Talvisodan jouluaattona Kollaalla Laatokan Karjalassa jumalanpalvelus pidettiin tiukassa paikassa 75 vuotta sitten.
Upseerilegenda Aarne Juutilaisen komppanian jouluaaton jumalanpalvelus pidettiin etulinjassa. Venäläiset olivat 150 metrin päässä, kerrotaan puolustusvoimien SA-kuva-arkistosta. Juutilainen oli palvellut aikaisemmin myös Oulun suojeluskuntapiirissä aluepäällikkönä.
Muukalaislegioonassakin mukana ollut, "Marokon kauhuna" tunnettu Juutilainen toimi pataljoonan komentajana muun muassa Kollaanjoen taistelussa. Juutilaisen yksikössä taisteli Suomen tehokkaimpiin tarkka-ampujiin lukeutunut Simo Häyhä.
SA-kuvat kertovat, kuinka talvisodan joulua vietettiin Mikkelin maalaiskunnassa Otavassa. Siellä asui päämajassa työskenteleviä korkeita suomalaisupseereita. Joulupukki vieraili Otavassa, jossa nautittiin jouluherkkuja kynttilöiden loisteessa.
Suomalaiskaupungeissa oli rauhaton tunnelma ja ilmassa oli levottomuutta. Monet keskikaupungin asukkaat Oulussakin pakkasivat kassinsa junaan ja lähtivät lähikuntiin sukulaisiin talvisodan jouluna.