaisia keskenään.

Suomen 21 suurimmassa kaupungissa asuu tällä hetkellä yli puolet suomalaisista.

Mukana verkostossa ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Kouvola, Pori, Joensuu, Lappeenranta, Hämeenlinna, Vaasa, Rovaniemi, Seinäjoki, Mikkeli, Kotka, Salo ja Porvoo.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (34)

C 21 ryhmittymien kaupungeilla on eduskunnassa 116 kansanedustajaa. Mitä ihmettä Vapaavuori havittelee???
Eikö mikään riitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väestöltään yli puolta Suomea edustavien kaupunginjohtajien näkemys että maakuntauudistus rajoittuisi vain sote-uudistuksen toteuttamiseen on kova viesti poliitikoille. Nyt Orposta mitataan mistä puusta mies on tehty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käytännössä siis yli 50 000 asukkaan kaupungit. Vuoden 2017 alussa 21. suurin oli Porvoo, asukasluku 50 144.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suurille kaupungeille elinkeinotoiminta on kuulemma tärkeää. Sekö ei ole tärkeää pienille kaupungeille ja maakunnille? Koko kuntakenttä olisi pitänyt kutsua koolle eli C300. Vapaavuori on aikaisemmin pitänyt yllä C6-ryhmää, johon kuuluvat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku. Noista Espoo ja Vantaa eivät oikeasti edes ole kaupunkeja. Vanhana espoolaisena tiedän, että kun lähdettiin keskustaan, niin ei sitä Espoon Keskukseen menty.

Oikeasti Jania kiinnostaa vain ja ainostaan C1 eli etuuksien lypsäminen niitä jo muutenkin liikaa saavalle Helsingille. Vapaavuori on ottanut siltarumpupoliitikkojen ykkösviitan Mauri Pekkariselta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totuus ei pala nuotiossakaan. Suomi kaupungistuu väistämättä. Vanhuksetkin haluavat pääsyä oikeiden ja riittävien palveluiden piiriin - kaupunkeihin. Nyt on aika kaupunginjohtajien ja pormestareiden pitää huolta omista kaupungeistaan. Ajakaa mikäli mahdollista koko maakuntamalli alas. Emme kaipaa lisää hallintohimmeleitä ja pönöttäviä poliitikoita pilamaan kaupunkien kehitystä. Hatunnosto mm. Vapaavuorelle ja Laajalalle rohkeudesta puolustaa kaupunkien etua!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maakunnan poliitikot - lienevätkö ihan kepulaisia - haluavat päättää kaikista asioista maakunnassa, mihinkä heillä ei luonnollisesti riitä pätevyyttä. Sotessa on ihan tarpeeksi tekemistä, ja sittenkin se tulee menemään valtaosiltaan pieleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En kylläkään näe Oulun osallistumista tuohon mitenkään tarpeellisena. Oulun etu ei ole pitkässäkään juoksussa väestön pakkautuminen Helsinkiin. Koko jutun ydin tiivistyy tuohon erityisesti -sanaan, jolla Vapaavuori yrittää saada pääkaupunkiseutua entistä isommaksi, kun päinvastainen suuntaus olisi koko Suomen kannalta paljon parempi asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heh, 21 suurinta kaupunkia. Siis käytännössä kaikki Suomen kaupungit aivan lilliputteja lukuun ottamatta. Olisiko helpompi käyttää nimeä Suomen kaupungit?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja sitten veronmaksajien rahoilla matkusteaan kokouksiin, syödään hyvin, asutaan kalliissa hotellissa ja päivärahat päälle. Olisi varmaan paljon tärkeämpääkin tekemistä kuten se että Oulun palauttaa joka vuosi EU:n ilmaista työllistämistukea viisi miljoonaa euroa perustellen ettei ole työllistämiskohteita. Jokin aika sitten Oulun työvoimatoimiston johtaja kirjoitti Kalevassa, että työllistämiskohteita on vaikka kuinka paljon. Hän ei kuitenkaa voi tehdä asiasta päätöstä vaan se kuuluu Oulun kaupungin johtajille. Arina ja muut suuret työntajat tarvitsevat halpatyövoimaa ja sitä riittää parhaiten mitä suurempi työttömyys on. Töitä sitten on. Palkkaa ei ole kuin nimellinen korvaus jolla tässä yhteiskunnassa ei tule toimeen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi on täynnä tuppukyliä ja Helsinki on niistä suurin sekä rumin. Matkailu avartaa, sanon vaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti tämä kerho ei aja vain ja ainoastaan asioita kaupunkien näkökohdista vaan ajatllen myös maaseutua. Näistä tai näihin tuppaa sitten tulla niitä omia kuppikuntia jotka eivät aja yhteistä etua. Toivottavasti olen väärässä. Ja se mitä me ihmiset pidämme oikeuden mukaisena ja hauskasti sanottuna, maalaisjärellä ajateltuna, olisivat myös tämän organisaation lähtökohta ettei meillä menisi yli hilseen tällaisen toiminta. Uskoisin jos ovat järki ihmisiä siis nuo kaupungin johtajat niin saisivat haalittua yhteen hyvä toiminnot kaikilta eri kaupunkien osilta ja että ne hyödyntäisivät meitä kaikki Suomalaisia kaikissa kaupungeissamme. Osalla on mennyt nämä asiat tunteisiin mutta kun ne eivät auta mitään. Asiat asioina jne. Räksyttäjiä on Supomessa jo liikaakin mutta kun ne tekijät puuttuvat;)!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskustapuoluetta viedään kuin pässiä narussa.
Kepu Kokoomuksen vanavedessä porvaria leikkiessään myynyt Suomalaisen terveydenhuollon pörssiyhtiöille.
Kepu muutoinkin samalla kääntänyt selkänsä syrjäseuduille - mm. Bernerin liikennehankkeet jne. Unohtaa ei myöskään voi Kepun toimia kiky asioissa. Julkisen sektorin mm. naisvaltaiset alat maksajia. Kuinka moni syrjäseudun opettaja, sairaanhoitaja, palomies, ensihoitaja, poliisi onkaan saanut kikyä palkkapussiinsa?
Maakuntahanketta ajatellen Kepu kuvitteli saavansa vallan. Nyt käykin niin että Kokoomuslaiset kaupunkijohtajat hoitavat homman kotiin. Samanaikaisesti Kepun kannatus laskee kuin lehmän häntä. Nyt kansanedustajia ollaan patistamassa maakuntiin kiertueille ja selittämään asioita mustasta valkoiseksi. No kävihän se ministeri Rehula Oulun eteläisessä lakkauttamassa Oulaskankaan synnytystoiminnan.
Voi vaan sanoa että Kepu politiikassa ei ole hitustakaan alkiolaisuutta, köyhän asiaa, vanhan ajan Maalaisliittolaisuutta.
Se että leikitään porvaria Kokoomuksen juoksupoikana on ollut ja on tuhon tie...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunginjohtajilta viedään valtaa ja se heitä kiukuttaa , kun sote-asiat menevät maakunnille, joissa suurinta valtaa käyttävät toiset vaaleilla valitut suurten kaupunkien asukkaat. Lisäksi kaupunginjohtajat ovat voineet hyödyntää ELY- ha TE-hallintohimmeleitä suoraviivaisemmin kun tulevaisuudessa. Vapaavuori käyttää hybridivaikuttamisen keinoja edistääkseen omaa ja puolueensa julkikuvaa. Hän jopa antaa ymmärtää, ettei nyt muka olisi väliportaan hallintohimmeleitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nyt on Vapaavuori ottanut isommat saappaat kuin hänelle kuuluu ei hän voi määrätä koko koko suomea , hän otti vähän samanlaisen vallan kuin täällä Espanjassa yrittävät ottaa nuo Katalonialaiset . Suomen hallituksen pitää ottaa valta takaisin itselleen muuten Suomi jakautuu ja pahasti ,ihmettelen kovasti kuinka Oulun johtajakin lähti Vapaavuoren kelkkaan. Pienempienkin kuntien pitää ruveta ajamaan vain oman kunnan etuja ainakin minä rupean ajattelemaan omassa kunnasani naapurilta ei oteta ohjeita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pian olemme lähes kaikki kaupunkilaisia, joko kokoaikaisia tai osa-aikaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laajala ja Vapaavuorikin voisivat nyt ihan oikeasti ryhtyä töihin.Tämä oli iltalypsyjen iltakypsy.Nauttiiko Laajala vielä luottamusta Oulun ja sen ympäristön kuntakentässä.Luulenpa että tuli luntatupasn ja ihan kunnolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

seli seli vapaavuoret plus muut, suomessa ole kuin tuppukyliä eikä se siitä muutu vaikka kaikki palvelut vietäisiin maalaisilta. suojatyöpaikat siirtyisivät vain kaupunkeihin ja asuntojen hinnat karkaisi täysin käsistä, mikä taas hyödyttää hyvätuloisia kokoomuslaisia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä tuli hyvin kiteytettyä Vapaavuoren ja Kokoomuksen (sekä muidenkin puolueiden) tavoite. Pieni klikki puolueiden johdossa suhmuroi koko Suomen asioita. Koko muu osa puoluetta on ihan pihalla suuremmista kuvioista. Ne luovat vain illuusiota, että äänestämällä voit vaikuttaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huvittavinta on tämä Helsingin "metropolipullistelu". Miten totuus sattuukaan? Lääkeviraston nykyisistä työntekijöistä Lontoossa suurin osa sanoo itsensä mieluummin irti kuin muuttaa työn perässä Helsingin kirkonkylälle. Houkuttelevampia vaihtoehtoja olivat suurin piirtein kaikki Keski-Euroopan oikeat metropolit - sekä pikkuinen (lue: Helsingin kokoinen) Kööpenhamina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli tavoitteena saada kaikki toiminnat/yritykset isoihin kaupunkeihin ja näivettää pienet kaupungit/kylät. Tämähän on jo alkanut.Jos Suomi pidetään asuttuna,pitää olla myös pienempien kaupunjien/kuntien yhteistoimintaa ja sieltä mukaan tähän verkostoon henkilöitä pitämään puolta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (34)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä maan eteläosassa. Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa.

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 seuraavissa Lapin kunnissa: Ylitornio, Pello, Pelkosenniemi, Savukoski, Inari ja Utsjoki. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla ja Muonio.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

329 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömät sylkykuppina

Ensinnäkään, tämä ei pidä paikkaansa. Ei ole ketään jotka "aina" saa töitä, eikä ketään jotka eivät "koskaan" saa töitä,... Lue lisää...
Väsynyt

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image