Jyväskylässä aamulla romahtanut vesisäiliö oli rakennettu muista säiliöistä poikkeavalla tavalla, kertoo Jyväskylän Energian vesijohtaja.
Kangasvuoren tornin säiliö oli koottu leveistä betonilamelleista, jotka oli kiinnitetty toisiinsa maan pinnalla ja nostettu ylös. Lisäksi vesieristeenä säiliön sisällä oli käytetty muovista valmistettua paksua pussia. Tavallinen tapa on valaa yhtenäinen betonisäiliö, joka nostetaan ylös.
30-metrisen tornin säiliö romahti aamukuuden jälkeen, ja kaksi miljoonaa litraa vettä vyöryi lähimaastoon. Torni sijaitsee nelisen kilometriä Jyväskylän keskustasta.
- Torni on 40 vuotta vanha, joten sen rakentajia ei ole enää tiedossa. Samanlaisia ei aikanaan ole rakennettu muualle, paitsi ehkä Iisalmeen. Tämän olen kuullut yhdeltä henkilöltä, mutta en ole tarkistanut tietoa, sanoo vesijohtaja Markku Hantunen.
Uuden tornin rakentaminen maksaa karkeasti arvioiden noin kolme miljoonaa euroa. Hantusen mukaan pystyyn jäänyt 15-metrinen jalka pitää todennäköisesti purkaa.
Vedenjakeluhäiriöt koskettivat kaikkiaan 7 000:ta ihmistä.

Kommentit
Näköjään ei ole hyvä olla erilainen kuin muut.
Iisalmessa ulkoapäin samanlaisen tornin alla on kerrostalo!
Näyttäisi olleen tehty betoni-polyuretaani -sandwicheistä vaikka niistä on aika katkeria kokemuksia vesitornirakenteissa:
http://www.betoni.com/Download/22213/BET0803%20s%2094-99.pdf
Iisalmessa on tosiaan samannäkönen torni ja keskellä kirkonkylää...
Miten on mahdollista, ettei Jyväskylän vesijohtaja tiedä vesitornin rakentajaa?
Minuutin googlaamisella olisi selvinnyt, että Elementtitekniikka Oy rakensi noita aikoinaan parikymmentä. Tosin niistä taitaa olla suurin osa jo purettu ja korvattu kestävämmillä ratkaisuilla.
Malliesimerkki "laadukkaasta" kunnallisesta kiinteistöjen ylläpidosta! Ei korjata, ei huolleta, annetaan romahtaa (tai homehtua pilalle) - rakennetaan kalliilla uutta!
onneksi nuo vesitornit pystytetään Suomessa aina sellaiseen paikkaan, jossa sortumisesta ei aiheudu ihmisille vaaraa, suomalainen toimintakulttuuri on tässä suhteessa hyvin esimerkillistä ja ihmisten turvallisuus on aina etusijalla, kuten olemme antaneet itsellemme kertoa niin monissa muissakin yhteyksissä...ja eihän tänne ole edes luvassa maanjäristyksiä koskaan
Iisalmessa alla on puistikko ja kerrostalo
....ei olis jaksanut lukea niitä "Oulussa osataan", "Oululaista osaamista" tai "Teknologiakaupunki Oulu"-kommentteja.
Oli harkittu uuden vesitornin rakentamista vanhan vesitornin tilalle - siis mitkä olivat ne yksilöidyt, tekniset syyt (tuskin syyt ovat laatua että, "musta nyt tuntuu, että pitäisi rakentaa uusi ..."), minkä perusteella oli edes harkittu uuden rakentamista entisen vesitornin tilalle?
Kyllä suomalainen insinöörityö on huipussaan, puhumattakaan "home"insinööreistä...
Onkohan joku säästänyt väärässä paikassa?
Tuollainen oli ennen http://binged.it/Yjbm1k
Tästäkö se meni, kumpi se on sininen vai valkoinen ko. kuvassa??
Jälleen kerran hyvä esimerkki suomalaisen rakentamisen ja suunnittelun laadusta.
Jospa se enteili Jypin lopullista romahtamista?
Juu, oikea kokoomuslainen sätky.
Oli tehty kuntotarkastus noin puolitoista viikkoa sitten joutunee ehkä korjailemaan hieman raporttia.
Vois ehkä mainita että ehdoton käyttö kielto .
Tästä se alkaa, mayat-intiaanit ovat ennustaneet maailman lopun Joulukuulle.
Hyvä, että Puolivälinkankaalla remontoitiin vast'ikään. Tiedä vaikka olisi käynyt samoin. Vieressä koulu ja juurelta menee pyörätie. Ainekset monille kastuneille sukille olisi ollut ilmassa.