Mainos

Helsingin Lastenklinikka ja Lastenlinna rapistuvat käsiin

Lastenlinnan sairaala Helsingissä Lastenlinnan sairaala Helsingissä
Com.pic/Markku Ojala
Kotimaa  18.8.2012 | Heta Ängeslevä Muuta tekstin kokoa -+

Helsingin Lastenklinikka ja Lastenlinna ovat erittäin huonossa kunnossa.

Tilanne vaikuttaa koko maan lasten erikoissairaanhoitoon, sillä vaikeasti sairaita lapsia tuodaan hoidettavaksi Helsinkiin eri puolilta Suomea. Esimerkiksi lasten elinsiirroista kaksi kolmasosaa tehdään Helsingin ja Uudenmaan (Hus) sairaanhoitopiirin ulkopuolelta tuleville lapsille.

Elinsiirtojen lisäksi Lastenklinikalle on keskitetty lasten sydänvikojen korjaava hoito, samoin valtaosa syövän hoitoon liittyvistä kantasolusiirroista.

Lastenklinikan johtava ylilääkäri Jari Petäjä pitää tilannetta erittäin vakavana. 40-luvulla rakennetut Lastenklinikka ja Lastenlinna ovat tulleet tiensä päähän.

”Tilat ovat käyneet soveltumattomiksi nykyiselle toiminnalle: huoneet ovat ahtaita, seinät liian lähellä toisiaan ja katto liian lähellä lattiaa. Tarvittava tekniikka ei mahdu näihin tiloihin.”

Sairaalassa havaitaan jatkuvasti uusia vaurioita ja esimerkiksi kosteutta, jotka ovat aiheuttaneet oireita henkilökunnalle.

Lue lisää 18.08.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

4/4 kommenttia

ainoastaan lumedemokratiassa
18. elokuuta 2012 kello 12.58.56

Tämä on sitä AAA-luokkaa. AINOANA koko EU:ssa. Voimme olla ylpeitä


koko maa rapistuu!
18. elokuuta 2012 kello 11.50.22

Cockelsoneille ja sössyille on tärkeämpää laittaa "takuutuksia" kreikkiksille, epsanjalaisille ja kohta italiaanoille.
Kauhistuttaa ja pelottaa tämä tulevan Suomen "hyvinvointi"?

Kannetaahan vaan sitä kuuluisaa "vastuuta"!


Haloo päättäjät!
18. elokuuta 2012 kello 11.38.14

Näistä näkee mitkä asiat ovat tärkeitä niille jotka päätöksiä tekevät.


Mikko Mäkinen
18. elokuuta 2012 kello 11.05.04

Kyllä valtio voisi ottaa halpakorkoista lainaa ja pistää uusi rakennus alulle. Ajankohtakin olisi sopiva rakennusalalla vallitsevan hiljaiselon vuoksi. Vantaalta löytyisi varmaan tilaa logistisesti järkevästä paikasta lentokentän läheltä.

Toinen vaihtoehto on siirtää erikoissairaanhoitoa muualle maahan pois noista vanhentuneista ja ränsistyvistä tiloista. Tönöt maan tasalle ja uusia tilalle, tosin tämä on toiveajattelua museoviraston tulevan, jälleen kerran, yyberkalliin hanauksen vuoksi. Heillä kun on Suomen maassa kaikkiin vanhoihin, jopa 40-luvulla rakennettuihin rakennuksiin kaikenkattava veto-oikeus.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös