Kulttuuriosuuskunta Uulu vie musiikkia vastaanottokeskuksiin 15 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tarkoitus on luoda musiikin avulla yhteyksiä paikallisten ihmisten ja turvapaikanhakijoiden välille.
Kohtaamisia-hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahasto, joka on myöntänyt siihen 130 000 euron apurahan.
– Uululla on aiempaa kokemusta esimerkiksi maahanmuuttajalasten ja suomalaisten yhteisistä musiikkityöpajoista. Lapsilla on ollut niissä upea yhteisen tekemisen meininki, kertoo asiamies Juhana Lassila Suomen kulttuurirahastosta.
Ensi vuoden aikana luvassa on esimerkiksi yhteisiä biisintekopajoja koululaisille, bändi-iltamia nuorille sekä perhemuskareita, joissa lapset vanhempineen voivat kokoontua laulamaan eri maiden lastenlauluja. Joillakin paikkakunnilla bändikurssit ja soitinrakennuspajat suunnataan yksin saapuneille aikuisille miehille.
Punkalaitumella turvapaikanhakijat Raad Obaid ja Shihab Ahmed harjoittelivat Uulun Petra Käpin ja Antero Mentun kanssa ohjelmaa Punkalaitumen kunnan yleisöjuhlaan.
Esitykseen kuului suomalaisia kansansävelmiä ja irakilaista populaarimusiikkia.
Kohtaamisia-hankkeen projektikoordinaattori Petra Käppi tietää, että musiikkia voi tehdä yhdessä, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Suomalaiset voivat oppia uutta maailman musiikkikulttuureista ja maahantulijat suomalaisuudesta.
– Kansanmusiikista ei oikein voi kertoa ilman, että kertoo kulttuurista, josta se kumpuaa, Käppi sanoo.
Videolla kuultavan irakilaisen laulun hitaassa alkuosassa lauletaan kaipuusta kotimaahan.
Rytmikäs kertosäe ylistää, että ”maani on kaunis kuin nainen”.