EU:ssa val­mis­teil­la jät­ti­mäi­nen au­to­uu­dis­tus – Suo­mel­le luvassa ikävä ongelma

Euroopan komissio on valmistellut jo pitkään direktiiviä, jonka tavoitteena on yhtenäistää autojen rekisteröintiä EU:ssa.

Suomelle lakimuutos toisi luultavasti enemmän ongelmia kuin hyötyjä.
Suomelle lakimuutos toisi luultavasti enemmän ongelmia kuin hyötyjä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Euroopan komissio on valmistellut jo pitkään direktiiviä, jonka tavoitteena on yhtenäistää autojen rekisteröintiä EU:ssa. Esitetyllä lailla olisi tarkoitus vähentää autojen uudelleenrekisteröinneistä EU:n sisällä aiheutuvia kustannuksia.

Jos direktiivi menee nykymuodossaan läpi, joidenkin tulkintojen mukaan jopa yksityishenkilö voisi rekisteröidä auton esimerkiksi Viroon ja sillä saisi ajaa Suomessa nykyistä vapaammin.

Suomelle lakimuutos toisi luultavasti enemmän ongelmia kuin hyötyjä. Autojen rekisteröinti halvemman verotuksen maihin saattaisi vähentää autokauppaa Suomessa ja leikata ajoneuvoverojen tuottoa jopa sadoilla miljoonilla euroilla. Lisäksi Trafi uskoo, että byrokratian määrä vain lisääntyisi uuden lain myötä.

Trafin johtava asiantuntija Nelly Rontti sanoo, että eduskunta otti lakiuudistukseen kielteisen kannan jo vuonna 2012.

– Negatiiviset verovaikutukset olivat yksi syy kielteiseen kantaan. Nyt, kun esityksen mahdollisista vaikutuksista on saatu lisätietoa, ovat muut asiat korostuneet.

Isoin ongelma lakimuutoksessa on Rontin mukaan ajoneuvojen rekisteritietojen saatavuuteen liittyvät ongelmat. Jos Suomessa liikkuva auto olisi rekisteröity esimerkiksi Viroon ja katsastettu siellä, miten varmistutaan siitä, että Suomessa liikkuvan auton katsastus on voimassa ja verot asianmukaisesti maksettu.

– Suomessa poliisi on arvioinut, että uudistus hankaloittaisi rikosten tutkimista selvästi, jos rekisteritietoja ei saisikaan samalla tavalla kuin ennen.

Myös vakuutusyhtiöt ovat olleet huolestuneita uudistuksesta. Rontti sanoo, että komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan liikennevakuuttamisen voisi hoitaa alemman vakuutustason maissa.

– Liikenteessä saattaa tulla enemmän yllätyksiä, kun vahinkoja ei korvattaisikaan, kuten on totuttu. Tietysti uudistus olisi myös vakuutusyhtiöiden liiketoiminnan kannalta huono juttu.

Asiantuntijan mukaan myös autojen katsastus- ja korjaamotoiminta saattaisivat siirtyä halvemman verotuksen maihin.

Turhaa byrokratiaa

Rontin mukaan komission esityksen ajatus vapaammasta liikkuvuudesta ja byrokratian keventymisestä on mainio, mutta käytännössä byrokratia vain lisääntyisi.

Todennäköisesti ainakin rajoilla pitäisi lisätä valvontaa, jotta maahan tulevat autot saadaan rekisteröityä Suomen ajoneuvoveron piiriin.

– Artiklaa on lähdetty rakentamaan niin, että sillä on ajateltu Keski-Euroopan isoja vuokra-autoyhtiöitä, jotka hyötyisivät siitä, että kalustoa voisi siirtää vapaammin EU-maiden välillä eri sesonkien aikana.

Rontti pitää esityksen muotoilua kuitenkin niin tulkinnanvaraisena ja epäselvänä, että EU-maissa on ollut epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia sen tulkinnassa.

– Laista voi seurata paljon sekaannuksia, jos jäsenmaat tulkitsevat sitä eri tavalla.

Rontti ei halua arvailla, miten komission esitykselle käy tulevaisuudessa. EU:n jäsenmaat ovat toimittaneet komissiolle kannanottonsa uudistuksen vaikutuksista. Komissiossa asian käsittely nytkähtää luultavasti eteenpäin ensi keväänä, mutta mahdollisen lakiuudistuksen läpivienti vie todennäköisesti vielä useita vuosia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä