Professorit Pekka Himanen ja Manuel Castells esittelevät torstaina seminaarissa Säätytalossa Helsingissä, millaisia ovat satojatuhansia maksaneen kansainvälisen tutkimusprojektin hedelmät.
Ainekset ovat kuin häissä: jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin (kokoomuksen)sinistä.
Tutkimuksesta on kohuttu siitä saakka, kun paljastui, että valtioneuvosto tilasi pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) aloitteesta Himasen ryhmältä hintavan tutkimustyön ilman kilpailutusta. Tutkimuksen tilaamista perusteltiin osana hallituksen tulevaisuusselotekoprosessia.
Pohjana Sinisen kirjan ajatukset
Mitä yli kolmesataasivuinen Kestävän kasvun malli -tutkimus pitää sisällään?
Tiivistetysti se on tutkimus siitä, millaisia muotoja informaatioyhteiskunnan ja inhimillisen kehityksen yhteys on maailmalla saanut ja millaisia sen pitäisi saada. Miten teknologinen edistys, hyvinvointi ja ekologinen kestävyys voivat tuottaa meille vielä lisää hyvää.
Himasen osalta tarjolla on viimeistelty versio viime vuonna julkistetusta Sinisestä kirjasta. Ajatukset ovat samoja, mutta naiveimmat esitykset ja höttöisimmät ilmaisut on puristettu pois. Läsnä ovat edelleen valtiovarainministeriön laskelmat ja kokoomukselle läheinen yksilöiden osallistumisesta lähtevää hyvinvointia painottava ajattelu.
Himanen on muutenkin yrittänyt vastata Sinisen kirjan saamaan kritiikkiin. Sitä moitittiin esimerkiksi jumiutumisesta Nokian nousun vuosien asetelmiin. Nyt Himasen Nokia-osioon ovat ehtineet jo Stephen Elop ja Microsoft-kauppa.
Analyysi tosin ei pääse sen syvemmälle kuin aiheen käsittely medioissa on ollut.
Teknologiaa ei osata hyödyntää
Himanen kertoo lanseeraavansa teoksessa kehityksen päämääräksi arvokkaan elämän käsitteen eli uuden dignity as development -teesin. Kansainvälisesti teesi ehkä on uusi. Himaslaisittain ei. Sama teesi on löydettävissä Himasen teksteistä jo usean vuoden takaa.
Himasen ja Castellsin ja Isidora Chacónin Eurooppaa käsittelevä osuus käy läpi sen, mistä on jo paljon puhuttu.
Euroopassa on teknologiaa ja osaamista, mutta sen hyödyntämisessä on menty metsään.
Terveydenhuollon järjestelmät eivät keskustele keskenään, niitä kehitetään säästöjen, ei palveluiden näkökulmasta. Kouluopetuksessa ei osata hyödyntää ict:tä, vaikka eurooppalaiset lapset ja opettajat käyttävät nettiä tuntikausia viikossa koulun ulkopuolella.
Tutkijoilla on sama ratkaisu ongelmaan kuin monella muullakin: pitää tehdä toisin.
Tapausesimerkki Kiinasta
Tutkimuksen kiinnostavinta antia teorioihin vihkiytymättömille ovat seitsenhenkisen ryhmän muualta maailmasta tekemät tapausesimerkit.
Kiinan digimurroksesta lukeminen on hiuksia nostattavaa varsinkin nyt, kun Suomen ulkoministeriö on joutunut myöntämään olleensa vuosia vakoilun kohteena.
Kiina-osion kirjoittaja You-tien Hsing kertoo kiinnostavasti, millainen taloudellinen menestystarina sensuurin ja vakoilun varjostamaan internetmaailmaan Kiinassa liittyy.
Kiinan valtio on käyttänyt lähes kaksi miljardia Yhdysvaltain dollaria kotimaisen netin valvontaan ja suodattamiseen sekä ulkomaisten verkkosivujen tukkimiseen. Yli sata kiinalaista yritystä tarjoaa paikallisviranomaisille sataa valvontatuotetta.
Mustan pörssin verkkoyritykset myyvät laittomia palveluja esimerkiksi virkamiehille, jotka haluavat saada kielteiset arviot itsestään katoamaan netistä.
Kiinan lisäksi tutkimuksessa esitellään kiinnostavasti Kalifornian Piilaakson, Etelä-Afrikan ja Chilen tilannetta.
Minne päästään?
Lopussa palataan siihen, miksi kehitystä pitää olla. Himasen ryhmän teesi on, että talouskasvu ja siitä seuraava tarpeiden tyydyttyminen (ainakin suurimman osan) ei enää informaatioajassa riitä. Kehityksen päämäärä on arvokas elämä.
Suomessa sen varmistaminen tarkoittaa Himasen mukaan muun muassa nykyistä parempaa työkulttuuria, ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja rohkeaa poliittista johtajuutta. Ekologisestakin kestävyydestä Himanen puhuu, mutta aiheen käsittely jää loppuraportissa yhtä ohueksi kuin Sinisessä kirjassa.
Uutena Himanen esittelee arvokkuus- eli dignity-indeksin. Tavoitteena on, että se joskus kertoo hyvinvoinnista enemmän kuin nykyiset mittarit.
Kansainvälisen tutkimuksen nyt julkistettavaan suomennokseen Himanen on lisännyt vain suomalaisille tarkoitetut johdannon ja johtopäätökset. Se antaa hänelle mahdollisuuden selvittää, miksi tilaustyöhön päädyttiin.
Himanen kertoo tutkimuksen johdannossa, että hän ja Castells olivat jo päättäneet aloittaa yhdessä uuden tutkimuksen eri alueiden kehitysmalleista ja niiden kehityksen päämääristä.
Sitten Himanen tapasi Kataisen. Keskustelu käytiin eurokriisin myllerryksessä syksyllä 2011.
Miehet totesivat eurokriisin hallitsevan lähes kaikkea julkista keskustelua. Pitkän aikavälin pohdintaa Suomen talouden ja hyvinvoinnin kestävyydestä ei heistä käyty. Kuultuaan Himasen ja Castellsin hankkeesta pääministeri sai Himasen mukaan ”lisäajatuksen”, että kansainvälisen ryhmän työ voisi tukea tulevaisuusselontekoa.
Himanen myös kaivaa esimerkkejä muistuttamaan, että ovat muutkin valtiot itsenäisiä tutkimuksia tilanneet. Niiden hintalapuista hän ei mainitse mitään.
Himasen johtaman tutkimusryhmän loppuraportti antaa kyllä. Toinen asia on, oliko annista välttämätöntä maksaa 700 000 euroa, jos tutkimus olisi tehty ilman tätä rahaakin.
