Jaa­kon­saa­ri: Suo­mes­sa kan­sa­lais­lii­keh­din­nän aika

Kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Liisa Jaakonsaari on sitä mieltä, että Suomessakin olisi aika ja syytä vahvaan kansalaisliikehdintään.


Kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Liisa Jaakonsaari on sitä mieltä, että Suomessakin olisi aika ja syytä vahvaan kansalaisliikehdintään. Oululaisen Jaakonsaaren mukaan hallitus syyllistyy nimittäin väärään talouspolitiikkaan ja harhauttaa kansalaisia väittämällä budjettiaan Euroopan elvyttävimmäksi.


”Elvytys on ollut lähes kokonaan pysyviä veronalennuksia, mikä kaikkien asiantuntijoiden mukaan on tehotonta, sillä epävarmoina aikoina veronalennukset pistetään ”sukanvareen” eikä työllisyyttä parantavaan kulutukseen”, Jaakonsaari sanoi Seinäjoella, Kokkolassa ja Kalajoella pitämissään puheissa.


Jaakonsaaren mielestä kansalaisliikkeet ovat viime vuosina pystyneet muuttamaan maailmaa enemmän kuin hallitukset yhteensä.


”Erilaisten sosiaalifoorumien vaikutus maailmanpolitiikan esityslistaan on ollut häkellyttävä. Esimerkiksi G20-kokous päätyi suosituksiin, joita muutama vuosi sitten katujen mielenosoituksissa vaadittiin, mutta johon harva jaksoi uskoa.”


Pankkien valvontaa tehostetaan, veroparatiisit suljetaan, IMF saa lisää rahaa pelastaakseen talousahdingossa olevia valtioita ja ennen kaikea protektionismi torjutaan, Jaakonsaari luettelee.

Ilmoita asiavirheestä