Kaksi henkilöä kuoli nokkakolarissa Simossa sunnuntaina aamupäivällä, kertoo Lapin poliisilaitos. Onnettomuus tapahtui nelostiellä, kun toinen auto oli lähtenyt ohittamaan edellä menevää autoa, vaikka näkyvissä oli vastaantulevaa liikennettä.
Ohittamaan lähteneen auton nuorta mieskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Hän oli matkalla kohti Kemiä.
Epäillyn rattijuopon kuljettama auto törmäsi vastaantulevaan autoon. Onnettomuudessa kuoli kummankin auton kuljettaja. Lisäksi toisen auton etupenkillä ja takapenkillä olleet matkustajat loukkaantuivat vakavasti. Heidät on kuljetettu Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Rattijuopon kyydissä ei ollut matkustajia.
Vastaantulevan auton kuljettaja ja kyydissä ollut nainen olivat syntyneet 1950-luvulla. Takapenkillä matkusti heidän 11-vuotias lapsenlapsensa.
Poliisi lähellä onnettomuutta
Rikoskomisario Miia Lehtinen Lapin poliisilaitokselta kertoo, että poliisi oli saanut useita ilmoituksia kyseisen kuljettajan epämääräisestä ajotavasta nelostiellä.
Poliisi havaitsi auton Simon eteläpuolella, ja lähti ajamaan sen perään. Poliisipartio näki onnettomuuden. Lehtisen mukaan oli erittäin lähellä se, että myös poliisiauto olisi joutunut kolariin.
Liikenne eteni onnettomuuspaikalla noin 80 kilometrin tuntinopeudella.
"Ohittaessa nopeus on luonnollisesti kasvanut", Lehtinen sanoo.
Poliisilla ei ole tietoa siitä, kuinka pitkän matkan rattijuopumuksesta epäilty mies oli ajanut.
Onnettomuus tapahtui noin 14 kilometriä ennen Kemiä. Nelostie oli suljettu liikenteeltä usean tunnin ajan.
Asia tutkitaan tappona, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä rattijuopumuksena.
Poliisi tiedotti myöhemmin, että myös naismatkustaja kuoli.
Juttua korjattu 14.12.2014 kello 13.05. Onnettomuudessa kuoli kummankin auton kuljettaja eikä toisen auton kuljettaja ja toisen auton matkustaja, kuten poliisi ensin tiedotti.