Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätys helpottuu. Ensi toukokuun alusta voimaan astuvan uuden jätelain mukaan kuluttaja voi maksutta viedä esimerkiksi vanhan kahvinkeittimensä kierrätettäväksi siihen kauppaan, josta hän ostaa vastaavan uuden tuotteen tilalle.
- Varsinkaan pieniä laitteita ei välttämättä viitsitä yksittäisenä kappaleena viedä isoihin kierrätyspisteisiin, ja niitä voi päätyä sekajätteisiin. Jos vaikkapa sähköhammasharja on mennyt rikki ja ostat uuden, sinun on helppo viedä vanha kauppaan, sähkö- ja elektroniikka-alan tuottajayhdistyksen toiminnanjohtaja Arto Puumalainen kertoo.
Uutta jätelakia päästään ensimmäisenä testaamaan Lapissa.
Kaupoilla on jo nykyään velvoite ottaa kotitalouksilta vanha laite kierrätettäväksi uutta ostettaessa, mutta ne ovat jätelain mukaan voineet ohjata kuluttajat viemään laitteensa tuottajayhteisöjen järjestämiin keräyspisteisiin.
Uuden lain myötä tämä ei ole enää mahdollista. Palautuspaikan ei kuitenkaan tarvitse olla myyntipisteessä. Esimerkiksi kauppakeskukset voivat järjestää yhden yhteisen vastaanottopisteen.

Kommentit
ihan hyvä juttu, syrjäseudulla lyödään kaikki läjään ja poltetaan, loput peitetään, mikä ei pala. akut, renkaat, maalit, öljyt, vaatteet, huonekalut, kirjat, mitä vain.
Tämä tapa voisi olla jokaisessa tavarassa, että myyjä on vastuullinen ottamaan vanhan vaihdossa - kun uuden ostaa.
Kas kun eivät lailla määrää ostamaan uutta laitetta ainoastaan vaihtamalla vanha laite uuteen .
Eli tarkoittaako tämä että uusien kodinkoneiden hinnat nousee kierrätysvelvollisuuden vuoksi?
Ei ainakaan pitäisi tarkoittaa, sillä kierrätysmaksu on lisätty kodinkoneiden ostohintaan jo vuodesta 2005. Vanhatkin kodinkoneet on pitänyt viedä ilmaisiin kierrätyspisteisiin siitä lähtien.
Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä että jos vaikka pyykinpesukone vaihdetaan uuteen niin kaupan on pakko ottaa se vanha kone mukaan kun he tuovat uuden pesukoneen kotiini, jos näin on niin hyvä homma, eipähän tarvitse tilata jäteautoa hakemaan seuraavalla kerralla pesukonetta tai pakastinta. Vieläkö tälläinen systeemi saataisiin ulottumaan huonekaluihin niin minä olisin tyytyväinen.
Ei onneksi tarkoita. Voit aina sopia liikkeen kanssa, että uuden tuodessaan vievät vanhan pois korvausta vastaan kuten tähänkin asti. Miksi minun pitäisi maksaa sinun kondinkoneidesi poisviennistä? Vien itse omalla autollani ja maksan autoilustani kovan hinnan.