Kotimaa

Mainos

Il­mas­to­pa­ko­lai­suus kasvaa Aasiasta kohti Eurooppaa

Kotimaa 17.7.2017 3:00 | Päivitetty 17.7.2017 3:14
STT

Jos ilmastonmuutosta ei pystytä torjumaan tehokkaasti, ympäristötuhojen vuoksi kotinsa jättäviä ihmisiä voi pian olla kymmenien miljoonien sijaan satoja miljoonia. YK:n pakolaisjärjestön arvion mukaan vuosina 2008-2015 ympäristösyistä pakenevia oli jo yli 26 miljoonaa.

Valtaosa heistä liikkui kotimaansa sisällä tai lähialueilla, enimmäkseen Aasiassa, mutta hiljalleen pakomatkat alkavat ulottua kauemmas.

- Todennäköistä on, että alamme ennen pitkää myös Suomessa nähdä pakolaisten joukossa ihmisiä, joiden voidaan sanoa olevan ilmastopakolaisia, sanoo Suomen pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen. Hän lisää, että on hankala arvioida, monenko vuoden päästä ilmastopakolaiset saapuvat.

- Kansainvälisen yhteisön teot ilmastonmuutoksen hidastamiseksi vaikuttavat olennaisesti siihen, laskemmeko tulevina vuosikymmeninä ilmastopakolaisten määrää sadoissa miljoonissa.

Suomessa olosuhteet paranevat

Ilmastonmuutoksen myötä yhä useammat maapallon kolkat muuttuvat asuinkelvottomiksi tulvien, kuivuuden tai kuumuuden takia. Myrskyt ja muut luonnonkatastrofit pyyhkivät altaan kyliä, kaupunkeja ja saarivaltioita.

Sen sijaan Suomen ja muun Pohjois-Euroopan houkuttelevuus alueena kasvaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa sadot voivat olla entistä suurempia ja puut kasvaa vauhdikkaammin, mutta myös riskejä on enemmän. Esimerkiksi myrskytuhot ja kasvitaudit yleistyvät. Suomalaiselle metsä- ja maataloudelle ja ruuantuotannolle ilmastonmuutos on sekä mahdollisuus että uhka.

Vielä ilmastopakolaisuuteen ei ole Suomessa juuri varauduttu. Esimerkiksi Maahanmuuttovirastolla ei ole erillistä ohjeistusta ilmastopakolaisuuteen liittyvien oleskelulupahakemusten käsittelyyn - eikä sellaisia hakemuksia ole toistaiseksi vastaanotettukaan. Luonnonkatastrofien heikentämät asuinolosuhteet on voitu mainita hakemuksissa muiden syiden joukossa, kertoo turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä.

Ilmastopakolaisuudesta on kyllä virastossa keskusteltu.

- Somalian osalta päivitimme vastikään hakemusten käsittelyohjeita, ja niissä otetaan huomioon kuivuus, josta maassa on kärsitty.

Suomi noudattaa kansainvälisiä pakolaissopimuksia, jotka puhuvat vainon kohteeksi joutumisesta. Vainolla on oltava tekijä, esimerkiksi maan viranomainen tai valtaa pitävä terroristijärjestö. Ilmastonmuutos ei itsessään kelpaa tekijäksi.

- Kansainväliset sopimukset eivät tunnista ilmastopakolaisuuden määritelmää, Lehtinen toteaa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Tämä homma muuttuu nopeasti väestönvaihdoksi. Ei tarvita kymmentäkään vuotta, niin demografiset muutokset Euroopassa ovat merkittäviä. Kun huomioidaan perheenyhdistämiset ja Eurooppaan tulevan porukan melko nopea sikiämistahti, yhtä Eurooppaan saapuvaa siirtolaista kohti saadaan pian 3-4 uutta etnistä taustaa olevaa eurooppalaista. Onnea vaan Eurooppa, silmat sidottuina kuljemme päättäjiemme valitsemalla tiellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tänne hyttysten syötäväksi ja pakkasen palelluttamaksi tule enää ketään sen jälkeen kun ilmaisen elämän tarjoaminen lopetetaan. Ehkä kestämme vielä pari sataa tuhatta henkeä, mutta sen jälkeen loppuvat maksajat eikä kellään ole enää kivaa. Eli ajan myötä homma korjaantuu itsestään, mutta toki samalla loppuu myös hyvinvointivaltio sellaisena kuin olemme sen tottuneet tuntemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä ne samat jotka ei usko ilmastonmuutokseen ei ymmärrä mitä ilmastopakolaisuus on. Helppo kieltää molemmat ja kyyhöttää omassa kuplassa ja jatkaa maailman tuhoamista omilla valinnoilla. Onnea, Suomi 100 v! Onneksi uudet sukupolvet tajuavat katsoa vähän pidemmälle kuin omaan napaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos rannikolla vesi nousee, niin oikeassa elämässä ihmiset siirtyvät omassa kotimaassaan sisämaahan päin. Jos jollain alueella on paljon maanjäristyksiä, niin ilmastopakolaiset siirtyvät omassa maassaan turvallisemmille alueille. Jos maailamassa joku pikku saari joutuu veden varaan, niin ei sieltä ole odotettavissa kymmeniä saatikka satoja miljoonia ilmastopakolaisia. Miksi ilmastopakolaiseksi pitää matkustaa maapallon toiselle puolelle niihin maihin joissa saa eniten ilmaista rahaa?
Ilmasto on muuttunut jo 4,5 miljardin vuoden ajan. Miksi vasta nyt yhtäkkiä sadat miljoonat ilmastonmuutospakolaiset lähtevät liikekannalle? Olisiko se ilmainen raha, joka houkuttaa siirtymään tooooosi kauas?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harvoin lukee tämmöistä sontaa koko artikkelin täydeltä! Kalevan lukijoista on kommenteista päätelleen reilusti suurin osa hyvin fiksua porukkaa. Niinpä on noloa kuinka törkeästi Kaleva tällä "uutisella" pitää lukijoiden älykkyyttä pilkkanaan. Taidanpa alkaa katsella karttapalloa, minnekä päin lähtisin ilmastopakolaiseksi. Täytyy samalla katsoa missä on maailman antelian sosiaaliturva, lapsille hyvät koulut ja ilmainen terveydenhuolto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmastopakolaisuutta ei ole olemassa vaan elintasopakolaisuus maailmalla tiedetään kuinka helposti tänne pääsee ja rahaa jaetaan loputtomasti ja mitään velvoitteita ei ole tänne vaan sanoo sipilä ja kumppanit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä ainakin haluaisin ilmastopakolaiseksi Canarialle tai Floridaan marras-maaliskuun ajaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kohta kaikki jäätiköt ovat sulaneet ja vaikka merenpinta nousee, niin voi alkaa tekemään trooppisia lomamatkoja napamantereelle. Sehän on Trumpin "nerokas" idea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mihinkä me lähettäs ilimastopakolaisiksi? Espanjaan? Täällä on niin surkiat kelit ja kylymää, ettei tänne kukkaan halua tulla. Sen vähän aikaa ku on lämmintä, niin sääsket, mäkäräiset, ja paarmat syö elävältä. Muuten on pimiää ja kylymää. Miksi se ilimastonlämpeneminen kiertää meät? Joka vuosi on vaan entistä surkiammat kelit ja kylymempää. Lämpölaskut on vuosi vuojelta koko ajan kovemmat vaan. Minäkö oon niin oottanu sitä lämpenemistä, mutta ei vaan näy, ei kuulu. Päin vaston.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmastopakolaisuutta ei ole olemassakaan, eikä pitäisikään ollakaan. Pakolaisstatus on tarkoitettu vainon kohteelle. Ilmasto ei vainoa ketään. Kyse on siirtolaisista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luepa sinäkin uutisia niin tiedät että kuivuus oli myös yksi Syyrian tilanteen laukaisijoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmastopakolaisuutta ei mainita missään kansainvälisissä sopimuksissa.

Ilmastopakolaiselle ei siksi voida myöntää turvapaikkaa, koska hän ei ole joutunut vainon kohteeksi. Asia on harvinaisen selvä, koska vaino on aina mainittu kaikissa niissä sopimusten alaisissa määräyksissä, joita pakolaisiin sovelletaan.

Hysteriaa ei pitäisi luoda väärillä väitteillä. Disinformaation levittäminen on tämän päivän suuri ongelma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko ihmismassa mahtuis Inarinjärven jäälle seisomaan että sinne vaan kaikki vatuloimatta nyt muuttamaan. Siellä on jokaiselle neliömetri tilaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Inarinjärven pinta-ala on noin 40 000 000 neliömetriä. Suurin osa 6 miljardista jää rannalle

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti elintason säilyttämiseen tähtäävä maastamuutto sallitaan jatkossakin....saattaa nimittäin vapaaehtoisista maksumiehistä tulla pula...:)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi ei mitä huuhaata. Ilmastonmuutosta ei voida torjua mitenkään. Aivan samoin kun maapallon pyörimistä ei voida pysäyttää, niin myös ilmastonmuutos on täydellisen luonnollinen asia maapallolle. Ilmasto on muuttunut aina ja tulee myös aina muuttumaan. Ihmisen osuus ilmastonmuutokseen ei ole mitään muuta kuin globalistien (kuten EU ja YK) vouhotusta ja näille kumartavien hallitusten sponsoroimien "tiedemiesten" luoma satu. Ihminen on toki saastuttanut ympäristöään ja se tulee lopettaa heti. Luojalle kiitos nyt meillä on siellä Trump joka on sanonut huuhaalle selkeän EI ja sen sijaan on ottanut kovan linjan saastuttajia vastaan. Me haluamme puhdasta vettä ja puhdasta ilmaa ja ennen kaikkea me haluamme luonnollisen ilmastonmuutoksen kuten se planeetalle on tyypillistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rajat kiinni ettei tule kaaos, nälänhätä ja täystuho, puolustusvoimien tehtävät täytyy määritellä uudelleen. Irti globalisaatiosta ja EU:sta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomella on yksi Euroopan vahvimmista armeijoista. Jos päätämme, että tänne ei tule kukaan, niin ei tänne myöskään kukaan tule. Ei ilmasto- eikä mistään muistakaan syistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen armeija ei todellakaan ole Euroopan vahvimpia. Itsellänikin oli tällainen harhaluulo vielä jokin aikaa sitten. Ehkä tuo on ollut totta joskus.
Erään ulkomaisen arvioinnin mukaan Suomi on Euroopassa sijalla 17. Valtioita on 31.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (23)
Mainos
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

24.7.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image