Kuluneena viikonloppuna on hukkunut selvästi enemmän ihmisiä kuin juhannuksena.
Ainakin seitsemän ihmistä on saanut surmansa hukkumalla eri puolilla maata torstai-illan jälkeen. Juhannusviikonloppuna viikkoa aiemmin hukkui neljä ihmistä.
Hukkuneista kuusi oli keski-ikäisiä tai vanhempia. He olivat yhtä lukuun ottamatta miehiä.
Oman mökkirantaan hukkui kaksi iäkästä miestä. Toinen heistä oli lähtenyt uintireissulle Pyhäjärvellä ja toinen Raaseporissa Tammisaaressa.
- Omassa kotirannassakin voi turvallisuuden parantamiseksi käyttää uimisen apuna esimerkiksi vesijuoksuvyötä, Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Janne Ollikainen muistuttaa.
- Iäkkäiden ja kaikkien muidenkin uimareiden olisi tärkeä pitää mielessä, että omia kykyjä ei pidä yliarvioida eikä uintimatkaa aliarvioida. Paras olisi uida tutuillakin vesillä rannan suuntaisesti. Jos tulee sairauskohtaus tai väsymys yllättää, jalat pitäisi saada pohjaan, Ollikainen lisää.

Kommentoi
Myös meillä on hankittu pelastusliivit kaikille koira mukaan lukien ja onpa parit ylimääräisetkin vieraita varten.Yksikään ei nouse veneeseen ennenkuin liivit ovat kunnolla päällä.
Helteet pitää kieltää...
Ei se juhannus vaan lämpö. Varoivaisesti kannttaa olla vesilläkin. Myös liikenteessä.
Ei juhannuksena tapahdu sen enempää vahinkoja kuin muinakaan vilkkaina viikonloppuina. Juhlapyhien onnettomuudet vaan myy mediaa enemmän.
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...
Näyttää täysin turhalta??????? puhua PELASTUSLIIVEISTÄ ym veneilyyn liittyvästä turvallisuudesta.Monen olen kuullut ja nähnyt naureskelevan kun tulee puhe veneilyn vaarallisuudesta.Minä olen hankkinut koirallekin pelastusliivin ja hän pukee sen mielellään päälle,antaa laittaa siis,ja sitten innoissaan veneeseen.Itsellä tietenkin liivi päällä.Järvelläkin soudellessa voi tapahtua kaikenlaista,,,joten kannattaa VARAUTUA jo maalla asiaan.Ei sitten tarvitse olla jälkiviisaita.
En ihmettele. Meno oli Oulujoellakin sitä luokkaa. Ei liivejä ja veneiden kokalla istutaan. Ei tarvitse kuin pieni törmäys kovassa vauhdissa johonkin ajopuuhun, niin potkuri huolehtii loput.