Perussuomalaisen kansanedustaja Olli Immonen kysyy hallitukselta, aikooko se ryhtyä toimiin Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden palauttamiseksi.
Tänään perjantaina jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Immonen kysyy myös, löytyykö hallitukselta halukkuutta tehdä selvitys Venäjän ja Suomen 1990-luvun alussa mahdollisesti käymistä epävirallisista neuvotteluista koskien Karjalan palauttamista.
Immonen viittaa kauppatieteiden tohtori Heikki Urmaksen tuoreeseen kirjaan, jossa tämä esittää samoja väitteitä, joista keskusteltiin viimeksi viisi vuotta sitten.
Presidentti Mauno Koivisto kiisti elokuussa 2007 väitteet, joiden mukaan Venäjä olisi tarjonnut Karjalaa ostettavaksi takaisin. Koivisto kertoi tuolloin Helsingin Sanomissa, ettei puheissa ole perää.
Valtiotieteen tohtori Jukka Seppinen kertoi samoihin aikoihin Ilta-Sanomissa, että korkea-arvoinen neuvostodiplomaatti olisi 1991 kertonut, että NKP:n keskuskomitea halusi neuvotella Karjalan palauttamisesta Suomen johdon kanssa.
Seppinen kertoi lähettäneensä asiasta kirjeen Koivistolle ja silloiselle ulkoministeri Paavo Väyryselle.
Asia oli viisi vuotta sitten outo silloiselle Sitran yliasiamiehelle Esko Aholle. Aho oli väitetyn myyntitarjouksen aikana pääministeri.
Kohu Karjalan myyntitarjouksesta sai 2007 alkunsa, kun Kainuun Sanomat uutisoi, että Karjala olisi 1991 ollut kaupan ja siitä olisi tehty maksulaskelmat.
Immonen haluaisi, että asia selvitetään vielä kertaalleen.
Jälkisuomettuneessa ilmapiirissä keskustelua menetettyjen alueiden palauttamisesta on Immosen mukaan pidetty sopimattomana.
”Karjala-kysymystä on syytä pitää esillä niin kauan, kunnes tämä vääryys saadaan jollakin tavalla korjatuksi ja hyvitetyksi Suomelle”, Immonen sanoo.
Suomessa pitäisi Immosen mukaan keskustella avoimesti toisen maailmansodan jälkeen koetuista vääryyksistä.
Tähän kuuluu Immosen mukaan muun muassa se, että päättäjien pitäisi etsiä keinoja, joilla Neuvostoliitolle menetetyt alueet saataisiin takaisin.

Kommentit
Aika monta kommunistipohjaista kirjoitusta on tänne kirjoitettu.
Tässä on totuuksia:
Neuvostoliitto alkoi kohdella Itä-Karjalassa suomensukuisia törkeästi v.1920 alkaen.
Neuvostoliitto aloitti sodat v.1939 ja 1941.
Suomi ylitti Tarton rauhan rajat v.1941 ja joutui siitä vastuuseen jonka on hoitanut ylimitoitettujen sotakorvausten muodossa. Kysykää esim. suomensukuisilta ihmisiltä kummanko vallan --neuvostobolshevikkien v.1920-1940 vai suomalaisten v.1941-1944 alla heillä oli paremmat oltavat.
Neuvostoliitto aiheutti suomensukuisille ja suomalaisille mittaamattomat vahingot ja tuhot-----kuinka paljon Neuvostolitto ja Venäjä ovat maksaneet korvauksia suomensukuisille ja suomalaisille aiheuttamistaan vahingoista?
Kommunismin ainoa hyvä puoli oli että ihmiset kasattiin taajamiin joissa heitä oli helpompi valvoa, tämä aiheutti sen että he eivät ole ehtineet pilaamaan luontoa Karjalassa, se joka on liikkunut esim. Suistamon-Suojärven-Impilahden-Salmin-Korpiselän metsissä tietää että siellä luonto on erittäin hyvässä kunnossa, mutta joka on nähnyt valokuvissa esim. Sortavalan sivukatujen kaatopaikat ei tiedä kokonaistotuutta alkuunkaan. Väitös että mihin asukkaat siirretään ei kerro totuutta sillä suurin osa sivukylistä on olleet ihmisiltä asuttamatta jo vuosikymmenien ajan eikä niistä tarvitse siirtää ketään. Karjalan kustannukset suomalaisille: rikosoikeuden mukaan vahinkoon ja rikokseen syyllistynyt on vastuussa tekemisistään = Neuvostoliitto ja Venäjä korvaavat suomensukuisille ja suomalaisille aiheuttamansa vahingot (n. 150 miljardia euroa) eiköhän sillä päästä jonkinlaiseen alkuun alueen kunnostamisessa.
Nimenmuutoksella Neuvostoliitosta Venäjäksi ei pääse rikoksista pakoon, jos pääsisi niin Suomessa olisi pitkät jonot odottamassa nimenmuutosta.
Mikä lemmon "vääryys"? Hävitty sota mikä hävitty ja niissä usein menee maita ja mantuja. Immonen horisee täysin tolkuttomia.
Joo joo Immosella ei ole mitään tietoa Karjalasta ei kellään oo noin paljoo fyffee jotta se kaatopikka saadaan asuttavaan kuntoon metsät ovat tosi huonossa kunnossa lahoa ja vinoa puuta
Ja muutenkin immoska on wanna bee soini
Meidän Suomalaisten pitäisi myös vaatia petsamo takaisin ja kun olemme pohjoisen jäämeren yksi rantavaltio niin mahdolliset tulevat kaasu ja öjyesiintymisät tulisi jakaa siten että SUOMELLE myös siitä osa heltiäisi.
Immonen ym. Karjala-nostalgikot eivät tahdo uskoa, että talvisodan jälkeen tuli jatkosota ja se(kin) hävittiin. Uskovatko nämä "uuden uljaan suomen" nyky-soturit todella siihen, että Venäjä olisi moraalisesti heikoilla, saati alkaisi sympatisoimaan Suomen vaatimuksia, ruvettaessa arvioimaan Suomen roolia jatkosodassa!? Vai uuttako sotaa haluatte!!! Ainakin annatte venäläisnationalisteille ja kotoisille bäckmaneille oikein kunnon pääomaa. Entäpä Itä-Karjalan miehitys jatkosodassa (jossa vähän laajennettiin talvisodan aluemenetyksiä, pistettiin useampi tuhat venäläistä keskitysleireille kuolemaan, vai kuinka?) Entäpä "erillinen" liittolaisuutemme natsi-Saksan kanssa, jonka erillisyyteen yksikään vakavasti otettava ulkomainen (onneksi meilläkään enää nuoremmat suomalaistet) historioitsija usko : Lappi saksalaisten joukkojen hallussa, materiaaliapu ja de facto- aseveljeys operaatio Barbarossassa, joukkomme Leningradin piirityksen pohjoinen sivustalla? Näitähän ei immosten mukaan tapahtunut tai ne ei paina venäläisten vasta-argumenteissa kun pitää saada takaisin "muistojen Montrepo" tai hyvittää partisaanien iskut? Näiden tekijöiden vuoksi on hyvä muistaa Paasikiven lausahdus, että vääryyksienkään kohdalla "Kreml ei ole käräjäoikeus" Lukekaa historiaa, opetelkaa venäjää seurataksenne venäläisten nationalistien kaahotuksia ja mölyäkää vasta sitten.
suomi suureksi viena vapaaksi
Antaa pölyn vielä laskeutua seuraavat 30 vuotta, niin koko asia käytännössä unohtuu.
Ihmisten muistoissa Karjala on kaunis ja elävä, mutta tosiasiassa Venäjä on tuhonnut sen päästämällä paikan rappeutumaan.
Ei tuollaista rahareikää kannata ottaa vaivoikseen, Olli hyvä...
Mikä hyöty tästä asiasta tai koko jätkästä on? Tuo se vasta haaskausta on. Häpeäis, ku tuhlaa veronmaksajien rahoja.
Eipä ole itänaapuri päässytkään pitkään aikaan testaamaan uusinta aseteknologiaa tositoimissa. Vaatikaa nyt tosissaan, niin pääsee meidänkin pullamössösukupolvi harjoittelemaan kovapanosammuntoja. Itse en aio osallistua niihin talkoisiin, mutta eihän se sota yhtä miestä kaipaa jos Immosella on joukot valmiina.
Mitä sinä Olli tekisit sillä karjalalla mehän luovutettiin jo koko Suomi EU:lle. Karjala meni sodassa pitäisikö se aloittaa uudestaan. Turhaa haihattelua.
...ja Tiitisen lista julkiseksi !
Olli Immonen kysyy ministeriltä aivan oikaa asiaa. Karjalan palautus (käsite sisältää myös muutu luovutetut alueet)olisi sekä Venäjän että Suomen kannalta erittäin kannattavaa. Venäjä hyötyisi taloudellisesti mm. siksi että Suomi tukisi Venäjää heidän Jäämeren alue vaatimuksissaan. Tuolla alueella on 25% maapallon kaasusta ja öljystä. Tällä hetkellä Venäjä on yksi vaateidensa kanssa ja Suomen tuki olisi merkittävä (ainut maa jonka intresseihin Venäjän tukeminen voisi kuulua). Ilman Petsamon palautusta Suomella ei ole oikeutta Jäämeren rikkauksiin saati mahdollisuutta tukea Venäjää. Samalla Suomesta tulisi jo 1% osuudella alueen luonnonvaroista kaasu ja öljyomavarainen. Karjalan alue taas tulisi vetämään valtavasti kv investointeja Pietarin läheisyyden johdosta. Sijoittaijien olisi mahdollista investoida aivan Pietarin välittömään läheisyyteen Suomen vakaaseen valtioon jossa investoinnella on suoja ilman pelkoa korruptiosta ja omaisuuden kansallistamista.
kyllä olisi parempi kun suomi katsoisi ensin euro kortin. eihan me voida tietää miten vakaita me tulemme olemaan. ja kyllä tällä menolla EU on jo kansallistanut suomen poliitikot. kansaa ei voi kansallistaa
Se on pienen maan aika hölmöä alkaa vaatimaan. Lähihistoriasta on hyvin muistissa, että miten kävi Tšetšeniassa ja Georgiassa, kun alkoivat tuota rajantakaista sotilassuurvaltaa ärsyttämään. Kekkonenkin sanoi, että kannattaa olla ystävät naapurina, viholliset voi olla kauenpana.
Mitä niitä takaisin haakuilemaan. Voihan siellä käydä helposti ja kohta varmaan ilman viisumiakin. Käykää ensin kattoon ja muodostakaa mielipiteenne sen jälkeen. Mahtava aikamatka ihan oikeasti.
Karjalan maaperä kyllä kelpaa mutta se väestö ei. Viinaan menevä väestö on liian suuri ongelma.
Aih, oih ja voih. Eikö tuo Karjala-asian voisi jo siirtää historian lehdille minne se kuuluukin. Sodat on käyty ja hävitty ja rajat vedetty. Näillä mennään. Meillä on ihan tarpeeksi ongelmia oman maan asioiden hoitamisessa ja lisää velkaa otetaan 7000 miljoonaa jälleen ensi vuonna. Se on yhtä paljon kuin 19 miljoonan euron lottovoitto vuoden jokaisena päivänä. Miksi meidän pitäisi ottaa vielä Karjalakin rasittamaan taloutta. Nyt kaduttaa kun meninkin äänestämään tuota Immosta.
Ei se Karjala niinkään vaikka sukua sieltä onkin vaan se pohjoisen reitti jäämerelle, sillä olis jo merkitystäkin.
Taas huomaa, että periaatteet alkaa siitä mihin järkisyyt loppuu.
Suomen on tätä ajaettava eikä palestiinan palutusta. Karjalaiset tuotteet boikottiin, ja kaikki idäntuotteet myös...!!!koska nämä on oikeasti olleet Suomen alueita. ASIAA IMMONEN