Lännen Media kysyi kokoomuksen paikallisyhdistysten puheenjohtajilta, kenet he näkisivät juuri tällä hetkellä mieluiten kokoomuksen puheenjohtajana. Kyselyyn vastasi peräti 722 kokoomusjärjestöjen ja -yhdistysten johtohenkilöä kaikkialta Suomesta.
Stubbilla on kokoomuksen kentällä eniten henkilökohtaista kannatusta.
Istuva puheenjohtaja Alexander Stubb sai suurimman tuen (29,29 prosenttia kannatuksesta) niukasti ennen ex-ministeriä, Euroopan investointipankin varapääjohtajaa Jan Vapaavuorta (28,29).
Sisäministeri Petteri Orpo jäi selvästi kolmanneksi 22,71 prosentin kannatuksella.
Puolueen kovista nimistä Paula Risikko jää selvästi (10,71 prosenttia) Stubb–Vapaavuori–Orpo-kolmikosta.
Jo puheenjohtajakisaan lähtenyt ensimmäisen kauden kansanedustaja Elina Lepomäki ei menestynyt kyselyssä.
Toinen ensimmäisen kauden kansanedustaja Harry Harkimo sai vain vajaat puolitoista prosenttiyksikköä äänistä. Harkimo kertoo torstaina, aikooko hän lähteä mukaan kisaan.
Vapaavuori vahvin Stubbia vastaan
Vaikka Vapaavuori ja Orpo jäivät henkilökohtaisessa kannatuksessa Stubbin taakse, he ovat vahvempia kaksintaistelutilanteessa.
Kokoomuksen puheenjohtajasta äänestetään kesäkuun puoluekokouksessa. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa avauskierroksella yli 50 prosentin äänisaalista, kaksi suosituinta etenevät toiselle äänestyskierrokselle.
Kisaan ovat ilmoittautuneet Stubb ja Lepomäki. Kokoomusvaikuttajista selvä enemmistö kallistuisi Stubbin taakse, jos vastassa on vain Lepomäki.
Todennäköisesti kisaan lähtee myös Petteri Orpo, joka on ilmoittanut harkitsevansa vakavasti ehdokkuutta. Stubb häviäisi kyselyn perusteella Orpolle, mikäli nämä olisivat vastakkain.
Mikäli Stubb ja Vapaavuori laitettaisiin nyt vastakkain, kokoomusvaikuttajista enemmistö kallistuisi Vapaavuoreen. Entinen elinkeinoministeri ei ole vielä ilmoittanut, lähteekö hän puheenjohtajakisaan.
Vapaavuori voittaisi Stubbin hieman Orpoa selvemmin luvuin.
Kokoomusvaikuttajien vastauksilla on erittäin paljon painoarvoa. Eri piireistä tulevien puoluekokousedustajien valinnassa yhdistysten ja järjestöjen johtohenkilöt ovat avainasemassa. Iso osa heistä osallistuu itse puheenjohtajaäänestykseen.
Kokoomuksesta arvioidaan, että LM-kyselyn vastaajista ainakin kaksi kolmasosaa on äänivaltaisia puoluekokousedustajia.
Kokoomuksen puoluekokous, jossa puheenjohtajasta äänestetään, järjestetään 10.–12. kesäkuuta Lappeenrannassa.
Näin kysely tehtiin
Lännen Media lähetti henkilökohtaisen vastauslinkin kokoomuksen alueellisten ja paikallisten jäsenjärjestöjen ja -yhdistysten puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille. Kyselyn kohderyhmänä olivat niin piirien, kunnallisjärjestöjen, kaupunkien ja kuntien paikallisyhdistysten, nuorisojärjestöjen ja kokoomuksen naisyhdistysten puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kaikista kokoomuksen piireistä.
Kysely lähetettiin 1 190 kokoomusvaikuttajalle, joista 722 osallistui kyselyyn. Vastausprosentti oli yli 60. Henkilökohtaisen linkin avasi 930 kokoomusvaikuttajaa, joista 77,6 prosenttia osallistui kyselyyn.
Kaikkiin kysymyksiin vastaaminen ei ollut anonyymissa kyselyssä pakollista, minkä takia kysymyskohtaiset vastaajamäärät vaihtelevat hiukan. Taustatiedoissa 60,8 % määritteli asemakseen jäsenyhdistyksen puheenjohtaja ja 28,7 % jäsenyhdistyksen varapuheenjohtaja. Jokin muu -ryhmään (10,5 %) kuuluu esimerkiksi vastaajia, jotka toimivat piirien tai muiden alueellisten järjestöjen johtotehtävissä.
Vastaajia on tasaisesti kokoomuksen kaikista piireistä. Kokoomuksen puoluetoimistosta arvioidaan, että eri piireistä kertyneiden vastausten määrät vastaavat melko hyvin piirien välisiä voimasuhteita puoluekokouksessa. Kokoomus ei julkista mitään tarkkoja tietoja puoluekokousedustajista.
”Kyselyaineiston voi katsoa kertovan melko luotettavasti kokoomuskentällä tällä hetkellä vallitsevista mielipietistä, varsinkin suurista linjoista”, toteaa aineistoon tutustunut tutkija Markku Jokisipilä.