Perjantaina avatussa Suomen toisessa Ideaparkissa Oulussa kävi ensimmäisenä päivänä jopa 40 000 asiakasta. Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Petri Häli arvioi illansuussa, että asiakasmäärä oli 30 000-40 000 henkeä.
– Kävijäpiikin aikana Ideaparkissa oli noin 10 000 asiakasta, Häli kertoo.
Vielä illansuussa ennen ovien sulkeutumista liikkeessä oli Hälin mukaan tuhansia asiakkaita. Viralliset lukemat saadaan lauantaina.
Pohjantie ruuhkautui
Pohjantie ruuhkautui perjantaina aamupäivällä, vaikka keskustasta oli ilmainen bussikuljetus kauppakeskukseen.
Kauppakeskuksessa liikenteen jumittuminen ei tullut yllätyksenä, sillä kaupungin pohjoisosassa sijaitsevaan Ritaharjuun johtava ramppi ruuhkautuu helposti.
Hälin mukaan ramppiongelma oli tiedossa jo viime keväänä. Sitä on tarkoitus parantaa niin, että kaupungista ajettaessa voitaisiin ajaa yhtä vapaata kaistaa kauppakeskukseen.
– Uudesta rampista on olemassa jo suunnitelmat, mutta sen toteutus on kiinni rahasta, Häli kertoo.
Yllätysämpärit ja lahjakortit houkuttelivat
Avajaispäivänä kauppakeskuksen 53 liikettä houkuttelivat asiakkaita tarjouksilla ja ilmaisilla tuotteilla.
Kahvin lisäksi ensimmäiseksi ehtineille oli tarjolla leikkirekkoja, foliopalloja, tyynyjä, lahjakortteja, pieniä lahjoja ja sokerina pohjalla Tokmannin tuhat yllätysämpäriä.
Kahteen ämpäriin oli piilotettu lisäksi sadan euron lahjakortit.
Oulun Ideapark on kooltaan neljännes Lempäälän Ideaparkista. Oulussa tilaa on 25 000 neliötä, kun Lempäälässä on 100 000 neliötä.
Business-Oulussa ollaan tyytyväisiä siihen, että kauppakeskus on luvannut työllistää 500 henkeä.
– Tunnettu brändi lisää varmasti myös matkailun vetovoimaa, Business-Oulun kauppapalvelujen asiakkuuspäällikkö Jyrki Kemppainen uskoo.