Kansanedustajan työt jättävä Sampsa Kataja (kok.) arvostelee uudessa kirjassa suorin sanoin kansanedustajien palkkiota. Ilta-Sanomat uutisoi, että Kataja kommentoi asiaa Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjassa Kuka hullu haluaa poliitikoksi.
Katajan mukaan kansanedustajan työstä saama korvaus ei ole kilpailukykyinen ainakaan hänen kaltaiselleen juristille. Hän sanoo menettäneensä taloudellisesti aika tavalla, kun hän aloitti kansanedustajan tehtävät vuonna 2007. Lisäksi Kataja pitää kansanedustajien työhuoneita turhan vaatimattomina.
Kansanedustajan palkkio on 6 355 euroa kuussa kolmen ensimmäisen kauden ajan. Sen jälkeen palkkio nousee 6 831 euroon kuussa. Kirjan tekijät ovat arvioineet, että kulukorvausten kanssa kansanedustajille maksetaan noin 8000 euroa kuukaudessa.