Hallitus on valmis pelastamaan Helsingin Malmin lentokentän, lupasi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) torstaina eduskunnalle. Sipilän mukaan tämä on kiinni siitä, suostuuko Helsingin kaupunki siihen, että esimerkiksi maavaihdon kautta löytyy korvaava alue asuntojen rakentamiseen.
Pääministeri kertoi hallituksen myös jo ehdottaneen Helsingin kaupungille vapaaehtoista kaupan purkua.
Kumpikaan ehdotus ei ole Helsingin kaupungille Sipilän mukaan tähän asti sopinut. Hänen mukaansa asia onkin pitkälti kiinni uusista Helsingin kaupunginvaltuutetuista.
Sipilän mielestä Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen vuonna 2014 tekemä päätös oli virhe, jota tämä hallitus on yrittänyt paikata. Kataisen hallitus päätti, että valtio luopuu Malmin lentokentästä ja siirtää toimintonsa sieltä pois.
- Selvitimme, onko sopimus mahdollista purkaa. Tulimme oikeuskanslerin ohjeiden mukaisesti siihen tulokseen, että se tie on mahdoton, Sipilä kertasi oman hallituksensa toimia.
Eduskunta käsitteli torstaina ensimmäistä kertaa Lex Malmi -kansalaisaloitetta, jonka tavoite on säilyttää lentokenttä ilmailukäytössä. Lähetekeskusteluun osallistuneet kaikkien hallituspuolueiden kansanedustajat olivat yksimielisiä siitä, että lentokenttä pitää säilyttää.
Vihreitä ei näkynyt
Kataisen hallituksessa mukana olleen SDP:n Eero Heinäluoma luonnehti keskustelua kuntavaalipuheeksi. Hän penäsi hallitukselta vastauksia siihen, palauttaako valtio nyt toimintoja Malmin lentokentälle.
- Patria ja Rajavartiolaitos tekevät itsenäisiä päätöksiä ja ottavat sitten sen puolelta kantaa, kun ovat saaneet myöskin riittävästi tietoa, sanoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).
Helsingin kaupunki suunnittelee kaavoittavansa ja rakentavansa Malmin kentän alueelle vuosina 2020-2040 reilut 13 000 asuntoa.
Malmin kenttää verrattiin keskustelussa Tukholman Brommaan, joka on myös ollut lakkauttamisuhan alla. Monen kansanedustajan mielestä city-kentät ovat tulevaisuutta.
Puheenvuoroissa vedottiin myös muun muassa alueen kulttuuri- ja luontoarvoihin. Vihreiden kansanedustajia ei salissa näkynyt.
Helsingin vihreä apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki kommentoi Twitterissä tuoreeltaan Sipilän lupausta, jonka mukaan hallitus on valmis pelastamaan kentän.
- Tosin itse asiassa ehkä ei ole, millään konkreettisella tavalla. Hallitus ei oikein voi purkaa kauppaa eikä vaihtaa Santahaminaa Malmiin.
Rehula: Hallitus ei ole tällä hetkellä yksimielinen translain muuttamisesta
Hallitus ei ole valmis muuttamaan translakia. Peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että hallituksen yksimielistä päätöstä siitä, että laki voisi edetä ei ainakaan tällä hetkellä ole.
Rehula vahvisti muuttaneensa itse kantaansa. Hän olisi valmis esittelemään eduskunnalle uuden translain, joka parantaisi transihmisten asemaa.
Perussuomalaiset ovat vastustaneet lakia.
Euroopan neuvosto ja ihmisoikeusjärjestöt ovat moittineet Suomea sukupuolivähemmistöjen kohtelusta. Suomessa sukupuoltaan korjaavalta ihmiseltä vaaditaan psykiatrista diagnoosia ja todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä.
Vihreiden Ozan Yanar kysyi Rehulalta, milloin hallitus korjaa tämän häpeällisen ihmisoikeusongelman Suomessa.
Rehula kertoi muuttuneesta kannastaan ensimmäiseksi Long Playn haastattelussa.