Enon­te­kiö jää­mäs­sä ilman omaa po­lii­sia – Val­tuu­te­tut äreis­sään: "Me emme jätä tätä tähän"

Enontekiön poliisin virkoja ei enää täytetä vuoden vaihteen jälkeen, kertoo Enontekiön kunta lähettämässään tiedotteessa.

-
Kuva: Arkisto

Enontekiön poliisin virkoja ei enää täytetä vuoden vaihteen jälkeen, kertoo Enontekiön kunta lähettämässään tiedotteessa.

Kun nykyisen poliisipartion poliisi eläköityy vuoden vaihteessa, loppuu samalla myös Enontekiön poliisi. Lapin poliisipäällikkö Esa Heikkinen kertoi asiasta kunnanvaltuutetuille perjantaina. 

Lapin poliisin suunnitelmissa on vahvistaa Kittilän poliisia. Enontekiön alue Ylikyröstä Kilpisjärvelle, noin 240 kilometrin matka, aiotaan hoitaa Kittilästä käsin. Kittilästä  kirkonkylään Hettaan on 140 kilometriä ja Kilpisjärvelle 310 kilometriä.

Enontekiön valtuutetut olivat äreissään ja pettyneitä Lapin poliisin suunnitelmiin.

– Me emme jätä tätä tähän vaan käytämme kaikki keinot, että poliisi säilyy Enontekiöllä. Toivon, että sisäministeriö ja poliisihallinto ottavat tämän viestin vakavasti, sanoo valtuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen tiedotteessa.

Valtuutettujen mukaan Enontekiön poliisin kustannus on yhteiskunnalle mitättömän pieni, mutta Enontekiölle erittäin suuri.

– Enontekiö tarvitsee korvamerkityn rahan Suomen valtiolta, sillä se tuntuu olevan ainut keino pitää poliisit meillä. Tämän eteen jatkamme ponnisteluja, jotta Enontekiöllä ei koeta turvattomuutta, sanoo kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen.

Enontekiö saamelaisalueen kuntana saa saamelaisperusteella korvamerkittyä rahaa peruspalveluihin kuten opetukseen. Saamelainen kulttuuri ja kieli jäävät kuitenkin poliisin toiminnassa käytännössä huomiotta.

– Kyllä tällainen vaarantaa perustuslaissa mainitun oikeuden turvallisuuteen. Tässä on myös kyse enontekiöläisten yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Nyt alkaa näyttää sille, että saamelaisten kotiseutualueen laaja kunta halutaan tyhjentää poliiseista, Rantapelkonen sanoo. 

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä