Kotimaa

Jukolasta palanneet brit­ti­suun­nis­ta­jat seikkailivat luvatta itärajalla

Kotimaa 19.6.2017 12:15 | Päivitetty 19.6.2017 12:26
STT

Joukko brittisuunnistajia seikkaili luvattomasti Suomen ja Venäjän välisellä rajalla sunnuntaina. Jukolan viestistä Joensuusta palaamassa ollut neljän miehen seurue poikkesi Etelä-Karjalasta itänaapurin puolelle.

Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan seurue oli jättänyt autonsa parkkiin ja kulkenut jalan ensin rajavyöhykkeelle ja siitä Venäjän puolelle.

Brittisuunnistajat viettivät rajalla aikaa useamman olutpurkillisen verran. Lopulta Kolmikannan rajavartioaseman partio tavoitti seurueen rajan läheisyydestä ja otti heidät kiinni.

Miehet myönsivät syyllistyneensä valtionrajarikokseen. He kertoivat nähneensä varoituskyltit, mutta halunneensa ottaa silti riskin, koska Venäjällä käyminen houkutti suuresti.

Epäillyt haastettiin Etelä-Karjalan käräjäoikeuteen ja päästettiin jatkamaan kotimatkaansa Britanniaan.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ruohikkopalojen vaara on suuri Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Salla, Kolari, Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Pelkosenniemi.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi. Ruohikkopalojen vaara on suuri Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Salla, Kolari, Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Pelkosenniemi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

126 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ulkopaikkakuntalaisten huomioita Oulusta

Mistäpäin Suomea kyseiset henkilöt ovat? Kallioparkki on toimiva muttei todellakaan ole toimivin saati tilavin. Otetaan ... Lue lisää...
BoB

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.5.

Naapurit

21.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image