Mainos

Karppaus voi viedä terveyden


Kotimaa  6.7.2012 | Nelli Ahosola Muuta tekstin kokoa -+

Tutkimustietoa karppaamisen pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan enemmän, vaatii THL:n kansantautien ehkäisyn osastojohtaja Markku Peltonen.

Peltosen mukaan yleisiä suosituksia on mahdotonta tehdä ilman riittävää tietoa.

”Karppaamisen ankaria muotoja ei kuitenkaan suositella, sillä pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta.”

Peltosen mukaan Ruotsissa hiljattain tehty tutkimus viittaa siihen, että haitat ovat todellisia.

Riski sydän- ja verisuonisairauksiin kasvoi noin viisi prosenttia, kun päivittäistä hiilihydraattien saantia vähennettiin 20 grammalla ja proteiineja lisättiin viidellä grammalla.

Oulun yliopistollisen sairaalan kardiologian erikoislääkäri Kari Kervinen kertoo, että kysymyksiä karppauksesta esitetään joka viikko.

”Lisäksi kuluvan vuoden aikana hoitoon on tullut parikin potilasta, joilla on ollut sydäntapahtumia karppausdieetin aikana.”

Kervisen mukaan karppaaminen on todennäköisesti vaikuttanut sydänoireisiin.

Lue koko juttu Terve24:stä.

Lue lisää 06.07.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/64 kommenttia

huuhaapalkinnon arvoinen tutkimus
8. heinäkuuta 2012 kello 9.05.40

Miksi ei kerrottu kuinka monta sydänoireista on tullut hoitoon syötyään hilihydraattipitoista ruokaa, liikalihavina ja ensin selvitetty heidän ruokailutottumuksiaan. Luulenpa että enemmän kuin pari.


-10 kg
7. heinäkuuta 2012 kello 8.50.35

Tämän tutkimuksen voi työntää sinne mistä kaikki muukin on tullut.Elintarvike ja lääketeollisuuden järjestämä mielipidetutkimus johon on valittu sopivat osallistujat


Karppaus VOI viedäterveyden
7. heinäkuuta 2012 kello 6.44.02

Leipä- ja makarooniliitto


Leka
7. heinäkuuta 2012 kello 0.47.47

”Lisäksi kuluvan vuoden aikana hoitoon on tullut parikin potilasta, joilla on ollut sydäntapahtumia karppausdieetin aikana.

Kervisen mukaan karppaaminen on todennäköisesti vaikuttanut sydänoireisiin.”

No voe tokkiinsa!. Noin 20 % suomalaisista karppaa jonkinasteisesti, niin ompahan ihme jos tuossa määrässä jokunen sydäntapahtuma ole. Tässä pullamössö kansanosassa ei sydäntautia vissiin sitten esiinny lainkaan?. Kervinen taitaa olla pelle. Vai on karppaaminen vaikuttanut sydänoireisiin. Pelkkää mutua.


karppaaja -10kg
6. heinäkuuta 2012 kello 21.47.32

jos on parempi olo eikä vatsakaan ole enään kipeä niin karppaus on mielestäni onnistunut. en ole sellainen joka tarkkailee joka suupalaa, mutta ei perunaa , riisiä, makaroonia eikä vehnäjauhoja.


ihmettelijä
6. heinäkuuta 2012 kello 18.58.46

Jos vuoden aikana on tullut hoitoon pari karppaajaa sydäntapahtumineen, niin suositeltu normaaliruokavaliolla mitä ilmeisimmin ovat saaneet näitä mainittuja sydäntapahtumia kaikki loput hoidetut. Kumpaakohan tässä kohtaa pitäisi välttää? Kysyn vaan? Lisäksi kannattaa opetella sen verran karppausta ja LCHF:aa, ettei em. ruokavalio ole proteiiniruokavalio.

Huh, mitä puupäitä tässsä maassa asuukaan ja saa vielä töitäkin tehdä. Onkohan herrat ja rouvat asiantuntijat törmänneet ollenkaan niihin, joiden terveys on lchf:lla parantunut. Veikkaanpa, että ovat, mutta kun siitä ei ole trendikästä puhua.


Walma
6. heinäkuuta 2012 kello 17.36.47

Miten tohtori Kervinen voi olla varma, että ne pari tapausta johtuvat karppaamisesta? Todennäköisesti? Tietääkö tri Kervinen, mitä tarkoittaa karppaaminen? Kysyikö hän mahdollisesti THLn Markku Peltoselta, joka hänkään ei tunnu tietävän? Mitkä ovat karppauksen "ankarat muodot"? Eikö Peltonen tiedä, että karppaus=rasvadieetti, ei proteiinidieetti? Eikö tässä nyt hutkita, ennenkuin tutkitaan? Onko suomalaisten lääkärien tietämys tätä tasoa? Voi,voi!


Jussi
6. heinäkuuta 2012 kello 16.27.39

Karppaus näyttää olevan uskonto ja karppaajat äärifanaattisia uskovaisia, joihin ei pure muu kuin oma kuolema.


Kohtuus kunniaan
6. heinäkuuta 2012 kello 16.21.39

Onhan se selvää, että karppaus vie terveyden. Atkins lienee paras esimerkki. Katsokaa mitä perinteinen japanilainen ruokavalio sisältää ja syökää sen mukaisesti niin selviätte pitkälle.


Taas
6. heinäkuuta 2012 kello 19.35.43

Siis Atkinshan kuoli kaatumiseen, ei karppaukseen.


fakta
6. heinäkuuta 2012 kello 21.16.01

Karppi-lahkoon kuuluvat uskovat tämän propagandan, mutta Atkins kuoli oikeasti sydäntapahtumaan. Kyllä sen sanoo maalaisjärkikin, ettei se läski yhtäkkiä ole muuttunut sen teveellisemmäksi kuin ennenkään. Säälittää nää fanaatikot, mut omanpa terveytensä pilaavat.


jorma
8. heinäkuuta 2012 kello 9.44.09

mulla säälittää kaikki pullamössöperunaleipä fanaatikot jotka pilaa oman terveytensä...


hyvä
6. heinäkuuta 2012 kello 15.05.28

Thl:n tutkimuksen mukaan jopa melkein 20% suomalaisista karppaa. Alkaa näkymään Thl:n sponsorituloissa. kun leipä- ja sokeriteollisuudelta vähenee tulot.


Late34
6. heinäkuuta 2012 kello 13.56.55

Luottakaa THL:ään, YLEEN ja Poliiseihin . He eivät juurikaan tee virheitä. Katsokaa puoli yhreksän
uutiset, sieltä on turvallista ammentaa maailmankuvansa.
Lääkäreitä on syytä myös uskoa. Vhh on suorastaan vaarallista touhua. Ei näet pääse lääkäri paljoa näkemään sinua.
Mutta koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Meillä on säikähdetty kun ravintoympyrä on haastettu. Sota on kovaa.


Kyllä kansa tietää
6. heinäkuuta 2012 kello 12.24.28

Nämä nykyset "ravitsemuspellet" kokoajan jankuttaa, että vähähiilihytraattisesta ja runsasravinteisesta ruokavaliosta ei muka oo tehty "pitkäaikaistutkimuksia. Ne ei vai sitä hoksaa ottaa huomioon, että tämä ruokavalio on ihmiskunnan "alkuperäinen" ruokavalio ja eläinperäinen rasva on ihimiskehon pääasiallinen polttoaine. Sokeri (hilarit) on vain vararavintoa ja sitäpaitsi roppa osaa itse valmistaa kaiken sokerin mitä tarvitsee. Tämä nykyinen ns. virallisterveellinen ruokavalio on kehittynyt vasta nyt ihmiskunnan olemassaolon viimmeisillä sekunneilla (maavilijelyksen kehittymisen jäläkeen) ennen tuhoon syöksymistä ja tämä on nyt jo huonoksi havaittu ilman mitään erikseen järjestettäviä "pitkäaikaitutkimuksia" terveyskeskus ajanvarausjonot sen jo todistaa. Esim. Afrikassa elelee sellaisia paimentolaisheimoja joka käyttää ravinnokseen yksinomaan hoitamiensa eläinten maitua ja lihhaa jottai juuria kaivelevat lisukkeeksi. Ja sitte Eskimot elivät ennen samallalailla luonnonmukasesti, mutta hetiko sinne alettiin kuskata tätä länsimaista hapatusti, niin eikö allakanu kaikki nämä meijän elintasosairauet sielläki jyllätä... ym... ym.
Karppaillaan vaan... se on viisautta.


Tässä vastustajien totuus ?
6. heinäkuuta 2012 kello 12.09.29

Karppaamisen eli terveellisen ruokavalion vastustajat taitavat olla hoikille kateellisia ja ylipainoisia, jotka eivät siedä mitään perusteluja terveelliselle ruokavaliolle, ettei itse tarvitsisi luopua pullamössöistä, karkeista, limsoista, halvoista pizzoista ja rasvaisista makkaroista. Niillä kyllä lihavana pysyy eikä niistä ravintoaineita ja vitamiineja saa. Missä mössöttäjien sydäntauti ja sairaustilastot viipyvät ?


karppi on kala
6. heinäkuuta 2012 kello 13.45.04

Olen muuten sitä mieltä että pitösi koota kaikkien yli viisi kiloa ylipainoisten ruokailutottumukset sekä sairaudet yhteen kansioon, eiköhän se sieltä syykin alkaisi löytyä.


no sugar
6. heinäkuuta 2012 kello 11.35.03

Kaleva on nostanut tikunnokkaan karppaamisen ja perussuomalaiset. Karppaamisesta heillä ei ole mitään hajua, kirjoitellaan juttuja ilman mitään kritiikkiä. Huhhei ja pullo rommia. ”Lisäksi kuluvan vuoden aikana hoitoon on tullut parikin potilasta, joilla on ollut sydäntapahtumia karppausdieetin aikana.” Niin? Mitenkä heidän "karppauksensa" oli toteutettu? Montako tuodaan hoitoon virallisterveellistä ruokavaliota noudattavaa? VHH on edelleen rasvadietti, ei proteiinidietti. Kannattaisi pikkasen toimituksenkin ottaa asioista selvää.


Samaa mieltä
6. heinäkuuta 2012 kello 12.59.23

Kyllä kannattaisi Kalevan toimittajienkin ottaa selvää, mitä karppaaminen oikeasti on. Jos joku karppaa makkaroita ja pekonia syöden eikä syö kasviksia, hän on aika lailla hakoteillä. Voi aloittaa lukemalla jonkun asiantuntijan kirjan, esim. Antti heikkilän, Sofie Hexebergin, Annika Dahlqvistin, Anna Hallenin jne.


This is humour!
6. heinäkuuta 2012 kello 11.30.40

Ilmeisesti lääkemyynti on sakannut enemmän kuin kuvittelin. Tänä ”virallisen” lääketieteen huoli on jo koomista.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös