Kotimaa

Mainos

Hovioikeus tuomitsi as­falt­ti­kar­tel­liin osallistuneet yhtiöt 35 miljoonan korvauksiin

Kotimaa 20.10.2016 2:08 | Päivitetty 20.10.2016 19:37
STT

Helsingin hovioikeus tuomitsi asfalttikartelliin osallistuneet yhtiöt maksamaan noin 35 miljoonaa euroa korvauksia kunnille ja valtiolle ylihintaisesta asfaltista. Hovioikeus katsoi, että kartelli toimi vuodesta 1994 paikallisesti ja ainakin vuodesta 1997 valtakunnallisesti maaliskuuhun 2002 saakka.

Käräjillä valtio ei saanut korvauksia, koska oikeuden mukaan se hyväksyi toiminnan, osallistui kartelliin ja hyötyi siitä.

Hovioikeuden mukaan valtion Tielaitos ei ollut tietoinen kartellista, johon osa sen tuotannon toimihenkilöstöstä osallistui. Valtio ei näin ollut hyväksynyt menettelyä ja sai siksi korvauksia.

Helsingin käräjäoikeuden ja Helsingin hovioikeuden käsiteltävänä on ollut kaikkiaan 39 kunnan sekä valtion vahingonkorvausvaatimukset.

Korvaukset pienenivät

Hovioikeuden määräämät korvaukset ovat pienemmät kuin käräjäoikeuden langettamat noin 40 miljoonan korvaukset.

Todellisuudessa kartellin lasku on huomattavasti suurempi, koska päälle tulevat tuotto- ja viivästyskorot.

Hovioikeus hylkäsi korvausvaatimukset yrityksille, jotka ovat hankkineet kartelliin osallistuneiden yritysten liiketoiminnan tai osakekannan kartellin jälkeen. Osan vaatimuksista hovioikeus hylkäsi puolestaan, koska se ei löytänyt näyttöä.

Lemminkäinen ennakoi tuloksensa paranevan

Suurimmat korvaukset joutui maksamaan rakennusyhtiö Lemminkäinen, jonka oikeus tuomitsi maksamaan 25 kunnalle yhteensä lähes 16 miljoonaa euroa ja valtiolle neljä miljoonaa euroa.

Lemminkäinen tiedotti, että vahingonkorvausten palautukset parantavat silti selvästi Lemminkäisen vuoden 2016 tulosta.

Yhtiön mukaan korvaukset vähenivät yhdeksän miljoonaa tapauksissa, joissa Lemminkäinen oli ainoa vastaaja. Osin yhteisvastuullisista kanteista korvaukset vähenivät viidellä miljoonalla eurolla. Osin yhteisvastuulliset korot ja oikeudenkäyntikulut vähenivät 3-7 miljoonaa euroa.

- Lemminkäinen tarkentaa myöhemmin sen summan, mikä on hovioikeuden päätösten mukaan Lemminkäiselle palautettavien vahingonkorvausten kokonaismäärä, yhtiö tiedotti.

Käräjäpäätöksestä seurannut lasku Lemminkäiselle oli yhtiön mukaan yhteensä 48 miljoonaa euroa. Summasta 26 miljoonaa oli korvauksia, loput 22 miljoonaa korkoja ja oikeudenkäyntikuluja.

---

Lue Kalevasta kiinnostavimmat jutut Oulusta ja kauempaa. 🗞
Tilaa nyt alk. 9,90€/kk!

---

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Ja tasan varmasti yksikään valtion virkamies ei tästä joudu mihinkään vastuuseen. Titteli kun on virka-mitä-vain, on se vapaakortti rötöstellä menemään. Sama homma poliisien ja syyttäjien sinimafian kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

277
Kaupunki tekee selvityksen raitiotien rakentamisesta – äänestä: Pitääkö Ouluunkin saada ratikka?
57
IS: Niinistö harmittelee ideologista työttömyyttä – "Ei pidä laiminlyödä velvollisuutta olla mukana"
53
"Tietysti olen oppositiosta hallitusta vastaan ja myös oppositiota vastaan" - Väyrysen paluu eduskuntaan keväällä siirtäisi Mikko Kärnän sivuun
35
Mopovalvonnan tulos: Traktorimönkijääkin viritetty hurjasti – Oulussa valvonnan kohteina Talvikangas ja Ritaharju
22
Nuoret syyslomalla ilmaiseksi bussin kyytiin
20
Oulun yliopistossa koulutetaan ohjelmistotuotannon maistereita työvoimakoulutuksena
19
Junttila ja Leskinen tulittivat Kärpät sarjakärkeen, katso huippuhetket videolta – ”Joukkueessa ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä”

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Kolari, Muonio, Kittilä ja Enontekiö lumisateen vuoksi. Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan maakunnissa kuuraisten teiden ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ossin tarina

107 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Harjoittelijan nolaaminen

Harjoittelija oli todella sievän näköinen nuori nainen. Sekä käytökseltään hyvin ystävällinen ja herttainen, kuten jo ke... Lue lisää...
Hulda-täti

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.10.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image