Mainos

Irtisanottujen nokialaisten leasingautot myyntiin

Nokian irtisanomisten myötä markkinoille tulee käytettyjä leasingautoja. Nokian irtisanomisten myötä markkinoille tulee käytettyjä leasingautoja.
Kotimaa  10.8.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Ensimmäisten irtisanottujen nokialaisten leasingautot ovat tulleet myyntiin Oulussa. Sama ilmiö on tuttu myös Tampereella, Salossa ja pääkaupunkiseudulla.

Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Irtisanomisen yhteydessä päättyy myös työntekijän työsuhde-etu leasingautoon. Moni Oulun 700 irtisanotusta nokialaisesta ajaa työsuhdeautolla.

ALD:n leasingyksikön johtaja Kari Kauppinen sanoo lehden haastattelussa, että suurin osa keskeyttävistä leasingautoista myydään. Vain osalle autoista laaditaan uusi leasingsopimus. Hänen mukaansa palautettavien autojen määrä on sadoissa.

Oulun  Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Mikko Merihaaran mukaan tilanne on hankala, sillä monessa perheessä tarvitaan autoa.
”Toisaalta leasingsopimuksen purku lopettaa myös auton pakolliset kuukausimaksut”, Merihaara sanoo.

Tavallisen perheuaton leasingmaksu kuukaudessa on 500 euroa kolmen vuoden ajan.

Sopimuksen keskeyttämisestä ei sakoteta työntekijää, vaan Nokia maksaa sovitut kompensaatiot.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/127 kommenttia

Työläinen
11.8.2012 08:57

Hyvän tähen kun ihmiset voi olla tyhmiä tai ennemminkin kateellisia. Ei varmasti se auto ole isoin huoli kun työttömäksi jää. Monilta unohtuu, että sadat ihmiset on ilman töitä ja usealla molemmat perheen elättäjät, unohtamatta yksineläjiä. On siellä nokialla tuotannossa ihan tavallisia tallaajia ja alihankkijoilla lisää piisaa. Järkeväähän se on liisata auto jos siihen on mahdollisuus, ei auto ole mikään sijoitus. Ei tullut tämmöistä keskustelua kun esim Pkc Group pisti satoja pihalle ja ihan sama tilanne. Olkaa onnellisia että saatte olla töissä, sillä monella se ei ole mahdollista ja jos tätä peliä jatketaan, on tämä vasta alkusoitoa.


kortiston porukkaa
11.8.2012 14:07

Heheh, ei täällä palstalla töissä olevia ole. Pitkäaikaistyöttömiä nämä kaikki nokialaisille kateellisia olevat ovat.


no voi voi
11.8.2012 06:36

lada,skoda,vartpurk,mini


Vähän ajettu
11.8.2012 01:01

Halpoja vähän ajettuja vaihdokkeja kohta liikkeet pullollaan .


autokaupalle piristystä Oulussa
10.8.2012 20:29

No, voi harmi sentään! Se tuli näillä irtisanotuilla varmaanni auton osto nyt eteen? Siellä Veholla ja Wetterillä pian kova vilske käy kun entiset Nokialaiset hakevat samanlaista ajokkia alle kuin mihin ehtivät tottua!


Inssinörtti
10.8.2012 20:18

Kertokaapa arvoisat kaiken tietäjät miksi auton pitäisi olla oma? Auto on harvoin hyvä sijoitus, toisin kuin asunto usein. Meillä on isompana "ykkösautona" oma vanha kottero, jota saa jatkuvasti rempata ja rassata ja toisena vaivaton liisari, josta maksan 400 eur/kk (sisältäen kaiken muun paitsi polttoaineen, esim. renkaat, huollot, vakuutukset, dieselveron, käyttömaksun ym.) Yksi hyvistä puolista leasingautossa on, että jos työpaikka menee, niin senkuin vie avaimet takaisin ja maksut katkeavat siihen.


Vuokraa vai oma?
11.8.2012 00:15

Sen nyt on ihan sama juttu kuin vuokra-asunnoissa asuminen verrattuna omistusasuntoihin. Kun ostat saman auton osamaksulla (sama noin 400€/kk kuin liisarissasi), ja huomioit vielä nuo mainitsemasi kaikki muut maksut, niin kun olet tuota tehnyt 3-4 vuotta (normaalin leasingsopimksen ajan) niin yllättäen sillä autolla on sen jälkeen vielä olemassa myyntiarvo (pieni tosin). Leasingautolla olet maksanut vain vuokraa koko sen ajan etkä omista siitä renkaan mutteriakaan. Jos liikennevakuutuksiesi bonukset eivät ole kunnossa tai tulee jotain muuta yllättävää (kuten mainitsemasi työpaikan menetys) niin silloin toki liisari tulee lopulta halvemmaksi.


mitä ne
10.8.2012 20:06

25000 vuosiansion kaupungin ja Arinan työntekijät täällä kitisee. Lukeutusko 'kalevan toimittajat tuohon samaan ryhmään.


Duunari
10.8.2012 17:59

Leasingautot olisi pitänyt olla osana irtisanomispakettia ja NOKIA:n olisi pitänyt maksaa autoliikkeille loput auton arvosta.


höhö
10.8.2012 17:59

Eikö niillä raukoilla ollut varaa edes omaan autoon.


Apple Män
10.8.2012 16:54

Mahtaakohan Nokian Kiinan työntekiät saada BMW liisinki autoja? Tai edes Liisinki polokupyöriä? Ei ihme että kyseinen firma nurin menikin, buah hah hah haaa!


Korkoa korolla
10.8.2012 16:04

Hassua miten tuo maksutapa nyt niin kovasti kiinnostaa. Ilmaiseksi ei Suomessa kukaan autoa käyttöönsä saa. Taidatte uteliaat seurata myös onko naapuri ostanut telkkarinsa osamaksulla?


olliska
10.8.2012 18:33

Tässä vaan ihmetyttää ihmisten holtiton elämä, vaikka on kohtalaisen hyvät tulot, pitää kaikki ostaa osamaksuilla ja velkarahalla ja tuhlata loput ansiot mitä lainan maksujen jälkeen jää, taivaan tuuliin hömpötyksiin, ulkomaan matkoihin, ym. joutavaan tuiki tarpeelliseen mitä ilman ihmiset ei pärjää ja että saadaan naapureille ja sukulaisille näyttää että meillä on. Sitten kun se hyväpalkkainen työ menee, itketään että millä nyt rouva käy kaupassa kun ei ole autoa. Ihmettelen millä esim. meidän perhe on saanut maksettua ihan hyvän uutena ostetun auton ja oman kodin. Ja mielestäni on vielä rahaakin jäänyt mukavaan elämään, eli minun ei tarvitse olla kateellinen kenellekään ja säälikin on sairautta.
Jos ovat olleet yhtään viisaita ovat ainakin ammattiliiton jäseniä, tiedän kyyllä monia juuri it-alalla hyvällä palkalla toimivia henkilöitä jotka eivät välitä liittyä liittoon koska "työpaikka on ikuinen"


Vai että ammattiliiton jäseniä
11.8.2012 15:08

Kyllä ammattiliitot on saanut viimeaikoina suomesta työpaikkoja loppumaan. Viiminen niitti oli viimeiset teknologiateollisuuden korotukset. Eipä ihme että työnantajapuoli hyväksyi korotukset, kun suurimmilla työnantajilla oli jo suunnitelmana pistää väkensä pihalle. Nyt pienet työnantajat ovat tuskissaan entisestään kohonneen palkkatason kanssa, irtisanomisista johtuvan pienenevän tilauskannan kanssa ja yhä kohoavan verokuorman kanssa.

Mieti vähän kuka palkkasi maksaa, liitto vaiko työnantaja, mieti kannattaisiko joskus ajatella pikkuisen sitä työnantajan tilannettakin. Liitoille on paljon hyviä vaihtoehtoja täsmälleen saman sosiaaliturvan saamiseksi murto-osalla kustannukista. Sillä säästyneellä erotuksella voi sitten vaikka palkata lakimiehen selvittelemään jos työsuhteessa tulee jotain ongelmaa.


olliska
11.8.2012 18:42

Palkkani maksaa työnantaja ja sen palkan on liittojen edustajat saaneet neuvoteltua. Eli sinäkin olet luultavasti siivellä matkustaja, vai väitätkö että olet sanonut työnantajallesi ettei sinun palkkaasi tarvitse korottaa, koska et kuulu liittoon. Säästynyt erotus on niin pieni ettei sillä lakimiehiä palkata jos jotain sattuu, niin -- ja työsuhteessahan ei voi olla ongelmaa koska ei kannata liittyä liittoonkaan.


Itse olen
12.8.2012 13:24

Itse olen aina palkkani neuvotellut. Parempi se on kuin liiton neuvottelemat. Kuuluin takavuosinani liittoon, tuli ongelma työsopimuksen kanssa. Liitto ilmoitti ettei heitä kiinnosta yksittäisen työntekijän asia. Sen jälkeen katsoin että selkänahastani revityillä rahoilla ei liiton pamput mässäile. Työsuojelupiiri valvoo ja auttaa myös jos on ongelmaa työsopimuksissa. Ja hyvä Olliska, varo etteivät liitot neuvottele sinulle niin paljon palkkaa ettei kukaan halua maksaa sitä. Miksi muuten et itse osaa neuvotella omaa palkkaasi?


Perukoituminen
10.8.2012 15:47

Näin tilanne vaikuttaa vähitellen koko Oulun seudun liike elämään, joka siis hiipuu joka sektorilla, kun kuluttajia ei ole. Tämä tulee vaikuttamaan jokaiseen, verot nousevat ja kaikki palvelut heikentyvät. Kynnelle kykenevä porukka lähtee Etelä Suomeen tai ulkomaille. Oulunseutu köyhtyy ja on kohta valtionapujen varassa, kun omia veronmaksajia ei ole.

Leasingautosta maksaa työntekijä itse, ei se sen kummempi etu ole. Autokaupalle merkittävä takaisku ja työttömiä tulee sieltäkin lisää, vaikuttaa lumivyöryn tapaan, myös esim autojen huollot vähenevät jne.


JA
11.8.2012 12:15

"Näin tilanne vaikuttaa vähitellen koko Oulun seudun liike elämään, joka siis hiipuu joka sektorilla, kun kuluttajia ei ole. Tämä tulee vaikuttamaan jokaiseen, verot nousevat ja kaikki palvelut heikentyvät."

Näinhän se on. Mä olen näille Nokian ilkkujille todennut, että mitäs jos sitten säästöjä etsittäessä suljettaisiin se teidän terveyskeskus? Ei varmaan haittaa, niin kovin iloinen asia kun kerran nämä irtisanomiset on tuntuneet olevan.


Porukoituminen
11.8.2012 17:56

Jospa autojen huoltohinnatkin laskisivat hieman lääkärikeskusten hintatasosta. Huoltojen jonotusajatkin saattaisivat olla jatkossa siedettävät. Tsemppiä kuitenkin Noksulaisille. Elämä jatkuu.


okt ja oma auto
10.8.2012 14:17

Se leaingautolla ajaminen on vähän niin kuin vuokra-asunnossa asuminen, että turhaan maksaa.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös