Hyväksyttyjen arvosanojen korottamisen suosio ylioppilaskirjoituksissa on tasaantunut. Kokeita uusittiin innokkaimmin kymmenen vuotta sitten, lukuvuonna 2000-01, jolloin kirjoituksiin osallistujista lähes 24 prosenttia oli paremman arvosanan tavoittelijoita. Vuonna 2010 korottajia oli 17,5 prosenttia.
"Ylioppilaskokelaat valmistautuvat nyt hyvin jo ensimmäisiin kirjoituksiinsa, ja heillä on tosi mielessä", ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman sanoo.
Hyväksytyn kokeen voi uusia vain kerran. Sen sijaan hylätyn voi uusia kaksi kertaa. Arvosanojen korottaminen lisääntyi voimakkaasti hajautetun ylioppilastutkinnon tultua voimaan 1996. Kaikkia aineita ei tarvinnut enää kirjoittaa yhdellä kertaa.
"Kun hajauttaminen alkoi toimia, ensimmäisinä vuosina tultiin ehkä aiempaa valmistumattomimpina tutkintoon, joten paineet hyväksyttyjen kokeiden uusimiseen olivat suuret."
Vaikka korottajien luku vaikuttaa edelleen melko suurelta, uusinnalle on aiempaa vähemmän kysyntää.
"Villien vuosien jälkeen ylioppilastutkinnon hajauttaminen on vähitellen ymmärretty oikein: voimavarat halutaan jakaa eri aikoina suoritettaville kokeille", Roman kuvaa.
Arvosanojen korottamisen painopiste on muuttunut vähitellen syksystä kevääseen. Tutkintoa voi myös sen valmistumisen jälkeen täydentää uusilla kokeilla. Täydennyksistä saa erillisen todistuksen. Vuonna 2010 ylioppilastutkintoon osallistui yhteensä 1 514 tutkinnon täydentäjää.