Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) asema hallintovaliokunnan puheenjohtajana on puntarissa keskiviikkona aamupäivällä, kun eduskuntaryhmien puheenjohtajat kokoontuvat. Iltapäivällä koolla on puhemiesneuvosto.
Muiden eduskuntaryhmien mitta täyttyi, kun Halla-aho arvosteli korkeimmasta oikeudesta saamaansa sakkotuomiota rasistisesta rikoksesta "muutaman ihmisen henkilökohtaiseksi tulkinnaksi".
Eduskunnan suurimpien ryhmien kokoomuksen ja SDP:n ryhmäpuheenjohtajat Jan Vapaavuori ja Jouni Backman pitivät kommentteja tiistaina vakavina.
Myös pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi yllättyneensä Halla-ahon näkemyksestä.
Koska jupakassa on kyseessä jo eduskunnan arvovalta, on odotettavaa, että Halla-aho lähtee joko itse tai valiokunta järjestellään uusiksi väkisin.
Eduskunnassa ei ole tiettävästi tapahtunut vastaavaa koskaan aiemmin.
Halla-aho ei tiistaina itse halunnut kommentoida aihetta mitenkään. Myös puolueen puheenjohtajan Timo Soinin ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin suut pysyivät kiinni.