HS: Tytär haluaa oi­keus­kä­sit­te­lys­tä jul­ki­sen – Oulun kä­rä­jä­oi­keus poh­ti­maan ensi vii­kol­la

Kyse on Kalevan aiemmin uutisoimasta oikeudenkäynnistä, jossa vuonna 1965 syntynyt mies on syytteessä tyttäreensä kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oulun käräjäoikeus pohtii julkisuuskysymystä ensi viikolla.
Oulun käräjäoikeus pohtii julkisuuskysymystä ensi viikolla.

Oulun käräjäoikeus pohtii ensi viikolla poikkeuksellista julkisuuskysymystä, kertoo Helsingin Sanomat.

Kyse on Kalevan aiemmin uutisoimasta tapauksesta, jossa vuonna 1965 syntynyt mies on syytteessä tyttäreensä kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

HS kertoo, että nykyisin 26-vuotias tytär haluaa oikeudenkäynnistä kokonaan julkisen.

– Tätä asiaa ei saa enää hyssytellä ja lakaista maton alle, hän sanoo lehdelle.

Naisen isä vaatii oikeudenkäyntiä salaiseksi. Syyttäjä ei aio ottaa julkisuuskysymykseen kantaa puolesta eikä vastaan.

HS:n mukaan oikeudenkäynnit määrätään harvoin salaisiksi, jos uhri sallii julkisen käsittelyn.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Oulussa vuosina 1999-2008. Tytär oli epäiltyjen tekojen alkaessa vain yhdeksän vuoden ikäinen.

Tytär on kertonut tulleensa useasti raskaaksi tekojen vuoksi. Hänelle on tehty tämän vuoksi abortteja, ja hän synnytti isälleen lapsen.

Teoista epäilty mies on ollut vangittuna todennäköisin syin epäiltynä. Hänet tavoitettiin Norjasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä