Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kertoo, että hän ei ole ehdolla eduskuntavaaleissa. Halla-aho perustelee päätöstään muun muassa sillä, että hän kokee olevansa tarpeellisempi Brysselissä.
– Se että olen europarlamentissa on tärkeämpää kuin että olisin eduskunnassa.
Perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa päätöksestään kertonut Halla-aho aikoo tukea muita puolueen maahanmuuttovastaisia ehdokkaita. Hän kertoo, ettei halua lähteä vaaleihin vain keräämään ääniä perussuomalaisille ilman tarkoitusta ottaa paikkaa vastaan. Eduskuntaan ei näin pääsisi välttämättä hänen tukemiaan maahanmuuttovastaisia ehdokkaita vaan muita perussuomalaisia.
– Jokainen minulle annettu ääni olisi pois siltä linjalta, mitä minä edustan.
Halla-aho keräsi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vähän yli 15 000 ääntä. Europarlamenttivaaleissa viime toukokuussa hän sai vajaa 81 000 ääntä.
Perussuomalaisten toinen europarlamentaarikko Sampo Terho tavoittelee eduskuntapaikkaa.