Kotimaa

Mainos

Irakilainen Haider on osoittanut mieltä pian sata päivää - leirit eivät aio lähteä Rau­ta­tien­to­ril­ta

Tiedottaja Outi Popp ja Haider Al-Mashhadni olivat perjantaina Oikeus elää -mielenosoituksessa Rautatientorilla.
Kotimaa 19.5.2017 17:56 | Päivitetty 19.5.2017 18:22
Kaisa Hahto

Aurinko porotti perjantai-iltapäivänä tasapuolisesti Helsingin Rautatientorin molempiin mielenosoituksiin.

Kumpikaan mielenosoittajapuolista ei ole valmistautunut keräämään kimpsujaan. Näin siitä huolimatta, että Helsingin kaupunki tiedotti torstaiaamuna häätävänsä mielenosoitukset alueelta maanantaihin mennessä.

Turvapaikanhakijoita edustavan Oikeus elää -mielenilmauksen tiedottaja Outi Popp sanoo, että häätöilmoitus hämmästytti. Hänen mukaansa siitä ei ollut etukäteistietoa tai neuvonpitoa.

Poppin mukaan neuvotteluyhteys on avattu "eikä minkäänlaista paniikkia ole". Hän uskoo, että sopimukseen kaupungin kanssa vielä päästään. Popp sanoo, että mielenosoituksella on esimerkiksi Helsingin kuntapäättäjien voimakas tuki.

- Näyttää siltä, että virkamiehet ovat tehneet päätöksen. Festivaaleja on käytetty argumenttina, mutta ei niitä kovin monta kesällä ole. Maailma kylässä -tapahtuman kanssa meillä oli jo sopimus olemassa. Tilanpuutekaan ei kuulosta oikealta syyltä. Teltan takana on huikean leveä pyörätie ja jalkakäytävä, hän osoittaa torin reunaan.

Turvapaikanhakijoita puolustavan mielenilmauksen osallistujat juhlivat lauantaina täyttyvää sataa mielenilmauspäivää. Irakin Bagdadista kotoisin oleva Haider Al-Mashhadni kertoo olleensa paikalla jokaisena päivänä.

- Pysymme täällä, kunnes saamme jotain. Ei ole helppo lähteä sadan päivän jälkeen ilman mitään, hän sanoo.

Al-Mashhadni sanoo saaneensa kielteisen päätöksen, josta on tehnyt valituksen.

Mielenilmauksella ei ole lähtösuunnitelmaa. Poppin mukaan mielenosoittajilla on "vakaa aikomus jatkaa mielenilmausta tällä paikalla". Koetaan, että mielenilmaus ei ole vielä saavuttanut maaliaan.

- Nyt pakkopalautetaan ihmisiä, joiden päätökset on tehty ehkä kyseenalaisesti. Keskustelu yhteiskunnassa on kuitenkin käynnistynyt ja eduskunta herännyt. Se on hyvä asia.

"Jos nuo eivät lähde, emme lähde mekään"

Tiukkaa käännytyspolitiikkaa kannattava Suomi ensin -mielenosoitus heittää pallon turvapaikanhakijoita puolustavan leirin suuntaan.

- Tehdään ihan samalla lailla kuin nuokin, lain mukaan tietysti. Jos nuo eivät lähde, emme lähde mekään, linjaa vantaalainen Tino Huovilainen.

Sinällään Huovilainen sanoo ymmärtävänsä kaupungin päätöstä eikä pidä sitä ilmaisunvapautta loukkaavana. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tehty suunnitelmaa siitä, miten aiotaan toimia.

Oletteko valmiita uhmaamaan häätöä, jos toinenkin puoli uhmaa?

- Kyllä, vastaa Huovilainen.

Oletteko valmiita pistämään tarvittaessa vastaan poliiseillekin?

- Ei pistetä vastaan, mutta haluamme samat oikeudet kuin noillakin on.

Huovilainen itse kertoo päivystäneensä Rautatientorin leirissä yhteensä ainakin kuukauden verran. Suomi ensin -mielenosoittajille ei Huovilaisen mukaan ole ehdotettu uutta paikkaa, johon leirin voisi siirtää.

Hänen mukaansa paikan vaihtaminen on yksi vaihtoehto. Se ei tule kuitenkaan kyseeseen silloin, jos toiset mielenosoittajat saavat jäädä entiselle paikalle.

Onko kärhämää odotettavissa?

- En tiedä yhtään, sanoo Huovilainen.

Hänen mielestään mielenosoituksesta on ollut hyötyä "monellakin tavalla". Huovilainen ei halua kuitenkaan yksilöidä, millä tavoin.

- Halutaan laittomat maahanmuuttajat takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin, hän tiivistää leirin tavoitteen.

Helsingin rakennusviraston toimistopäällikkö Timo Korhonen vahvisti perjantaina iltapäivällä Lännen Medialle, että aiempi häätöilmoitus pitää edelleen.

- Rautatientorilla on tulossa iso tapahtuma, ja torin lähialueiden tulee olla muista tapahtumista ja rakenteista vapaana.

Korhosen mukaan maanantaina neuvotellaan lähinnä siitä, että "kaikki ymmärtäisivät oikeutensa ja velvollisuutensa sekä nyt tehdyn linjauksen".

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

"Pysymme täällä kunnes saamme jotain" -kommentti kiteyttää erinomaisesti ajattelutapojen erot. Läsimainen yhteiskunta perustuu lakien ja yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen. Osallistuminen tapahtuu parlamentaarisesti, eikä kadulla meuhkaamalla. Maailman maita tutkiessa voi pohtia, kumpi strategia on tehokkaampi menestyneen yhteiskunnan luomisessa. Haluammeko todella siirtää rauhallisen Suomen möykkämaiden kerhoon?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä, Suomen ja suomalaisten puolustaminen alkaa jo olemaan tyhjän päiväistä vouhottamista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä siinä on niin vaikeaa ?
Kielteisen turvapaikka päätöksen saaneet, takaisin sinne mistä ovat tulleetkin !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oiskohan kantasuomalainen saanu osoittaa mieltään lähes sata päivää,kysympähän vaan.Suojaako laki mamuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helvettiin kaikki leirit torilta, että täältä maaltakin uskaltaa käydä kesällä oman kotimaansa pääkaupungissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se kumma, kun maahantulija saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, niin sitä ei sitten millään noudateta. Jos kantasuomalainen yrittää pullikoida viranomaisten päätöksiä vastaan, niin se lopetetaan heti välittömästi ja lätkäistään vähintään sakot päälle. Nämä maahanmuuttajat saavat pitää suomen lainsäädäntöä ja suomen kantaväestöä ihan pilkkanaan. Tämä syö entisestään uskoa siihen, että laki muka on kaikille sama.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan yksi porukka voi pitää laittomasti maassa olevien telttaleiriä keskellä Helsinkiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan eteläosassa sekä Satakunnan ja Pirkanmaan maakunnissa. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi ja Pelkosenniemi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Älykkäät ovat usein ateisteja

251 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hallitus iski taas pientä eläkeläistä

Työeläke ei ole ilmaista leipää. Se on karttunut työtä tekemällä ja eläkemaksuja maksamalla. Lue lisää...
kyllä kehdataan

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image