Huu­me­kus­ki kaahasi vaa­ral­li­ses­ti Oulussa - auto katon kautta ympäri

Parikymppinen mies aiheutti lukuisia vaaratilanteita hurjastellessaan Lentokentäntiellä Oulussa sunnuntaiaamuna.

Parikymppinen mies aiheutti lukuisia vaaratilanteita hurjastellessaan Lentokentäntiellä Oulussa sunnuntaiaamuna kello yhdeksän aikaan.

Mies kuljetti henkilöautoa kovalla nopeudella ja ohitteli edellä menneitä ajoneuvoja.

Kaahattuaan noin kilometrin Lentokentäntietä Oulunsaloon päin kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja auto suistui vasemmalle puolelle ojaan. Mies sai ohjattua auton takaisin tielle, mutta se pyörähti vastaantulevien kaistalle ja katon kautta ympäri.

Poliisin selvittäessä asiaa kävi ilmi, että kuljettalla ei ollut ajo-oikeutta ja hän oli luultavasti käyttänyt huumaavia aineita. Myös auto oli otettu luvatta käyttöön.

Kuljettaja toimitettiin Oysiin saamaan hoitoa ulosajossa saatuihin vammoihin. Alustavien tietojen mukaan ne eivät ole vakavia.

Poliisin mukaan mies aiheutti vaaraa muille tiellä liikkujille, mutta kukaan sivullinen ei loukkaantunut.

Poliisi tutkii tapausta luvattomana käyttönä, törkeänä rattijuopumuksena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä