Kai­vos­työn perässä ei haluta muuttaa

Tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia opiskelijoita jäisi enemmin työttömäksi Ouluun kuin muuttaisi töiden perässä kauaksi ystävistä ja harrastuksistaan.

Kaivoksissa pula työntekijöistä.
Kaivoksissa pula työntekijöistä.
Kuva: Kaleva

Kaivosalalla on kaksi suurta ongelmaa. Tuttu ongelma on se, että osaajia ei ole tarpeeksi. Vakavammaksi ongelmaksi uhkaa muodostua se, että kaivospaikkakunnille ei haluta muuttaa.

”Suurin ongelma on, että kaivokset eivät sijaitse suurten kaupunkien lähellä”, sanoo johtaja Leila Helaakoski Pohjois-pohjanmaan ely-keskuksesta.

Helaakosken mukaan ennen oli asiat paremmin. Suurille ikäluokille tärkeintä oli, että on töitä. Nykyään nuorilla on muitakin arvoja ja ystäviä ja harrastuksia ei haluta jättää. ”Vain äärimmäisessä hädässä muutetaan.”

Helaakoski kertoo, että he tekivät Oulun ammattikorkeakoululle kyselyn muutama vuosi sitten. Siinä kysyttiin opiskelijoilta, muuttaisivatko he entiselle kotipaikkakunnalleen takaisin töiden perässä vai jäisivätkö Ouluun.
”Vastausten mukaan yli 60 prosenttia jäisi ennemmin työttömäksi Ouluun.”

Kyseessä ei ole mikään pieni ongelma. Kaivannaisteollisuuden tekemän kyselyn mukaan alalle tarvitaan vuoteen 2020 mennessä 5 600 uutta työntekijää.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä